Parempi myöhään kun ei millonkaa.. Tarina alkaa.

Mun toinen Afrikka kokemukseni oli jotain niin erilaista.. Viimeksi mä olin siellä tiimin johtajana, mutta nyt mä olin yksin. Mulla todella oli aikaa nähdä maata, oppia kultturista ja opiskella hieman myös kieltä. Se oli todella mahtava matka ja oon valmis tekemään sen millon tahansa uudestaa.. Sitte kun on taas rahaa. :D Mä olin niin yllättyny monista jutuista siinä kulttuurissa.. Haluun jakaa jotai siitä teidän kanssa.

Mun ensimmäinen juttuni Malawissa oli matkustaa pohjoseen osaan maassa. Mä matkustin noin 18 tuntia (ilman mitää kunnollisiavessapysähdyksiä siis..) paikallisessa bussissa. Se makso 4000 kwachaa, mikä vastaa noin 20 euroa. Mä menin paikkaan nimeltä Karonga. Ja wow, se oli upee ja kaunis! Se on just Lake Malawin rannikolla. Mä olin siellä kolme viikkoa ja asuin yhden Sambialaisen perheen kanssa (ovat myös Missionuoria), heillä on toki juuret Malawista. Joka tapauksessa, elämä oli hyvin mielenkiintosta. Asia paikallisten kaa, syödä paikallista ruokaa, elää paikallisessa kylässä paikallisessa talossa.. Missä kiitos Herralle oli sähkä, ainaki sillon tällön. Karonga on alue missä pääasiassa puhutaa Tumbuka- kieltä, mutta sä pystyt kuulemaan siellä myös Chichewaa (maan pääkieltä), englantia (maan virallinen kieli, Malawi on entinen Britannian siirtomaa).. Mä satuin asumaan alueella jossa puhuttiin Ngondea ja muista yhen kerran ku mentii kirkkoo ja saarna oli Swahiliks. Swahili on Tansanian kieli, mutta koska Karonga on lähellä rajaa, sitä voit kuulla myös siellä. Ja niin, sitte tää kokous tulkattii vissii Tumbukaks tai Chichewaks ja sitten joku tulkkas mulle korvaa enkuks.. Se oli HYVINHYVIN sekavaa. Samaa aikaa pidin yhdestä vauvasta huolta, joten oli hankala keskittyä, en muista siitä saarnasta yhtään mitään. :D

Ruoka oli todellinen kokemus, vaikkakin mä olin ollu siellä jo ennestäänb. Viimeks me kumminki tehtii useimmiten ruuat ite ja meillä tosiaan oli just perunoita, makaroonia, jauhelihaa.. Nyt ei ollu pottuja eikä muitakaa tuttuja juttuja.. Tai oli pottuja, sweet potatos, eli pataattia. Mut niin, mä söin Malawilaista ruokaa, joka oli hyvää.. Joskus. Heidän lempiruokaon Nsima, mikä on tehty maissijauheesta. Vähän ku mannapuuro veteen tehtynä, ilman suolaa tai mitää ja koostumukseltaa paljon kovempaa. Ruoka syödään käsin, Nsimaa pyöritetää vähän kädessä ja sit kastetaa kastikkeesee jos on.. Tms. Sitten siellä syötii vihreitä papuja, vihreitä lehtiä. Se oli mulle varmaa se isoin koettelemus syödä niitä lehtiä, mäkun en ole tottunut pistämään suuhuni keitettyä hieman karvaista tavaraa. Mutta se meni ihan jees. Ja sit meillä oli papuja, vuohenlihaa ja kanaa.. Paikalliset syö paljon pientä kuivakalaa, Lake Malawin lähikylät on kalastajakyliä.. Harmi että mä en allergiani takia kalaa voinu syödä. Mutta niin, kana ei todellakaa ollu mitää hunajamarinoituja kanasuikaleita, vaan kana ostettii kokonaisena ja elävänä. Se tapettii, höyhenet otettii pois ja keitetti ja syötii.. Mun kokemus Malawilaisesta ruoasta on ihan ok, joskus oli vaikeeta, mut ei aina. :D Suolan ja pippurin käyttö voi tehdä hommasta helpompaa. :D

Lake Malawi on niin kaunis. Mutta jos mä oon rehellinen, niin paljon enemmän tykkäsin Nkhata Bayn rannasta ku Karongan rannasta. Karongassa oli hiekkaa jota riitti riitti ja riitti, mutta Nkhata Bayssa oli kalliota, kivee ja kauniita maisemii.. Vesi tosin oli yhtä kirkasta kummassakin. :D Joka kerta ku mä kävelin järvelle, niin noin 10- 25 MIESPUOLISET tyypit keräänty mun ympärille ja en saanu hetkenkää rauhaa.. Se ei ollu niin hauskaa. Oli just hankalaa ku ei voinu oikei mennä uimaa ja jättää tavaroita yksin, ne olis hävinny hyvin nopeesti. Mutta muutaman kerran jälkee mä sitten etsin paikan jossa ei ollu ketää ja josta kukaa ei nähny mua.. Mutta ongelma oli se että kukaan ei saanu nähdä mun edes menevän sinne. Mut se oli hienoo vaan relaa ja uida.. Sain pikku lahjanki järvestä, ei niin kivan.. Sellasen ku Bilharzia. Mä kehotanki et jos meet lake Malawille, osta Bilharzia- lääke jonka voit ottaa jos saatki jotai oireita johonki.. Se voi tulla eri paikkaan kropassa, mulla tuli virstateihin. Oireet voi tulla vasta parinki kuukauden päästä, mikä on ikävää jos oot jo Suomessa ja sulla ei oo lääkettä.. Täällä lääke voi olla hyvinki kallis ja koko taudin selvittäminen on hankalaa.. Joten, ole viisas ja osta lääke varuiks.

Jees, tässä pieni alotus. Ens kerralla sitte jatkan lapsiministrystäni mitä tein. :) Oke?

Mzungu- postia! :DDD

Ma tulin Malawiin viime keskiviikkona. Se paiva oli pitka.. Matkustamista ja viela vahan lisaa matkustamista. Me syotiin sillon paikallista ruokaa nimeltaan Nsima ja sen jalkeen ma olin valmis menemaan nukkuun. Ma nukuin hyvin aamu viiteen saakka. Silloin ma herasin ja mun maha oli kipee. Ma en todellakaan voinu hyvin. Ma luulin etta se johtuu vedesta jota olin juonu. Ma join normaalia vetta hanasta. Mutta muutaman tunnin paasta siita ma olin ok. Ma oon syony niin paljon Nsimaa etta te ette vois uskoakkaa.. Ja viela kasin, ei haarukalla ja veitsella. Nsima on siis tehty maissijauhosta ja se ei maistu millekkaan. Joten taa on ollu niin erilaista kotiin verrattuna.. Mutta ruoka on ihan hyvaa. Taa on mita halusin, elaa kuten paikalliset ihmiset. Mutta joskus se on vaikeaa. Ma oon yhden perheen vieraana ja hei kaikki on mukavia. :) Ma oon matkustanu minibussilla, mika on kyllakin tavallinen isompi auto vaan.. Taynna ihmisia. Yleensa 19, joskus enemmankin. Mutta se on myos halpa. Siella voi haistaa kaikenlaisia hajuja, hikea, likaa.. Bensaa. Mutta taa on Afrikka. Ma kavelin kaupunilla joku nelja paivaa sitten ja se oli niin hassua kun ihmiset muisti mut! Kavelin yhden paikan ohi missa ennen kavelin ja hymyilin nahdessani ne samat kasvot.. Aluks luulin et ne ei muista mua, joten en katsonu niihin. Mutta yhtakkia kuulin niiden huutavan kuorossa "TINNI". Haha, se tuntu hauskalta. :)

Huomenna ma meen Karongaan, pohjoiseen Malawiin. Ma oon siella kolme viikkoa. Se on lahella Lake Malawia, mista ma oon ilonen! :D Sen jalkeen vahan lisaa. :)

Olen kokonaan Sinun

"Isä, haluun kiittää Sua, Sun hyvistä suunnitelmista elämälleni. Haluun kiittää Sua, koska Sä johdat mua. Muutaman tunnin päästä mä alotan matkani kohti Malawia. Kiitän Sua, koska Sä matkustat mun kanssa.. Sä oot mun kanssa lentokentillä, lentokoneissa ja kaikissa maissa. Sä oot mun kanssa Malawissa. Mä tiedän että Sä oot suunnitellu jotain erityistä mulle. Isä, mä rakastan Sua eniten. Mä haluun antaa Sulle mun kolme tulevaa kuukauttani, mä haluan tehdä mitä Sä haluat mun tekevän. Mä haluun ylistää ja palvoa Sua kaikella mitä mä teen. Herra, Sun käsiisi mä sitoudun jälleen. Mä tiedän että sä olet kaikista korkein, kaikista vahvin.. Sun nimesi on korkeammalla muita nimiä. Sä olet rakkaus, Sä olet elämä.. Sä olet mun kaikkeni! Mä tarvin vain Sua. Isä.. Kiitos että rakastat mua niin paljon.. Mä rakastan Sua!"

Aprikkaan!

Yks päivä tapasin erään kehitysvammaisen naisen joka kysy että mitä olin parhaillani tekemässä.. Kerroin siinä että muuttopuuhissahan minä. "Mihinkäs muutat?", kuului kysymys. "Afrikkaan".. "APRIKKAAN, Voi hyvänen aika, Aprikkaan". Niin, sinne siis muutan, kolmeksi kuukaudeksi. :) Eilen oli mun vika päivä töissä! Vau, se tuntui niin hyvältä! Mä todella tykkään mun työstäni, mutta työskenteleminen Suomessa ei ole mun intohimoni.. Se ei oo sitä mitä tykkään tehdä tai mitä mut on tarkotettu tekemään. Mä teen sen ja mä rakastan ihmisiä joita mä autan, mutta jotain puuttuu. Jotain mitä mä saan kun mä työskentelen Suomen ulkopuolella.. Kun mä autan ihmisiä joilla ei ole kotia, ihmisiä jotka on köyhiä, tai orpoja.. Tai vaan ihmisiä joilla ei ole ketään kuka rakastaisi heitä. Työskenteleminen ääriolosuhteissa on mun sydämellä. Joten enää vain yksi viikko ja sitten mä alotan matkani kohti Malawia kolmeks kuukaudeks. Se on niin jännittävää. Mä oon todella innoissani näkemään mitä Jumalalla on mulle varattuna. Mä uskon että Hän tulee johtamaan mua. Mä en tiedä jos mä koskaan kerroin teille, että vuosi sitten kun olin opetuslapseuskoulun henkilökunnassa, Jumala puhu mulle, että mun tulisi mennä takasi Malawiin. Se oli niin hauskaa. Mä rukoili yhdessä mun hyvän ystäväni, Antin kanssa. Hän näki kuvan ihmisistä maissipelloilla ja heillä oli käsissään pienet hakut. Kun hän jakoi mulle tästä kuvastaan, mä tunsin samantien kuinka Jumala sanoi mulle, että "Tinni, mä haluan sun menevän takaisin Malawiin ens syksynä". ja se rauha mikä mulle tuli siitä oli jotain niin kosketeltavaa. Mulla oli se rauha sisimmässäni ja musta vaan tuntu hyvältä heti siinä hetkessä. Sen jälkeen Jumala on anto mulle näkyjä ja unia/ unelmia mitä mä voisin tehdä niille ihmisille ja Hän myös laitto mut rakastamaan heitä erityisellä tavalla. Mä muistan yhden illan kun mä olin rukoushuoneessa.. Mä katselin kuvia Afrikkalaisista ja yhtäkkiä mä vaan tajusin kuinka erityisiä he ovat Jumalalle! Hän loi heidän hiukset, sormenjäljet.. He kaikki näyttävät erilaisilta ja heillä kaikilla on omat lahjat ja kyvyt. Jumala suunnitteli heidän elämänsä ennenku kaikki tää alkoi. Mun täytyy olla rehellinen ja sanoa että ennen tuota mä näin heidät vaan ihmismassana, mutta nyt mä näen heidät yksilöinä.. Aivan kuten Jumala näkee heidät. Joten mun lähtökohta tuolle matkalle on niin erilainen kun viimeksi. Nyt mä tiedän mitä odottaa.. No, se on Afrikka, joten en mä voi ikinä tietää mitä nään. . Mutta nyt mä tiedän että millanen paikka se on, miltä se näyttää, mitä he syövät ja kuinka he ylistää Jumalaa ja niin edelleen.. Joten nyt mä en mene vaan paikkaan jossa kaikki on uutta mulle.. Mä tiedän että tuun yllättyy asioista mitä mä nään, mutta nyt mulla on edes pieni aavistus siitä kaikesta, tai jostakin. :) Mä ostin mun liput ehkä kuukausi sitten ja tää viime kuukaus ei todellakaa ole ollut helppo. Mä todella uskon että vihollinen on yrittänyt pysäyttää mut menemästä sinne! Mulla on ollut joitain pelkoja ja mä luulin että ne tulee Jumalalta.. Mä luulin että Jumala yrittääsanoa mulle että "Tinni, mä haluan sun peruuttavan sun matkan..". Se on mitä mä uskoin.. Mä en voi selittää noita pelkoja tai sitä paniikkia mitä mulla oli, mutta nyt mä tiedän että ne ei todellakaan ollu Jumalalta.. Mutta viholliselta. se oli yks ilta kun mä olin töissä ja yhtäkkiä sellanen iso pelko tuli mun sisimpään. Mä menin nettiin ja yritin katsoa kuinka voisin peruuttaa matkani mutta silti saada rahani takas.. Mutta sellasta vaihtoehtoa ei ollut. Joten mä soitin mun hyvälle ystävälleni. Kun mä kerroin hänelle mun peloista ja mun paniikista ja kuinka olin tunetnu Jumalan kutsuvan mua Afrikkaan, mutta nyt olin hämmentynyt mitä tunsin, mä tajusin että vihollinen yrittää estää mua menemästä Afrikkaan. Mä tunsin kuinka Jumala antoi mulle rauhan jälleen.. Se oli todella outo tilanne ja mä en voi selittää sitä kunnolla.. Mut jokatapauksessa, tää Katri laitto mulle e- mailia myöhemmin sinä päivänä.. Siinä mailissa hän kirjoitti jotakin mikä anoti mulle vielä suuremman rauhan sisimpään!! Hän sanoit että Jumala ei koskaan anna sulle pelkoja jos Hän haluaa sun jättävän tekemättä jotakin.. Hän antaa sulle rauhan! Mikä vapautus se oli mulle!! Kuinka ihmeessä mä saatoin unohtaa jotain tuollasta!! Jumala ei anna pelkoja, ei! Hän on rakastava Jumala! Noi pelot oli täynnä kuolemaa ja kärsimystä.. Mutta Jumala on rakkaus! Sen jälkeen kun tajusin tuon, sain e- mailia (jos aikaisemminkin) että ihmiset joiden luo olin menossa, eivät voisikaan ottaa mua vastaan, koska he eivät itse olisikaan Malawissa. YWAM- keskus laittoi mulle mailia että kukaan ei olisi siellä kun mä menen ja sitten Marianne mailasi että hän ei pääse Malawiin.. Lääkärit eivät anna hänen tulla.. Joten mulla ei ollu paikkaa mihin mennä tai mitään.. Mutta mitä mä tein..?? Mä nauroin.. Lujaa!! Jännää!! :D Mä todella koin kuinka vihollinen yritti masentaa mua ja saada mut pelkäämään että "tyttö, sulla ei ole mitään".. Mutta hän oli niin väärässä!! MULLA ON JUMALA! Ja se on kaikki mitä mä tarvin! Hän on kaikki minulle! Mun rakkaus, mun Jumala! mä aloin tuntea paremmalta ja paremmalta joka kerta ku jotain peruuntu, koska se oli aikaa jolloin mä tajusin että jotain suurempaa ja vahvempaa ja ihmeellistä mitä Jumalalla on mulle suunniteltuna! Muuten vihollinen ei yrittäis estää mun matkaani! Mä voin silti mennä Mariannen kylään vaikka hän ei olekaan siellä. Hänen miehensä ja työntekijät ottaa mut vastaa ja mä tuun olee ainoo valkonen siinä kylässä. Ja mulla on ystäviä kenen luo mä voin mennä ja keiden luona von viipyä ja työskennellä. Ja mä uskon että jotain avautuu myös pohjosesta Malawista mulle.. Tää ei oo vielä loppu.. Tää on vasta alku.

Voi että, elämä on mielenkiintosta.. :) Ostin justiisa viikko sitten itselleni lentoliput Malawiin ja nyt aikaa lähtöön on sellanen kuukausi ja pari päivää. Tuntuu jotenkin niin uskomattomalta että hei, siellä mä kohta taas talsin punaisen hiekan päällä.. Pitäen kikkarapäisiä lapsosia sylissäni, naurattaen heitä omatekoisilla naamareilla ja hiuksista tehdyllä parralla.. Pidän sylissä ja paijaan.. Nauratan chichewan- kielen taidoillani.. (Todistin sen tuossa viime sunnuntaina että osaan vain kaikista hassuimmat lauseet.. Esimerkkinä "Chimbuzi chili kuti?- Missä on vessa?") Pulahdan virvoittavaan Lake Malawiin uimaan (jos sinne kerkiän) ja palan jälleen niin että nahka alkaa kesiä.. Illalla kaivaudun moskiittoverkon suojiin hyttysiltä jotka ovat ottaneet minut pääruoakseen.. Nukkumaan käydessäni toivon että olisin ottanut mukaan tuulettimen, sillä mitä luultavammin suht pitkät hiukseni tulevat tarttumaan niskaani kiinni.. Iltalauluna kuulen sammakoiden laulavan kuorossa, en tiedä nautinko siitä.. Mutta kuunnella pitää. Aamunkoitteessa aurinko ja kuumuus herättää minut ja päivä alkaa luultavasti "suihkulla".. Päälleni kiedon kankaan tai hameen sekä t-paidan ja toivon että tällä kertaa Bembo ei valittaisi minulle siitä kuinka en aina pidä heidän paikallisiaan kankaitaan ylläni.. Kankaita joiden alla paikalliset naiset eivät kuulema käytä alushousuja.. Niistä en ole valmis luopumaan, vaikka silloin pissaaminen luontuisi yhtä hyvin kuin heillä.. Nimittäin seisaaltaan. Hui kauhistus.. Olen edelleen valmis kyykkimään ja pissimään reikään. :D Paikallisten miesten silmiin katsomista on vältettävä, ellei halua joutua väärään valoon.. Sitä en halua. Viimeksi kosijoita riitti liiaksi. Sunnuntaisin kirkonmenot ovt kovaäänisiä.. Ihmiset tanssivat ja laulavat ylistystä Herralle, kielellä jota en tosin ymmärrä paljoakaan.. Siksi olen varannut mukaani länsimaista musiikkia jolla voin rauhottaa hermojani jos se on tarpeen.. Oikeastaan KUN se on tarpeen. Malawi on ihana maa, mutta osan suomalaisuudesta ja länsimaalaisuudestani aion viedä sinne mukanani.. Nimittäin musiikin, marianne- karkit, kahvin ja paketillisen hapankorppuja. Kolme kuukautta ilman näitä olisi melkoinen saavutus siellä. :) Mutta voi että, olen tajuttoman iloinen päästessäni pian sinne ja todellakin olla orpojen parissa ja rakastaa heitä.. En halua vain nähdä heitä vaan tehdä jotain heidän hyväkseen.. :) Kirjottelen sitten blogiin mitä siellä oikein tapahtuu. :) Sitä ennen olisi kumminki vielä kuukausi täällä Suomessa.. Töitä ja muutamia vapaapäiviä.. Kiireistä kaikki. Ajattelin rentoutu musiikin ja kuvien räpsimisen parissa.. Pitäis oppia kuvaamista, ha.. :D Haluun ottaa paljon kuvia Malawissa.. Toivon että tällä kerralla näkisin myös hieman enemmän eläimiä kun viimeksi.. Nähtiinhän me joo tosin virtahevon SIERAIMET.. HAHA! Nyt jos näkis sen muunki osan.. Pakko kyllä myöntää että ne sieraimet oli ihan hehtaarin kokoset. :D Ai että.. Malawi.

Seuraava morsian.

Olin eilen ystäväni häissä kaasoilemassa. Oli todella kauniit häät!! Kaikki tuntu vaan menevän niin hyvin vaikka kahvikone niillä keittiötyypeillä menikin rikki.. Mutta onneksi on olemassa hella ja kattiloita.. Sillä he sitten keitteli meille kahvia, jota en edes muuten muistanu maistaa. Hups. Morsian oli itse sulatellu suklaata ja tehnyt erilaisilla muoteilla niistä kaikkee kivaa.. Ne oli niin upeen näkösiä että huhhu! Ja hyvänmakusii! :D Se oli tosi kunniajuttu saada olla kaaso, nähdä se vihkiminen edestä, auttaa morsianta ja tehdä ohjelmaa. Oikeesti oli ihana saattaa yhtä mun parhaista ystävistäni alttarille. Sitten tuli tietenkin morsiuskimpun heitto.. No mä lähin sitä Mimmulle (morsian) hakemaan kun se oli jääny alas siinä.. Sitte ku annoin sen sille heitettäväks sanoin vaan et turhaa mä tätä sulle annan.. Sä annat sen kohta kumminki mulle takas! :D Niinhän siinä sitten kävi et mä olin siinä alhaalla odottamassa kimpun heittoa ja morsiamen sisko sano et laske Mimmun laukku maahan että ethän sä muuten mitää kukkaa saa.. Laskin jutut käsistä ja sit kimppu lensikin jo.. Mä hyppäsin ja yhtäkkiä tajusin et ei vitsit, kimppu on mulla! :D Mä siis sain sen.. Oli se hauskaa. :D No, ehkä en ole seuraava morsian siitä poppoosta, varsinkaa kun en ole vielä edes kerennyt ajatella seurusteluakaan.. Tai ehkä se oikea ei vaan ole tullut vastaan. :) Niin, mä en halua etsiä.. Haluun et Jumala vaan johdattaa sen mun etee.. :D Kyllä silmät silti on auki. :) Ha. Mutta aika hauskaa kumminki.. Mä sain kimpun, jee! :D Btw, noissa kuvissa mulla ei ole juhla- asu päällä.. Ne on otettu seuraavana päivänä häistä, eli tänää.. :D En ole ihan dorka. :D Oli jotenki tosi huippua kun sulhasen äiti puhu siellä ja kerto niiden seurusteluu liittyvän stoorin. Ennen ku Markus ja Miina alko seurustelee sekä Markuksen isä että äiti (tietämättään toisistaa) saivat kehotuksen Jumalalta alkaa rukoilee Markuksen seurustelu- asioita.. Samana päivänä, samana viikonloppuna.. Niin ja sitten puolen vuoden päästä Markus ja Miina kerto et ne on alkanu seurustelee.. Niiden puhuessa oli selvinny että puoli vuotta aiemmin oli Miina ja Markus nähny eräänä viikonloppuna ja sopinu et ne rukoilee josko niiden tulis alkaa seurustelee.. Selvis et se oli ollu se ihan sama päivä ku Jumala oli puhunu Markuksen vanhemmille et niiden pitäis alkaa rukoilee sen seurustelu- juttua.. :) Aika mieletöntä vai..? Sit Markuksen äiti kerto et se oli miettiny kaikkia läpäriläisii tyttöjä ja oli sanonu miehellee et jos hän sais päättää kenen kaa Markus alkaa seurustelee, niin se olis kyl tuo Miina.. :D Ihana juttu! Tuosta tulee sellai oli et todellakii Jumala on mukana meidän mies- jutuissa ja Hänellä on meille hyvät puolisot varattuina.. Niinku et mitäs huolta tässä.. Jumala tietää ja johdattaa ajallaan sen oikean eteen. Emmä oo koskaa oikei sitä murehtinu enkä aio vastaisuudessakaa. :D Oon valmis olemaan myös yksin jos sillä voitan enemmän sieluja Jumalalle kun että olisin kaksin jonku kanssa.. Haluun kumminki Jumalan olevan se ykkösjuttu mun elämässä.. Hän mut kumminki tuntee kaikista parhaiten eikä koskaan katoa elämästäni.. Ei suutu, rakastaa vaan.. Ja antaa aina anteeksi. On täydellinen rakkaus. Minun rakkaani on täydellinen rakkaus.

Mä just muistin.

Niin, mä just muistin et hei.. Ei mun tarvi yrittää mitään. :D Eikä mun tarvi aina olla niin hengellinen blogissani.. Mä saan olla ja kirjottaa mitä mieleen tulee, saan vapaasti kirjottaa siitä mitä teen. Aikamoinen vapaus, eikö? Kaikilla ei tuota vapautta ole.. Tulee mieleen ainakin tilastotietoja siitä kuinka mm. monissa maissa yli puolet väestöstä EI OSAA kirjoittaa eikä lukea.. No tarkoitukseni ei ollut alkaa puhua kovinkaa vakavista asioista, vaikka nuo asiat mua kiinnostaakin. Mutta kai ihmiset saa ihan väärän käsityksen musta jos mä vaan kirjottelen noita vakavamielisempiä juttuja tai sitä mitä hengellisessä elämässäni tapahtuu.. Nimittäin tässä kirjoittelee tyttö joka on itseasiassa aika hupsukin välillä.. Kova puhumaan, nauramaan ja melko hyvä ottamaan elämästä ilon irti. :D Siis ei pois, mutta osaa käyttää ja nähdä sen ilon. :) Oon vaan niin järettömän kiitollinen siitä että Jumalakin haluaa tehdä mun kanssa niitä asioita mitä mä haluan tehdä.. Jos mä haluan vaikka käydä kävelyllä, niin Hän haluaa mun mukaa.. Jos mä meen soutelee, haluaa Hän mun mukaa.. Jos mä syön muurahaisia, haluaa Hän.. No ainakin olla seurassani.. En tiedä laittaisko Jumala muurahaisen suuhunsa. :D Mutta siis ideana kumminkin se että tein mä mitä vaan, Hän haluaa olla mun kaa ja tehdä sitä myös vaikka fyysisesti en Häntä näkiskään. Eikä tää nyt oo asioiden ylihengellistämistä, vaan se on täysin sitä että otetaan Jumala mukaan meiän arkeenki.. Ei vaan rukoushetkiin. Jeesh, mutta siis niin, en siis häpeä ollenkaan sitä että mulla on elämä jossa mä oon hassu ja teen hassuja asioita.. :D Tälläiseksi olen luotu. Tällä hetkellä oon tosi ilonen siitä että hiljalleen mun syksyn suunnitelmat alkaa loksahdella paikoilleen.. Se tuntuu niin hyvälle! On jotain mitä odottaa ja suunnitella. Onhan tää kesä aika rankkaakin sillä lailla että oon kaasona ystävälleni ja siihenhän sisältyy omat stressit ja tekemiset.. Tekemistä tänä kesänä siis olis.. Ystäville olis ihana antaa lisää aikaa, mutta pitää miettii kaikki rahallisestikki. No, eilen kumminki oltii Tampereella, oltii yötä.. Tavattii Malawi- tiimin tyttöporukalla ja tehtii ruokaa, käytii Pyynikillä kävelee ja juteltii kaikkia juttuja.. Muistoja Malawista, myös videonpätkiä.. Kamalia sellasia.. Kuvia ja päiväkirjamerkintöjä. Oli niin huippua huomata kuinka tuo matka vaikuttikaan tyttöjen elämään ja elää vielä heissä näin puolentoista vuoden jälkeen. Itsessäni tuo matka on niin elävänä mielessä että ihanku siitä olis vasta kuukaus. (Hiuksetkin on sen näköset.. Lettipää- Tinni.. Kiitos Hannan!) Muistan vielä ensimmäisen kerran kun kohtasin aidon paikallisen huoltoasema- vessan.. Se oli jopa kamalampi kun kylässä ollut REIKÄVESSA joka oli vaan kaivettu maahan.. Huoltoaseman vessa oli kanssa reikä maassa.. Mutta haju oli paha ja se ei vetäny.. Kylässä ei ollu veto- ongelmia ku tarpeet vaan jäi sinne killumaan muiden sekaan. :) Suursateilla melkein tulvi koska, niin, reikähän on vaan tietyn pituinen ja levyinen joten se täyttyi vedestä koska katostahan ei vessassa ollut.. No oli sentään seinät.. Maissilehdistä tehdyt. Parempi sekin kun paikallisten tapa käydä tarpeillaan.. (Hameen alla ei tainnut olla alushousuja.. Jalat vaan levittivät ja seisaaltaan siihen tekivät mitä tekivät.. Noin ainakin huomasin kerran yhden naisen tekevän.. En tiedä kuinka yleinen tapa tuo oli..). Mutta joo.. Muistoissa on vessakäynnit kyllä. :D Tosin on sitten muutkin.. Se kuinka ensimmäisenä iltana itikka puri mua ja tytöt siinä rukoili etten sais malariaa.. Haha. Aluks pidettii varamme ettei varmasti yöllä iho koskettanu moskiittoverkkoo ettei itikat pistäis sen läpi. Sitten pistettii OFFia koko keholle ja pukeuduttii pitkii vaaleisii vaatteisii.. No, loppuajasta ei aina jaksanu mennä verkon alle ja ei sitä OFFiakaan tullu käytettyy.. :D Itikat puri ja malaria ei tullu. :D Aluks myös desinfioitii käsiä joka ruoalle mennessä hirveesti.. Sekin sitten loppui ja vesi ja saippua riittivät hoitamaan homman kotiin. :D Ensimmäisen kerran ku mä saarnasin kirkossa, mut esiteltii BROTHER TINNIksi, tulkkini sitten korjas mun olevan SISTER.. Ei ne ollu nähny mua joten en ottanu luokkauksena, mutta kyllä se nosti rimaa hieman. No, onneks yks mies halus antaa elämänsä Jeesukselle ku sanoin et sellanen mahollisuus on.. Huh, se siitä. Lake Malawilla ollessamme kolmen päivän lomalla otin Inkalle Tansanialaisista esiintyjistä kuvia ja loput päivät he sitten piiritteli mua luulleen mun olevan kiinnostunu enemmänki.. Toinen yks ilta kosketti mua olkapäälle ja sano sillee käheesti et "see you later".. Se oli kamalaa. Mutta onneks ei sitten nähty.. Päätin et parempi jos vaan hengaan Johnin kanssa, ei tuu sillo paikalliset juttelee liikoja.. :D Onnistuin suht hyvin. Mutta oli joo monia tollasii ihmekokemuksii ja muistoja.. Ja silti haluaisin Afrikkaa takas.. Olenko outo?? En.. Olen vaan sydäntä särkevästi rakastunut pieniin orpoihin joilla ei ole kotia tai vanhempia.. Ei ruokaa, ei vaatteita.. Ei mitään. Niiden takia haluan mennä takaisin ja osoittaa sen rakkauden mitä itse olen saanut.. Sen mikä kuuluu kaikille.. Rakkaus Jumalan, se on ihmeellinen.

hei, annetaan gianteille kyytii!

Hey, it's time. Uskon että jokaisen elämässä on hetkiä, asioita ja jopa ihmisiä, jotka tuntuvat jättiläisiltä, eikä pelkästään vain kokonsa takia. Jokainen on varmasti kohdannut vaikean tilanteen, asian joka pelottaa, jutun johon lankeaa tai ihmisen joka pitää otteessaan.. Se on vähän niinkuin Goljat joka oli filistelainen kaksintaistelija. Hän sai koko Israelin sotajoukon kauhun valtaan asettamalla heille kaksintaisteluhaasten. Goljatilla oli mukanaan kaikki mahdollinen, vaskikypärä, suomuspanssari, rintahaarniska, vaskivarukset, vaskikeihäs, peitsi.. Ja jopa kilvenkantaja kävi hänen edellään. Goljat mahtoi olla hyvinkin pelottava. Kaikista mahtavinta musta on kumminkin lukea tuo tarina loppuun missä Goljat on antanut haasteen Israelille. Daavid, paimenpoika, saapuu paikalle mukanaan isänsä lähettämät eväät veljille.. Kun Daavid kuulee Goljatin puhuvan, kansa peljästyy ja Daavid kysyy: "Mikä tuo ympärileikkaamaton filistealainen on häpäisemään elävän Jumalan taistelurivejä?... Palvelijasi käy tuota miestä vastaan." Mikä usko! On hyvin ihailtavaa kuinka Daavid ensinnäkin 'loukkaantuu' siitä kuinka tuo mies pilkkaa Jumalaa ja sitten kuinka hän osoittaa olevansa valmis taisteluun. Paimenpoika, kaunis ja verevä näöltään.. Mitä hän muka voisi tehdä?? Niin, se onkin kysymys johon itse Kuningas Saulkin kompastui.. Kyse ei ole siitä mitä DAAVID olisi voinut tehdä, vaan kyse oli siitä mitä Jumala voisi tehdä käyttäen siihen Daavidia. Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle. Daavid valitsi purosta viisi sileää kiveä ja laittoi ne paimenlaukkuunsa. Otti mukaan lingon ja kivet ja uskonsa Jumalaan.. Sanoi Goljatille: "Sinä tulet minua vastaan miekan ja keihään voimin, mutta minä tulen sinua vastaan Herran sebaotin nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt." Kun molemmat juoksivat toisiaan vastaan, otti Daavid laukustaan kiven ja linkosi sen kohti Goljatia.. Miten kävi?? Niin, kivi upposi syvälle Goljatin otsaan ja hän kuoli.. Daavid sai voiton Herran nimessä. Jättiläiset joita me kohtaamme eivät ehkä ole Goljatin muodossa esiintyviä, vaan ne voivat olla hyvinkin asioita. Jotkut asiat vaan muodostuvat meille jättiläisiksi joita on vaikea voittaa. Daavid antoi meille upean esimerkin siitä miten kohdata nuo jättiläiset.. Herran nimessä, ei omassa eikä ihmisvoimassa. On ihana tietää että hei, kyse ei ole minusta.. Kyse on siitä mitä Herra voi tehdä minun kauttani ja minussa! Mun ei tarvitse olla vahva, mä saan olla heikko! Mä saan olla heikko ja saan tietää että mulla on maailman vahvin Isä! Isä joka puolustaa, ajaa heikkojen oikeuksia.. Isä joka ei jätä pulaan. Joskus meillä on vaikeita tilanteita elämässä ja tuntuu että noniin, miksi näin pääsi käymään.. Miksi Jumala?? Tiiätkö mitä, mä oon huomannu kasvavani usein just sillon kun on ollu vaikeeta.. Jos elämä olis vaan helppoo, niin kuinka paljon me annettais arvoa Jumalalle. Mutta kun me joudutaan kohtaamaan haastavat ja vaikeat tilanteet, me opitaan menemään Jumalan luo, koska vain Hän voi meidät siitä hetkestä ja niistä asioista pelastaa. Silloin meidän suhteemme tulee myös olemaan läheisempi Jumalaan ja opitaan tajuamaan kuinka Jumala pitää meistä huolen! Itse olen saanut kokea Jumalan huolenpidon just niissä vaikeissa hetkissä ja sitä kautta olen huomannut kuinka rakas ja tärkeä olen Hänelle. Ei oo mitään asioita joita Hän ei vois parantaa. Eikä ole asioita joita ei voisi voittaa.. Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle! Mitä meidän kumminkin on hyvä muistaa on just Daavidin suhde Jumalan kanssa. Hänellä oli vahva usko.. Mekin voimme saada sen! Meidän ei tarvitse kulkea häntä koipien välissä, vaan voimme olla rohkeita ja ylpeitä Jumalan tyttäriä ja poikia. Tutustutaan Jumalaan ja uskotaan Häneen kaikesta sielustamme ja sydämestamme! Annetaan Hänen olla elämämme Herra! Vietetään aikaa Hänen kanssaan ja uskomme tulee varmasti vahvistumaan. Eli siis, tutustutaan Jumalaan ja sitten ei muuta kun taisteilemaan vihollisia ja vaikeita asioita vastaan.. Jumala on aina rinnallamme. :)

Sormus vasemmassa nimettömässäni.

Noin puoli vuotta sitten elämässäni tapahtui jotain todella kaunista, ihanaa, hyvää. En ole siitä aikaisemmin kirjottanut tai edes kenellekään puhunut.. Nyt on aika. Puoli vuotta sitten sydämessäni oli epätoivoa ja pelkoa asioista jotka olivat tapahtuneet vuosiavuosia aikaisemmin. Itse en edes tiedostanut niitä pelkoja, mutta ne heijastuivat vahvasti elämässäni. Nuo pelot olivat tulleet asioista ja tilanteista joissa olin joskus aikaisemmin kokenut tulleeni hyljätyksi, yksinäiseksi, arvottomaksi.. Ne olivat tilanteita jotka olin tallentanut sydämeeni ja siten ne pääsivät vaikuttamaan myös myöhemminkin. En ollut osannut niitä silloin ajatella, enkä myöhemminkään.. Kunnes jotain tapahtui. Se oli hyvin tavallinen päivä muiden joukossa, mitään ihmeellistä ei ollut odotettavissa. Mutta heti aamulla sitten eräs nainen tuli rukoilemaan puolestani.. Hän sanoi että hei Tinni, jos haluat niin voidaan jutella lisääkin.. Sanoi sen jopa myöhemmin päivälläkin, mutta ajattelin että no en kyllä mitään sielunhoito- juttuu ala nyt tekemään. Nainen siis sattui olemaan sielunhoitaja. Kumminkin sinä iltana suihkussa ollessani tunsin sisälläni levottomuutta.. Tiesin että se rauhoittuisi vain jos menisin juttelemaan tämän naisen kanssa. Lopulta keräsin rohkeuteni ja koputin hänen ovelleen.. Aluksi rukoilimme, sitten aloin kertomaan asioita elämästäni.. En kumminkaan itse pystynyt näkemään mitään punaista lankaa puheessani. Jossain vaiheessa tämä nainen sitten sanoi että hei, mitä jos annettais Jumalan toimia parantajana.. Pyydetään Jumalaa osoittamaan mitä täytyy tulla osoitetuksi. Me käytettiin siihen varmaan kaksi tuntia.. Mä vaan makasin sängyllä ja suurimman osan ajasta itkin koska eteeni nousi sellaisia asioita joita en edes ollut muistanut ja jotka sattuivat paljon.. Mutta joissa nyt pystyin näkemään itsensä Jumalan. En ollutkaa yksin, hyljätty, arvoton.. Jumala oli koko ajan kanssani, auttamassa etten horjuisi.. Hän oli koko ajan vierelläni, kertoen kuinka ylpeä minusta oli.. Kuinka Hän arvosti minua. Pala palalta nuo vanhat pelot saivat murtua Jumalan hellän käsittelyn seurauksena.. Mun ei tarvinut puhua, sain vain olla ja tuntea käden kädessäni joka piti kiinni hellästi. Saatoin kuulla enkelien kuiskaavan minulle asioita jotka koskettivat suoraan sydäntäni.. Eräs sanoi lohduttavat sanat: Sä voit tehdä sen. Olin silloin hyvin epävarma voisinko tai pystyisinkö tekemään erään asian.. Lopulta tunsin kuinka Jumala otti minusta kiinni, kysyi että tahdotko sä antaa mulle koko elämäsi.. Ja mä sanoin että tahdon. Jumala sanoi että minäkin tahdon. Sitten Hän pujotti sormuksen vasempaan nimettömääni, sinihohtoisen sormuksen.. Kauneimman kun mitä koskaan olen nähnyt. Vaikka en sitä pysty näkemään fyysisillä silmilläni, voi välillä havaita sen saman hohdon.. Kauniin, kirkkaan, suloisen.. Rakkauden hohdon sormessani. Olen Jumalan oma. Tahdon olla Hänen koko loppuelämäni. Tahdon olla valmis mihin vaan.. Tiedän että Hän on kanssani jokaisessa hetkessäni, jokaisessa paikassa missä olen.. Hän ymmärtää minua paremmin kun minä itse ymmärrän itseäni.. Hän rakastaa minua ja on valmis aina auttamaan ylös jos kompastun. Hän on mahtava, voimallinen ja ihana. Hän rakastaa minua niin paljon. Ja minä rakastan Häntä. Tiedän että tämä tarina saattaa kuullostaa pähkähullulta, mutta tiedän että se ei ollut vaan unta.. Tiedän että Jumala oikeasti on kanssani joka hetki. Ei se tarkoita sitä etten voisi mennä joskus naimisiin jonkun maan päältä löytyvän ihmisen kanssa, ei tietenkään. Mutta se oli tavallaan kun omistautuminen, elämän antaminen Hänelle. Hän on se joka tietää kaikki ajatukseni, kaikki askeleeni.. Hän on matkallani mukana aina, ei koskaan jätä. :)

ajatuksia suurimmasta käskystä

"Here we go" ja matka jatkuu. Nyt on kulunut suunnilleen kuukausi siitä kun meidän dts loppu ja paluu tänne etelään alkoi. Nyt oon ollu sellasen kaks viikkoa jo töissä ja sanotaan näin että siinä ja arjessa on joutunut kohtaamaan erilaisia ihmisiä.. Toisia joita on helppo rakastaa, toisia taas ei. Eilen mulla oli tosi uupunut päivä.. Tapasin yhden ihmisen aamulla jota oli hyvin vaikea rakastaa.. Hän teki kaiken oikein tahallaan siten miten tiesi ärsyttävänsä minua.. No mutta sitten päivä jatkui.. Äiti tuli lenkiltä ja ojensi mulle kirjeen.. MÄ SAIN KIRJEEN! What??? Mä en ole aikoihin saanut kirjeitä.. Tää oli eräältä pojalta joka oli ollu dts:ssä myös samaan aikaan tuolla Rovaniemellä. Siellä kirjeen sisällä oli teetä, mutta ei mitä tahansa teetä.. Vaan Rwandalaista!! :D Voi että, mun sydän hyppäs kurkkuun, ei pelosta- vaan ilosta!! :D Nuo muutamat teet siellä kirjeen sisällä teki mun mielen niin hyväks! Se oli kuin lahja taivaasta. Tuo poika, Antti, on aina ollut sellainen huomaavainen.. :D Aina ilahduttamassa muita!! Antti on ollu suuri siunaus just sillä omalla olemuksellaan. Aina valmiina kuuntelemaan ja rukoilemaan sun puolesta.. Ystävällinen, kohtelias, avulias.. Kärsivällinen. Ihmisläheinen. Valmis uhraamaan omasta ajastaan. Eräänä päivänä käytiin yhdessä tekee koulun ruokaosotokset ja puhuttiin lempikarkeistamme.. Aluksi sanottakoon että en todellakaan muista mitä Antti sanoi.. Mutta Anttipa muistikin mun lempikarkit, otti sen sanan korvan taakse ja eräs päivä toi paketillisen juuri niitä karkkeja mulle! :D Nyt Antti laitto mulle nuo teet ja sano että tuli mieleen AFRIKKA- FANI (siis mä) ja et oli pakko laittaa ne mulle.. :D Muisti kuinka koulussa jammasin Rwanda Rwanda biisin tahdissa. (Oikea nimi muuten 'million voices'.. Kantsii käydä kuuntelee, on tajuttoman hyvä!!). No, tässä vaan pari tällästä juttua mitä hän on mulle tehnyt tai antanut.. Mutta ihastuttavinta on se että Antti ei vaan huomioi yhtä ihmistä vaan KAIKKIA IHMISIÄ! Yks päivä sinne missä Antti asuu eksyi kolme tyyppiä ja niil ei ollu bensaa jne.. Antti autto niitä, laitto tyylii teetä niille ja oli vaan heidän kaa.. sit ku me oltii Koivumäellä Antti tapas nää tyypit uudellee.. Ja me muut luultii et ne oli jotai nuoria tyyppejä.. Mut ei, ne oli keski- ikäsiä laitapuolenkulkijoita.. Uskomaton sydän Antilla! Sydän ihmisille! Toteuttamassa Jumalan suurinta käskyä.. 'Rakasta Jumalaa ja rakasta ihmisiä'. Oon ite joutunut tuon asian kanssa kamppailemaan.. Miten mä voin rakastaa ihmisiä joita ei ole helppo rakastaa?? Kuten tuota eilistäkin ihmistä aamulla?? Kai se on niin että pitää vaan tehdä päätöksiä.. Ja ennenkaikkea ajatella palvelevansa itse Jumalaa palvellessaan toisia.. Miettiä että tässä mä pesen Jeesuksen jalkoja.. :) Jumalaa ilahduttaa todella paljon se että me rakastetaan niitä Hänen luotujaan.. Jumalalle se on Hänen rakastamistaan kun me rakastetaan toisiamme. Hän pyysi meitä rakastamaan vihollisiamme, niitä joita ei ole helppo rakastaa.. Hän pyysi meitä palvelemaan ja todellakin itse oli suurin esimerkki palvelijasta.. Jeesus pesi opetuslasten likaiset jalat, otti kotiinsa (ja meni heidän koteihin) vähempiosaisia ja söi heidän kanssaan.. Piti lapsista huolen.. Antoi lasten tulla lähelleen. Mä haluan olla kuten itse Jeesus oli.. Valmis pesemään likaisia jalkoja, ruokkimaan köyhiä ja ennenkaikkea valmis olemaan ystävä heidän kanssaan. Olen prosessin alkuvaiheessa, mutta suuntanani on rakastaa ihmisiä.. Sillä rakastaen Jumalaa. Haluan kulkea tämän matkan vaikka se ei aina helppoa olisikaan.

Valheesta totuuteen.

Joskus me ihmiset ollaan tosi kovia valehtelemaan itsellemme. Näin minäkin tein, jälleen. Se on niin helppoa uskoa niihin valheisiin, on niin paljon helpompi ottaa vastaan kun positiiviset asiat. Samoin käy sillon kun ihmiset sanoo sulle jotain susta itsestäsi, negatiiviset on helpompi ottaa vastaan tai hyväksyä kun positiiviset. Ihmismieli tekee monesti tepposia.. Se saattaa aiheuttaa syviä haavoja joita voi olla vaikea parantaa jos sitä ei huomata heti. Monet ihmiset saattaa elää heikoin itsetunnon alaisina nähden itsessään vaan jotain mikä on rumaa, tyhmää ja ei minkään arvoista. Tosiasiahan on että Jumala meidät loi jokaista piirtoa myöten. Hän siis valitsi millainen meidän luonteemme olisi, rauhallinen, pippurinen.. Hän loi meihin kaikki ne lahjat joita meillä on ja niillä me voimme palvella Herraamme Jeesusta Kristusta. Meidän ei tarvitse olla yhtään enempää kun mitä me nyt olemme. Meidän ei tarvitse yrittää olla parempia kun mitä me olemme sillä Jumala loi meidät tälläisiksi ja näillä lahjoillamme me voimme Häntä palvella. Me ollaan luotu käyttämään sitä mitä me olemme, ei yhtään enempää. Herramme tietää kuinka paljoon me pystytään. On rikkaus että meitä on monenlaisia, me täydennämme toisiamme. Ihmiset tarvitsevat toisia ihmisiä rinnalleen kulkemaan. Siksi Jumala loi naisenkin miehen rinnalle, olemaan tasa- arvoinen. Kummallekin Hän loi omat tehtävänsä, yhdessä he olisivat täysi.. Yksi. Mutta niin, mainitsin alussa kuinka itse uskoin valheeseen, mihin valheeseen? No meillä oli staffin kanssa tuon dts:n jälkeen sellanen jälkipuinti ja käytiin sitten läpi erilaisia kysymyksiä.. Voisitko sanoa itsellesi "Sina hyvä ja uskollinen palvelija, Minä panen sinut paljon haltijaksi, mene Herrasi iloon"? Samaa kysymystä mietittiin myös siltä kantilta että voisiko Jumala sanoa niin. Tuntui tosi vaikeelta alkaa itseään arvioimaan ja miettimään vielä että mitähän Jumala sanoisi. Niinhän siinä kävi että tämä itseään kohtaan niin kriittinen Tinni sanoi kumpaakin kohtaan ei. En sanoisi itselleni tuota eikä sanoisi kyllä Jumalakaan. Yhtäkkiä tunsin että olinkin vain epäonnistunut staffin tehtävässäni. No, siinä sitten jaettiin nämä kaikkien muiden kuullen ja sanotaan näin että muhun taisi kulua eniten aikaa.. Hups. Mutta, valheet on vaan katkaistava ja rikottava pois. Joten siis kiitän ihanaa rakasta staffiamme siitä että he rohkasivat ja auttoivat mua näkemään mikä mun työpanokseni oli tuossa koulussa ja siltä pohjalta vastaukset kumpaankin kysymykseen muuttuivat positiivisiksi. Jumala antaa meille "talentteja" sen mukaan kun me pystymme milloinkin käyttämään.. Raamatussa puhutaan vertauksena miehestä joka antoi palvelijoilleen talentteja jotta he moninkertaistaisivat sen. Yhdelle viisi, yhdelle kaksi, yhdelle yhden. Viisi ja kaksi talenttia saaneet tuplasivat tuon summan, mutta yhden talentin saanut kaivoi sen maan alle peljäten pomoaan. Se mitä yhden talentin saanut olisi voinut tehdä olisi ollut laittaa se pankkiin kasvamaan korkoa. Jumala tietää meidän kykymme ja ei ainna kenelläkkään liian suurta taakkaa kantaakseen. Mun ongelmani oli etten kokenut käyttäneeni niitä lahjoja. Mutta siinä sitten muiden staffin kovassa hyökytyksessä tajusin mitä ne pienetkin jutu olivat heille merkinneet ja kuinka mun jotkut lahjat saattoivat olla sellasia etten edes ymmärtänyt niitä lahjoiksi.. Kumminkin siinä sitten sain tajuta että en niin surkee ollutkaan.. Ja että Jumala todellakin kutsuisi mut iloonsa!! :D Mahtavinta oli eteenkin se että nuo muut muistutti siitä että Jumala iloitsee kaikesta eniten siitä että mä annoin Hänen tehdä työtä mussa ja muokata mua.. Siitä että vietin Hänen kanssaan aikaa ja sitä Hän haluaa tehdä jatkossakin. Joten tässä näin sitten kohti tulevia ihania hetkiä Jumalan kanssa. :D

Rakastan Sua Jeesus!

(Kuvassa ihmisii keiden kaa oo hengannu taalla New Yorkissa.. Jotka joudun jattamaan huomenna kun palaan takaisin Suomeen.) En voi muuta sanoa kun etta rakastan Jeesusta!! Han on todellakin mun sydameni prinssi.. Tai kuningas. :) Haluun Hanen, rakkaimpani, kunniaksi kertoa yhden jutun.. Siita mita Han mulle eilen teki. Olkoon se ylistys Hanelle. Tosiaan tuossa muutama paiva sitten tulin kipeeks ja olin sitten toissayona kovassa kuumeessa. Olin todella kipee koko eilisen paivan ja jokaista lihasta sarki todella paljon. Eilen illalla tunsin kuinka kuume alkoi nousemaan takaisin kroppaani ja tuntu todella ikavalta. Ma aina kuumeisena oon herkka ja itken hyvin helposti.. No, olipa itku hyvin herkassa eilenkin vaikka sinansa mitaan syyta siihen ei ollutkaan. Koitin siina kayda nukkumaan, mutta uni ei tullutkaan. No koin siina sitten kehoituksen alkaa rukoilemaan.. Huomasin kuinka Pyha Henki ohjasi rukoustani.. Rukoilin etta Jeesuksen veri joka munkin edestani vuodatettiin vuosia sitten, voisi kulkea lapi kehoni ja mieleni ja ajatukseni puhdistaen.. Pesten jopa kaikki ne pinttyneetkin liat pois. Tarvitsin todella kunnon puhdistautumista. Monesti sita ei osaa ajatella kuinka paljon itseasiassa mieli muistaa nakemiaan tai kuulemiaan asioita. Kaikki mita telkkari syottaa, kaikki leffat, kaikki kirjat mita lukee, kaikki mita nakee kadulla, mainokset, ihmiset, musiikki mita kuulee, puhe mita kuulee.. Kaikki ne tekee jotain ihmismielelle. Sen olen huomannut. Monet yot nain unia mm. kuolemasta ja siita kuinka olin hukkumaisillani tms. Joskus nakemat tai kuulemat asiat saattaa johtaa syntiin jos asialle ei tee nopeasti jotain.. Se saattaa olla hyvinkin salaperainen ja huomaamaton asia.. Et tajua elavasi synnissa. Niin, makaan en huomannut etta ajatukseni olivatkin hyvin epapuhtaita ja syntisia. Pyysin Jumalaa puhdistamaan itseni. Sanoin etta Herra, haluan sun veresi sykkivan mun sydamestani. Haluan olla kuten Sina olet. Sanoin myos aaneen viholliselle etta sen tulisi menna pois kaikkine juttuineen mita on muhun saanut juurrutettua Jeesuksen Kristuksen nimessa.. Se oli mieletonta. Samalla paassani alkoi soimaan eras laulu jonka kuulin pari paivaa sitten.. "You are the reason, He gave His life" (Sina olet syy, Han antoi henkensa). Arvatkaa mita tapahtui..? Kuume kaikkosi samassa ja nukuin hyvin.. Aamulla herasin virkeana.. Jumalan armo on uusi tanaan. Kipee ma olen vielakin, mutta en kuumeinen ja pystyn olemaan jalkeilla.. Jumala on ihmeellinen. Tuntuu hyvalta olla Hanen rakas.. Hanen tytar. Rakastan Sua Jeesus!

Niin iloinen.

Vajaa viikko jaljella tata ihmeellista seikkailua New Yorkissa. Uskomatonta kuinka aika onkin mennyt niin nopeesti. Monia juttuja on takana ja niista on tullut opittua uusia asioita. Ensimmaista kertaa kun menin Relief- bussille (siis talla kerralla) ajattelin etta onpas sulosta ja ihanaa kun saa auttaa ihmisia ja jakaa ruokaa, vaatteita ja infoa tyonantajista.. Nain jo silloin etta kuinka noi ihmiset jotka sita tyokseen tekee panostaa kaikkensa niiden ihmisten takia.. Viime kerta oli mun neljas kerta ja samalla myos viimeinen.. Oli tosi haikee lahtea sielta. Yhtakkia ma aloinkin muistaa niiden ihmisten kasvoja ja nimia.. Ja sitten mun pitikin lahtea ja jattaa ne. Se oli kauheeta. Enka nyt puhu todellakaan niista tyontekijoista (vain).. Puhun niista ihmisista jotka joka perjantai odottaa uskollisena kello kymmenelta aamulla bussin saapumista ja tuota samaista hyvaa soppaa ja leipaa ja kupillista kuumaa kaakaota. Mutta ennenkaikkea ei vain ruokaa, vaan sita ystavallista ilmapiiria, ystavia. Olin viime kerralla siella hieman ennen bussin saapumista ja paikalla oli jo kolme ihmista.. Heti kun bussi tuli, nousi hymy kaikkien kasvoille paljastaen taysin huonoksi menneet, jopa mataantyneet hampaat. Sanoisinko etta nama bussin tyontekijat toimii kuten Jeesus itse olisi toiminut. Kylla, sanon niin. Viime kerta olikin hyvin tapahtumarikas.. Yksi antoi elamansa Jeesukselle! Sain rukoilla kahden kodittoman puolesta joista toinen oli alkoholisoitunut.. Halusi vapautua siita. Ei kylla ollut kovinkaan alkoholin vaikutuksen alaisena.. Mutta kumminkin, rukoilin kummallekin Jumalan siunausta ja kattoa paan paalle.. Sainpa sitten toiselta, vanhemmalta Kolumbialaismiehelta, poskisuudelman ja tuhannet kiitokset rukouksesta. Oli selkeesti liikuttunut. Mutta tapahtumia oli myos toisenlaisia.. Eras vanha mies otti keppinsa ja yritti hakata silla eraan tumman naisen. Ma huomasin kun se tapahtu ja heti tokin yhta tyontekijaa kylkee joka juoksi bussikuskille kertoo joka taas soitti poliisille. Ihmeellista kylla, poliisi oli paikalla alle minuutissa ennenkuu mitaan pahempaa sattui. Kuultiin myohemmin etta se mies on huumeidenkayttaja. Taa bussi on perjantaisin aina alueella jossa ne tavottaa kuulema eniten kodittomia, mutta myos huumediilereita.. Itsekin olen jo tietoinen keita he ovat.. Yksi mulle jotain juttelikin joskus, hyvin ystavallinen nuori poika onneks. Naapuritalo siina oli ennen taynna huumediilereita, prostituoituja, yms.. No, viikon sisalla se olikin purettu.. Kiitan siita Jumalaa, se oli melkoinen "pirun pesa". Muutamia viikkoja aikaisemmin yksi tytto joka tapasi kayda sopalla, oli kuulema murhattu siina talossa. Melkoisia juttuja siis. Mutta oon niin ilonen etta oon paassy jakamaan Jumalan rakkautta noille kaduille ja tolle alueelle, uskon etta toi kaikki mita siella tapahtuu Relief- bussin ansiosta ja uskovaisten yhteydesta tulee muuttamaan sen alueen hengellisesti.. Jumalan kunniaksi! :) Oon iloinen myos siita etta oon saanu taalla koululla olla rohkasuks oppilaille ja henkilokunnalle. Aluksi oman paikan loytaminen ja ajatus rohkasuna olemisesta tuntu vieraalta, mutta oon saanu huomata kuinka Jumala kayttaa kun vaan sanoo oman voimattomuuden ja kyvyttomyyden ja antaa Hanen hoitaa homman kotiin minun kautta (sinun kautta myos). Talta matkalta on ehdottomasti jaanyt mieleen monia ihmisia, uusia ystavia, uutta rakkautta Herraamme kohtaan, uutta seikkailunhalua Jumalan kunniaksi.. Silla lailla etta adrenaliini virtaa suonissa ja odotan innolla seuraavia Jumalan haasteita.. Olen valmis ottamaan vastaan seuraavan tehtavan. Jumala on niin hyva!! En voi muuta sanoa! Sydan jo sykkii tulevaa matkaani kohtaan, miten voinkaa palvella Jumalaa seuraavassa tehtavassa.. Se selviaa ajallaan.

Love God and love people.

Aluksi.. Pahoitteluni etta a:n ja o:n paalla ei ole pisteita.. Eli jotkut sanat menettaa taysin merkityksensa tassa tekstissa, mika on harmittavaa.. Esimerkiksi tassa kaytan sanaa "valittaa", tarkoitan sita pisteiden kanssa.. Eli v"litt"". :) Puoltoista viikkoa tata ihmeellista New Yorkia jo takana. On ollu hyvin ihmeellista aikaa jotten sanois. Miten niin ihmeellista?? Anna ma kerron. Saavuin tanne siis tiistaina viikko sitten, kaikki sujui todella hyvin. Lennot, lentokenttasompailut, passitarkastukset, matkalaukunhaku, kyyti baselle.. Kaikki vaan sujui ja tunsin kuinka Jumala vapautti myos sisallani olleen pelon ja jannityksen pois. Oli uskomattoman rauhallista ja turvallista matkustaa ja saapua tanne ei aina niin turvalliseen paikkaan. Ensimmaisena aamuna herasin aikaisin ja lahdin pikkukavelylle viereiseen puistoon. Kysyin Jumalalta etta hei, mita Sa haluat etta ma teen taalla New Yorkissa? Sanoin etta periaatteessa en tiennyt mika oli tarkoitukseni tulla tanne. Sain hyvin nopeasti vastauksen.. "Rakasta Jumalaa ja rakasta ihmisia". Okei.. Mahan rakastan. :) Ensimmaisena iltana sain ensimmaisen mahdollisuuden nayttaa mita todellinen rakkaus on, se minka Jumala on meille antanut ja meita rakastanut. Sain olla hyodyksi auttamalla erasta naista jolla ei ollut kuin toinen kasi kaytettavissa.. Olimme pienen porukan kanssa ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi naisille jarjestettavaan taideiltaan. Siella he saivat itse tehda taidetta ja olla juuri luovia muillakin tavoilla kun mita yleensa painotetaan kouluissa. Niinpa tama raskaana oleva (vankilassa olevalle poikaystavalleen raskaana oleva) nainen tuli sinne ja hanen hieman haparalla englanninkielellaan saimme aikaiseksi kauniin taulun hanen poikaystavalleen jossa luki "change my heart"- muuta sydameni. Tuo pieni harras toive talta muutenkin vammautuneelta naiselta sai kyyneleet silmilleni.. Kuka oli se hanen jokapaivainen ihminen joka osoitti hanelle rakkautta? Oliko sellaista? Koin itse saavani olla se siina hetkessa olemalla kiinnostunut hanesta, kyselemalla, auttamalla tekemaan taulun.. Puhumalla kauneudesta. Ei se varmaan kaikkia kosketa samalla lailla, mutta tuossa hetkessa koin todellista Jumalan rakkautta. On ollut valtavaa huomata ja nahda ihmisia jotka palvelevat vahaosaisia ja kodittomia ihmisia taydesta sydamestaa. Se on muuttanut jotain myos minun sisallani. Oon nyt pari kertaa ollu mukana auttamassa sellaista bussia kun "relief- bus". Ne antaa ihmisille soppaa, leipaa ja kuumaa kaakaota, vaatteita, hengellista luettavaa ja myos tyopaikkailmoituksia joiden kautta jotkut ovat saaneet tyopaikan jo. On ollut sydanta sarkevaa (hyvalla tavalla) kuinka nama ihmiset on antanut kaikkensa palvellakseen muita ja on valmiita siina keskella katua rukoilemaan toisten puolesta.. Eraana kertana soppa ja leivat ja kaikki loppu kesken ja sitten joku koditon tuli kysymaan ruokaa.. Bussikuski oli niin pahoillaan kun mitaan ei ollut jaljella.. Se sai kyyneleet mun silmiin kun ma tajusin etta oikeesti naa haluis auttaa jokaista ja on pahoillaan jos ei pysty siihen. Yks tytto itki myohemmin sita kuinka yksi koditon oli sanonut etta "I miss you all for the next week"- kaipaan teita jokaista seuraavan viikon. Ne ihmiset ei ollu numeroita, vaan ihmisia joilla jokaisella on oma tarinansa. Ja naa ihmiset todella halus kuulla heidan tarinat. Ma haluan olla sellainen, ma haluan rakastaa samalla tavalla ihmisia. Ma haluan valittaa yhta paljon.. Paljon oon nahny ja paljon oon oppinu ja paljon haluan jatkossakin oppia. Haluan todella harjoittaa Jumalan rakkautta samalla tavalla kun nama ihmiset. Jeesus antoi totisesti kaikkensa. Han antoi Jumalanmuotonsa ja tuli ihmiseksi tanne ja karsi, ristiinnaulittiin.. Noyrtyi ja rakasti ihmisia, palveli ihmisia.. Se on jotain mita ma haluan tehda. Ma haluan olla kuten Jeesus oli. Ma haluan seurata Hanen jalanjalkiaan ja tehda tekoja joita Han teki. Vaatettaa alastomat, ruokkia nalkaiset.. Ma haluan noyrtya ja katsoa omaa napaani pidemmalle. Tanaan yksi mies, poliisi itseasiassa, tuli sanomaan mulle et hei tytto, kukaan ei arvosta sita et sa autat.. Mee ja hommaa poikaystava, mee naimisii, hanki 20 lasta, oo hyva kotivaimo ja aiti ja asu hyvassa kodissa.. Ole onnellinen. Kukaan ei arvosta sita et sa valitat muista. Ma vastasin talle poliisille etta mun elama ei olis onnellinen tuolla lailla.. En ma halua arvostusta tai kunnioitusta, ma haluan auttaa niita jotka karsii ja jotka on nakee nalkaa ja kurjuutta. En ma voi olla onnellinen omassa ihanassa talossa ollen kotivaimo tai aiti miljoonan lapsen kanssa jos ma tiedan etta maailmassa on monia joilla ei ole koteja ja ei ole ruokaa ja jotka ei ole koskaan kokenu rakkautta. En ma toki voi muuttaa koko maailmaa, mutta voin muuttaa kumminkin joidenkin elaman.

ajatuksia rahasta ja Jumalasta.

Jaiksjaiks. :D On jotenki todella käsittämätöntä edelleen että mä olen lähdössä ja että se tapahtuu ylihuomenna aamulla kello seitsemän! Tarkalleen kahen vuorokauden päästä mä olen jo jättänyt taakseni Saksanki, tai ainaki lennän sen yläpuolella ja meen kohti isoa omenaa. Mistähän sekin nimi muuten tulee? Että New York olisi iso omena?? Jos joku tietää totuuden voi valottaa mua hieman tässä asiassa. Mutta kyllä joo, rahaakin oon jo käyny vaihtamassa dollareiks.. Sekin oli melkonen siunaus, mulla piti olla rahaa just vaan NYCin kuukauden metro ja bussikortin verran, mutta sitten jotkut täysin odottamattomat ihmiset antoivat mulle sen verran rahaa että voin itselleni jotain ostaakin sieltä. Ihmeellisesti lopulta sain niitä töitäkin ja niillä pystyn taas maksamaan asumisen ja syömisen. Aika hienoo kuinka Jumala oikeesti pitääkään huolta.. Monesti mä oon sitä epäilly alkuvaiheessa kun tuntuu et mitään ei tapahdu ja emmä voi saada niitä rahoja jne.. Mutta sitten yhtäkkiä vaan huomaakin että just ennen kun mä jotain tarvitsin niin mä sain sen. "Kaikki mitä tarvitsette, sen te saatte." Todellakin.. Jo ennen kun me tarvitaan niin Herra antaa. Miten helppoa se oliskaan jos kaikki olis aina nyt ja tässä ja heti? Jumala haluaa meidän tulevan Hänen luokseen ja turvautuvan Häneen ja uskokaa pois, Hän on uskollinen ja todellinen Jumala joka pitää pikkusistaan huolen, aivan kun paimen pitää karitsoistaan huolen. Välillä mä olen haaveillut rikkauksista ja siitä et jos olis rikas ei tarvis huolehtia mistään.. Mutta Raamatussakin sanotaan "helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kun rikkaan päästä taivaan valtakuntaan." Jos mun hengellinen elämä kärsis rikkauksista, niin en mä niistä sillon halua edes unelmoida. Mua Jumala kutsuu vaikka tietää että aina ei jää tarvittavia varoja säästöön kulujen takia.. Hän SILTI kutsuu minua. Ja kun Hän kutsuu pitää Hän huolen, sen Hän on luvannut! Ei Jumala istu vaan pilvenhattaralla ja jakele työtehtäviä jotka on liian isoja meidän tehdä tai mahdottomia suorittaa ja naura että voivoi sua, etkös pärjännykkää?? Ei Jumala naura meille eikä anna liian isoja työtehtäviä eikä mahdottomia sellaisia. Hän antaa tehtävän ja pitää huolen että me voidaan se suorittaa. Hän maksaa palkan meille aina ajallaan. Meidän luojana Hän myös tietää ne jutut mihin me pystymme ja mihin emme, miksi? Koska Hän henkilökohtaisesti suunnitteli meidät ja teki meidät ja laittoi meihin ne kyvyt ja lahjat jotka meissä nyt ovat. :)

You'll be alright.

"As long as you are with me.. You'll be alright!" Mikä lupaus meiän suurenmoiselta Isältämme joka on kaiken luonut!! :D Ei siis mitään hätää mihinkään suuntaan. Viikon päästä mä sitten oon ollu jo puolisen tuntia New Yorkissa, isoimmassa kaupungissa missä oon ikinä käyny. Vähän oon ehkä kateellinen tiimille jokapääs käymään Mexico Cityssä, sillä se on väkiluvultaan noin kaksinkertanen NYkiin.. Siinä onkin mietittävää, koska NYkissä on se 8 miljoona ihmistä, osavaltiossa 13 miljoonaa.. Eli isoista paikoista on kysymys. Ja tätä kaikkea Jumala pitää kädellään.. Kelatkaa!! Siinä on taas vähän enemmän pohtimista.. :D Raamatussa kysytään näin: "Kuka on kourallaan mitannut vedet..?" Jumala on vastaus tuohonkin kysymykseen. :D Hän omalla kourallaan mittasi kaikki maailman vedet ja laski ne sitten maahan. Mun omaan kämmeneen ei mahdu ku sellanen puoltoista desiä, jos sitäkään.. :D Jumalan kädeltä ei ole pelkoa tipahtaa. Jumala on koko maailmankaikkeuden hallitsija ja valtias, ei siis mitään pelkoa. On ihanaa saada olla tuollaisen Isän lapsi, rakas lapsi jolle on hyvä elämä suunniteltuna. Raamatussa sanotaakin että meille on vamistettu ennalta HYVIÄ TÖITÄ joissa nyt saamme kulkea, aika mieletöntä, vai?? On jännää aatella että Jumala on luonu niin paljon erilaisia paikkoja. Oon ite matkustanu vielä tähän mennessä hyvin vähän, mutta silti kaikki on ollu erilaista. Jo pelkästään Ruotsiin mennessä huomaa isoja eroja, kaikki on jotenkin niin erinäköstä.. Norjan puolella alkoi heti vuoret ja serpentiinitiet! Malawissa oli vuoria ja vihreää joka puolella.. Kasvillisuus oli "lyhyempää" mutta runsasta.. Oli maissipeltoja ja aurinko porotti kuumana.. Oli ruskeita jokia joihin ei kannattanu pulahtaa uimaan ja ihanan kirkasvesinen järvi jossa eli yli 1000 kalalajia, monet meillä länsimaalaisilla akvaariossa ihailtavina. Kaliforniassa oli palmuja ja hiekka oli ihanan sileää.. Länsiafrikka sitä vastoin taas taitaa olla kuivempi ja alaska on hyvin kylmä ja luminen paikka.. Seattle on sateinen kaupunki, Rovaniemi täynnä poroja.. Saksassa oli tuuliviirejä ja kaikki oli kuin idyllisestä maalaiselokuvasta, sitä vastoin Tsekeissä oli ruskeaa rautaa joka puolella.. Miten kaikki onkin niin erilaista?? Maailma on meille iso, mutta Jumalalle hyvinkin pieni.. Miettikää maapalloa Jumalan näkökulmasta vaikka niin että pitäisitte sinapinsiementä kämmenissänne.. Taitaa olla hyvinkin pikkanen siinä. :)

alttarilta portille..

Mun siskoni Katri meni lauantaina naimisiin Petterin kanssa!! Se oli niiku jotai niin kaunista!! Kaikki meni sujuvasti, mitään ei jääny puuttumaan. Ohjelma oli rentoa ja hyvää.. Korville suloista musiikkia, silmille kaunista katseltavaa, hyvää maukasta ruokaa ja vieraat oli juuri oikeat. Eniten mainitsemisen arvoisia on kumminkin itse hääpari! Petteri oli niin komeena ja Katri.. Se oli kun olis nähny ihkaelävän sadun prinsessan! Katri oli niin kaunis että ei kyllä ollu pelkoa että hän olis jääny kenenkään varjoon. Hauskaa oli se kun katso kuinka ne oli siellä papin edessä ja näki kummatkin takaapäin.. Kummallakin oli kiharat takahiukset!! :D Se oli jotenki niin hauska juttu!!!! :) En oo eläissäni ollu noin onnistuneissa häissä, kaikki oli onnistunu!! Mun pöytäseura oli aivan mainio (istuin Petterin sisarusten ja parin serkun, bestmanien ja kaason kanssa, eri pöydässä ku omat sisarukseni siis). Meillä oli hauskaa ja ei ollu yhtään vaikeeta olla siinä. Ihana oli päästä niin mainion porukan perheeseen. :) Millonkohan mä menen naimisiin?? :) "Sinä vain, Sinä vain, olet mulle kaikkein rakkain. Sinä vain, Sinä vain, olet minun ainoain" Se tulee niin paljon nopeemmin ku osaa edes odottaa, ihan oikeesti!! Viikko vielä ja sitten mä yksinkertaisesti oon siinä tilanteessa että kuulen korvillani kuulutuksen: "Viimeinen kuulutus lennolle Helsingistä New Yorkiin". O'ou. Voin sanoo että jännittää ihan hirveesti ku tää on tosiaa eka kerta mun mennessä täysin yksin! Mutta ei se mitään, ei se mitään. :) Onhan Jumala mun kanssa ja mä oon päättäny Häneen kyllä luottaa täydestä sydämestäni! Mulla oli tässä joku aika sitten sellasia päiviä etten oikein tuntenu Jumalan läsnäoloa.. Hän kun joskus koettelee meitä ja kattoo kuinka me janotaan sitä suhdetta Hänen kanssaan. No, onneksi kumminkin nyt se Hänen läsnäolonsa on tullut todellisemmaksi! Haluan elää vain Hänelle! Mutta niin, toivon että tuo päivä lentokentillä ja koneissa ei ole tuollaista samanlaista koettelemuksen aikaa. Toivon että saan pitää Herran kädestä kiinni kun pelottaa, toivon ja rukoilen että tuo käteni Pitäjä kulkee mun edellä, niin että askeleeni vaan löytyy oikeelle portille ja oikeeseen koneeseen oikeeseen aikaan. Ja että kaikki vaan sujuu. Jumala on kyllä niin hyvä että kaikkien noiden toivomusten toteutuminen on kyllä odotettavissa ilman jopa että ne olisivat toivomuksia.. :)

tyttö siiventyngillään

Eilen illalla kun pyöreskelin sängyssäni saamatta unta, mietin kaikenlaisia juttuja elämästäni. No lähinnä nuo aatokset kohdistuu nykyään elämäni missioon. Niinku eilenillallakin.. Mietin sitä mitä kaikkea tulisinkaan tekemään Malawissa jos sinne joskus muuttaisinkin ihan lopullisesti. Mietin kaikkia niitä orpoja ja mitä tarpeita heillä on. Jos tuleva matkani tulee onnistumaan, niin tulen olemaan sillä kolme kuukautta, pisimmän ajan siis mitä olen ollut poissa yhtäjaksoisesti Suomesta ja poissa perheeni ja ystävieni luota. Aiemmin mulla on myös ollut aina joitain suomalaisia (ja jenkkejä) mukana matkoilla, mutta nyt ei olis. Okei, sitä ennen on matka New Yorkiin ja siellä en edes tunne suomalaisia, joten se on pientä alkuharjottelua matkalleni. Mutta siitä pääsenkiin taas siihen asiaan että tajusin että tulisin tän vuoden aikana olemaan ainakin neljä kuukautta poissa! Eli siis vuosi vuodelta tää mun poissaoloni on vaan lisääntyny. Se oli aika mielenkiintosta tajuta ja mulle vaan tuli hymy huulille! Mitenhän ensi vuonna on?? Joku meidän opettajista joskus sanoi että jos sulla ei ole erityistä kutsua Suomeen, niin sitten sut on kutsuttu ulkomaille. Mä olin ennen niin varma että tuun jäämää Suomeen.. Mutta en sano että se olisi ollut mun haluni, mä vaan luulin niin. Mä ihailin lähetyssaarnaajia Afrikassa (koska en kuullu et muualla olis lähetyssaarnaajia) ja rukoilin että Jumala lähettäis mutkin lähetystyöhön. Ja noi hennot, pienet rukoukset/ unelmat Jumala kuuli. Kun mä olen Suomessa, niin mun rukouksissani on aina kysymys: Minne seuraavaksi? Ja kun sen tiedän niin sitten ajatuksissani on aina päivittäin se maa ja mitä siellä voi tehdä ja kehen ottaa yhteyttä.. En siis koe erityistä kutsua Suomeen. Kerran tätini viittasi mun matkusteluja ja elämäntehtävääni hyvin "hengellisellä tavalla" ja niihin sanoihin päätän tän merkinnän: "Taitaa olla sillä Tinnillä pienet siiventyngät selässään".

NYC- here I come again!

Tosiaan kuten jo aiemmassa tekstissäni sanoin, oon sitten lähdössä helmikuun 12 päivä New York Cityyn kuukaudeks, eli takastulo on maaliskuun 15. Sinne oon menossa paikallisen YWAMin kuvioihin. Ne on siellä alottamassa uutta prokkista teinien parissa ja minä saan olla mukana sitä! :) Lisäksi mulle on uskottu ihan erikoinen oma tehtäväni, opettaa amerikkalaisia tyttöjä kuinka siivotaan asianmukaisesti ja kunnolla! :) Se onki hauskaa! Ostin toissapäivänä liput sinne ja pian saan alkaa matkani tuohon yli 8 miljoonaa asukasta sisältävään valtavaan kaupunkiin joka ei koskaan nuku! Mielenkiintosta tässä on se, että tämä on mun eka kerta kun oon itse hommannu liput itselleni (ja muuten halpaan hintaan!!) j sitten eka matka jollon joudun matkustamaan yksin lentokentältä toiselle.. Selviytymään lentokoneen vaihdossa ja nousemaan ja laskeutumaan koneella ilman että on kaveria jota voi puristaa kiinni kädestä jos sille päässe sattuu. :D Hyvinkin mielelläni teen sen, en pelon vuoksi, vaan siks et laskeutuminen ja eteenki nouseminen lentsikalla on todella ainutlaatunen kokemus joka on ilo jakaa tällä tavalla jonku muun kanssa! Lisäksi tuun olemaan basella ainoo suomalainen joten englanninkielen taitoni laitetaan koetukselle heti alusta saakka, mistä oon todellatodella innoissani! Toivonkin että toi kuukaus olis sellanen kielikylpy et sen jälkeen pieninkin pelko puhua englantia olis tipotiessään! :) Elän siis hyvin jännittäviä hetkiä elämässäni.. :D Mutta mielelläni otan tän kaiken vastaan ja uskon että se sitten jatkossa auttaa mua kun oon lähdössä tuleville seikkailuilleni ympäri maailmaa. Rukouksena mulla onki ollu et saisin itse kokea tälläsen matkan IHAN YKSIN jotta sitten jatkossa ei pelottais niin paljon.. Hetken jo luulin et en ollu Jumalan silmissä valmis kun Hän kutsui mut DTS:n staffiin, mutta sitten ku selvis että mä en lähtis aktioon niin kaikki näytti taas valosalta. Joten tässä sitä nyt ollaan. :)