Opin tuntemaan hieman kulttuurista

Oltuani Karongassa kolme viikkoa, aloitin matkani takaisin Blantyreen. Se kesti noin 16 tuntia. Yleensä bussi on niin täynnöä että joidenkin ihmisten täytyy seistä kokose 16 tuntia (joskus ehkä enemmänkin). Kun mä ostin mun lipun, niin mä huomasin että mun viereisellä penkillä seiso tää yks todella iso mies. Mä tiesin että tulis oilee vaikee istua hänen vieressään koska hän käytti jo noin kolmasosan mun penkistä, ja bussien penkit Malawissa on hirmu pieniä. Joten mä päätin olla istumatta siinä. Mä etsin itselleni paikan ja rukoilin että kukaan ei tulisi häiritsemään mua taikka istumaan mun viereen. Ja niin kävi! Mulla oli siis ne kaksi istuinta koko sen bussimatkan itselläni. Nukuttua en tosin saanut koska musiikki oli niin kovalla kokoaika. Mä yritin kuunnella kuulokkeilla omaaki musaani, mutta se oli mahdotonta, musa oli niin kovalla bussin kajareissa. Kun Malawissa soitetaa musaa, niin se on aina niin kovalla että kaikki kuulee sen kymmenen mailin säteellä.. Melkein. Muutamien tuntien jälkeen bussi sitten pysähtyi (oli jo pysähtyny aiemminki toki). Afrikassa on normaalia että bussi pysähtelee aina sillon tällön minne vaan. Siihen on oikeestaan viisi eri syytä. Ekaks, joku tulee sisää tai jää pois bussista. Tokaks, on markkina- alue ja ihmiset jotka matkustaa haluu ostaa jotakin, ja tää toistuu puolen tunnin välein. Kolmanneks, poliisin tiensulku. Neljänneks, bussi menee hajalle. Viidenneks, silta, jonka bussi pitäis ylittää, on rikki. Viimenen tapahtui meille. Silta oli rikki, niinpä me sitten odotettin kun jotkut tyypit korjas sen. :D
Eläminen kolme viikkoa Blantyressä oli mukavaa. Mä asuin yhdessä yhden Malawilaisen perheen kanssa. Heitä oli siis isä, äiti, pikku tyttö, poikavauva, isän veli ja heidän kaksi serkkua ja sitten yks tyttö joka autteli perhettä. Ollessani siellä mä tajusin että perheet Malawissa on niin erilaisia kun täällä. Se on hirmu hankalaa edes selittää, mutta mä yritän. :D Okei, siellä oli yks sellanen tyttö ku Nanna, hän on tosi ihana ja mä opin tuntee häntä enemmän. Hänellä on äiti, vanhempi äiti ja nuorempi äiti.. Ei tätejä, vaan äitejä. Suku merkitsee niin paljon enemmän. Nannan äiti on kuollu ja hänellä ei oo työtä. Hän asuu serkkunsa luona ja tämä serkku pitää hänestä huolen, on huoltaja. Joskus Nanna menee käymään "vanhemmalla äidillää" ja sillon tää äiti pitää siitä huolen. Jos sulla ei oo työtä, sä et selviydy yksin. Joten perhe aina pitää huolen lapsista niinkauan kunnes sulla on työ tai kunnes menet naimisiin. Nannan rukous on saada töitä pian. Joten Nannalle, hänen äitinsä siskot on hänen äitejään, ja hänen isänsä sisko on hänen tätejään. Samoin menee miesten kanssa. Nannan isän veljet ovat hänen isiään, äidin veljet enoja. :D Onko yksnikertaista? En usko niin. Joten Nannalle, lapset hänen kaikista äideistä ja isistä ovat hänen sisaruksia.. Kun taas tätien ja enojen lapset ovat hänen serkkujaan. Se on aika vaikeeta siis ymmärtää, vie aika paljon aikaa. Eka mä ajattelin että perheet on tosi isoja, mutta nyt mä tiedän totuuden. No, yleensä perheet muutenki on isoja Malawissa. Mutta oli aluks tosi hämmentävää ku ne sano: "Tää on syntyny samasta äidistä mun kaa, mutta tää on syntyny mun toisesta äidistä.." Anteeks mitä?
Joten, mä sain oppia perheistä ja siitä miten he teki asiat yhdessä. No, joissakin kylissä missä mä vierailin, ei ollu niin varmaa että "vanhemmat äidit", tädit tai muut sukulaiset vois pitää huolta lapsista jos heidän vanhemmat kuolee. Joskus ei ole muita sukulaisia ja joskus ne on niin köyhiä että he ei voi pitää huolta muista kun vaan omasta perheestään. Malawissa on noin 13,1 miljoonaa ihmistä ja enemmän kun miljoona heistä on orpoja. Yli kaksi miljoonaa Malawin ihmismäärästä on HIV- AIDS positiivisia. Joten tilanne ei näytä kauheen hyvältä, vai mitä? HIV on jotai joka leviää kaikkialla hyvin nopeesti. Ihmiset ei vielä tiedä siitä paljon ja jos he ei oo tehny HIV testiä, niin he ei tiedä jos ovat positiivisia vai eivät. Malawissa on vielä moniavioisuutta siellä täällä ja jossai paikoissa on uskomuksia, että jos on HIV ja harrastat seksiä neitsyen kanssa, niin puhdistut HIV:stä, mikä EI ole totta!! Se on niin sururullista. Mutta asiat on muuttumassa. Nyt Malawissa voi tehdä HIV- testin ilmaiseksi ja sit saa myös lääkityksen jos tarvii. Mutta niin, se on iso ongelma tuossa maanosassa vielä. Haluisin haastaa ihmisiä menee sinne ja opettaa ihmisille juttuja! Jos meillä on tieto, niin miksi pitää se meillä itsellämme tai vaan meillä hyvinvointivaltioilla? Eiköhän mennä yli merten ja rajojen..? :D Me ei voida muuttaa koko maailmaa.. Mut me voidaan muutta jonku elämä. Eikö oo hienoa??

Youth Drop- In- Centre

Mä oon ollu kumpiki, oppilas ja henkilökunnan jäsen koulussa, "Opetuslapseuskoulu" (järjestäjänä Missionuoret, YWAM), mutta mä en koskaan odottanu olevani opettaja!! No, Afrikassa sä koet ja teet asioita joita et koskaan voinut odottaa. Mä oon saarnannu muutaman kerran siellä ja täällä, mutta tää oli hyvin erilaista. Karongassa on yks paikka jonka nimi on "Youth Drop- in- Centre, missä nuoret pojat kokoontuu koulun jälkeen ja viikonloppusin. Mä työskentelin YWAMin kanssa Karongassa ja he taas puolestaan työskenteli tän Centren kanssa. Joten joka lauantai me mentii kertomaaln noille pojille Jumalasta. "Hauskin" juttu vaan oli että mä olin ainoa tyttö siellä!! No, jokatapauksessa me opetettiin heille Jumalasta, yhdessä YWAM keskuksen johtajan, Moseksen kanssa.Joka viikko me mentii nopeesti läpi se mistä aikasemmalla viikolla oltiin puhuttu, sekä opetettiin jostain muusta jutusta. Me alotettiin kertomalla kuinka Jumala on luonut maailman ja kaiken siinä. Sitten me puhuttiin Jumalan luonteesta ja luonteenpiirteistä, ei kaikkea kerralla tosin. Mä opetin heille Jumalasta luojana ja seuraavalla viikolla Jumalasta ja rakkaudesta. No, mähän olin siellä vaan kolme kertaa, mutta se työ siellä kumminkin jatkuu. Nyt Moses opettaa heille Jumalasta Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Mitä enemmän hän kertoo näille pojille, sitä enemmän he oppii tuntee Jumalaa. Lopuksi Moses kysyy heiltä elämän tärkeimmän kysymyksen, eli haluavatko pojat vastaanottaa Jeesuksen sydämiinsä ja elämiinsä mukaan. Näin he eivät vastaanota vain jotain, vaan he vastaaonttavat Jumalan jonka he tuntevat. Kaiken tämän jälkeen nää pojat voi jatkaa sitä samaa hommaa ja alkaa opetuslapseuttamaan muita poikia. En tiiä jos saitte mun pointin, mutta se on oikeesti tposi mahtavaa! Opettaa poikia Jumalasta, useimmat heistä oli todella innoissaan. Malawilaiset todellakin haluu tuntee Jumalan sydämillään. He ovat janoisia tietämään lisää Jumalasta, mutta tuntuu kuin ei olisi tarpeeksi ihmisiä jotka opettaisivat. He haluavat elävän suhteen Jumalan kanssa. Joten nyt me opetettiin tätä pientä ryhmää (joskus heitä oli 20, joskus 40) ja nyt he voi jatkaa samaa työtä. He voivat levittäää sanaa Jumalasta muille Malawilaisille ja ehkä myös muihin maihin. Mieletöntä, eikö? Toki sitä opettamista pitää jatkaa ja heidän tulee kehittää omaa suhdettaan Jumalaa. Mut niin, ensimmäisen kerran jälkee ku olin ollu siellä Centressä, niin mä tapasin muutamia poikia. Mä olin niin yllättyny siitä mitä he kysyivät. He kysyi josko mä olisin pastori! Minä, TINNI, PASTORI?? :D Mä vaan naurpoin ja kerroin että en ole pastori, mutta että olen kyllä uskovainen ja oon opettanu siellä Centressä. Sitten he jo meniki pois. Muutaman minuutin päästä sit yks poika tuli kysyy multa olinko mä se joka opettaa Jumalasta? Siihen pystyinki jo vastaamaan myöntävästi. Päätin sitten kysästä mistä hän tiesi moisen jutun.. Jotkut hänen kaverinsa olivat kuulema kertoneet. Mä sain myös tietää että kaikki nuoret pojat siellä ties kuka mä olen, vaikka mä en tienny heitä.. Esimerkiks just näitä poikia en ollu nähny aikasemmin, he eivät olleet siellä Centressä mukana. :D Mut ehkä mun pitäis alkaa kutsut mua itseäni "PASTORIks".. :D Haha. (Kuvat alla on Youth Drop- in- Centrestä ja niistä pojista jotka luuli et mä oon pastori.)

Lapsi ministryä

Kun mä olin Malawissa, mulla oli mahdollisuus tehdä työtä lasten parissa. Karongassa se oli hieman haastavaa, sillä mulla ei ollu ketään aikuista mukana jotka olis puhunu englantia ja myöskään lapset ei puhu enkkua. He oli vielä niin nuoria että koulussa ei sitä opetettu vielä. Joten meidän kommunikaatio toimi käsien kautta, ilmeillä ja kaikin mahdollisin tavoin, paitsi puhumalla. Jotkut lapsista osas muutaman sanan englantia ja mä osasin muutaman sanan heidän kieltään, mutta sillä ei pitkälle pötkitty. Mutta mä luulen että mun ammatti autto pikkasen, ihan vähän mut silti.. Kun mä opiskelin lähihoitajaksi, niin me myös opiskeltii joitain teitä miten kommunikoida ilman sanoja. Joten oikeestaan tää oli hyvin mielenkiintosta.

Malawissa vanhemmilla ei oikeastaan ole kauheast aikaa olla heidan lastensa kanssa. Vanhemmat tekee pitkiä päiviä töissä, joskus työpaikkoja on kaksi tai kolme. Työtä tehdään jotta saataisiin rahaa ruokaan ja rahaan, säästöjä ei kerry. Malawi on yksi maailman köyhimmistä maista ja sen pystyy huomaamaan missä tahansa Malawissa kulkeekin. Sä näet köyhyyden joka puolella. Ihmiset on hyvin laihoja, varsinki nyt kun on nälkävuosi meneillään. Talot missä ihmiset asuu, näyttävät todella surkeilta. Näyttää kun ne voisivat romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Viime viikolla itse asiassa sain viestin että niin oli käynytkin rankkojen sateiden takia. Joka tapauksessa, mun tarkoitus ei ollu kertoa köyhyydestä, vaan siitä mitä tein lasten kanssa.

Kun sä olet noiden lasten kanssa, niin sä näät kuinka paljon he tarvivat rakkautta.. Rakkautta jota he eivät saa vanhemmiltaan koska he ovat alituisesti poissa. Lapset haluavat että sä huomaat heidät. Ei massana, vaan yksilöinä. Ja niin Jumala sen haluaa olevan. Hän loi jokaisen meistä olemaan yksilö, joten sillä tavalla meidän tulisi katsoa itseämme ja muita. Noin vuosi sitten Jumala puhui mulle yksien kuvien kautta jotka oli otettu Malawista. Mun täytyy kertoa rehellisesti, että sitä ennen mä ajattelin Afrikkalaisia vaan massana. Mutta sitten Jumala alkoi osoittamaan mulle kuinka jokainen on ainutlaatuinen yksilö ja siten mun tulisi nähdä heidät.. Mä tajusin kuinka Malawilaiset oikein kaipasivat ja janosivat sitä että heidät huomioitaisiin yksilöinä. Mä tajusin et he halus mun huomaavan heidät, näkevän heidät erityisinä ja se sopi mulle. Mä opetin lapsille heidän arvostaan (sillon tulkin kanssa), heidän identiteetistään ja siitä kuinka ihmeellisesti heidät on tehty. Oli upee nähä heidän kasvoillaan onnelliset ilmeet ku he sai kuulla kuinka Jumala tuntee heistä jokaisen nimeltä ja kuinka Hän on heidät luonu olemaan se mitä he ovat. Mutta mä tiesin että se ei ole vain sanoilla kun me heitä opetetaan heidän arvokkuudestaan, se on suurimmaksi osaksi tekojen välityksellä kun me sitä voidaan opettaa. Niinpä mä hengasin heidän kanssaan, annoin aikaani.. Me pelattiin, leikittiin, otettiin valokuvia, käveltiin, käytiin uimassa, muovailtiin muovailuvahalla.. Yks kerta kävi niin että sellanen iso poika varasti yhen pienen tytön leikkitavarat (eli siis vanhat purnukat ja muutamia kirkkaita kankaanpaloja jolla tytöt leikki sitten kotia.. Hieman vaatimattomampaa kun meillä Suomessa, mutta vaikutti paljon hauskemmalta). Me sitten lähdettiin isolla porukalla pikku tyttöjen kanssa etsimään se poika. Yks tyttö otti ne tavarat takas ja mä "saarnasin" vähän sille pojalle että se oli tehny väärin ja sen tarvi katua ja pyytää anteeks.. Niin se toimi, me toimittiin yhdessä.

Mä myös tajusin että Jumala halusi mun rohkasevan, lohduttavan ja tehdä ihmisiä onnellisiksi. Mä haluan jakaa yhden tarinan teidän kanssa. Siellä oli yksi tyttö, ehkä n.10- vuotias. Hänen nimensä oli englanniksi "Problems" eli "Ongelmia". Se tyttö asui kaksin äitinsä kanssa. Isä oli lähtenyt pois ja hänen 7 vanhempaa sisarustaan oli kuollu ennenku hän oli syntyny.. Siitä siis nimi "ongelmia" oli tullut, hän oli syntynyt olemaan vain yksi ongelma lisää. Mutta tää tyttö.. Joka päivä mä näin hänet lakaisemassa roskia pihalta, tekemässä ruokaa, pesemässä pyykkiä.. Ja aina kun hän oli muiden lasten kanssa ja joku alkoi itkeä, hän oli ensimmäinen joka oli lohduttamassa ja pitämässä sylissään noita pikkusia. Hän oli kaikkea muuta kuin ongelma. Hänen äidillään ei ollut rahaa lähettää häntä kouluun. Äiti tienasi rahansa keittelemällä paikallista kaljaa kylän miehille, jotka olivat aina juopuneina heidän pihallaan ja pitivät kovaa meteliä. Sunnuntaisin nää miehet muisti et on olemassa Jumala ja menivät juopuneina taas naapuritaloon itkemään ja laulamaan Jumalalle ja pyytämään anteeksi.. Ja joka maanantai sama meno jatkui. Mutta niin, tämä tyttö, hän oli muita rauhallisempi, ujompi ja arempi.. Mä tajusin että nää muut välillä kiusasi häntä, eteenki sen nimen johdosta. Sillon mä tajusin et mun tulee ottaa se erityishuomaan. Muistan kuinka koitin huomioida häntä enemmän ja olla kiinnostuneempi hänestä.. Kunnes yks ilta Jumala anto mulle hyvän idean. Mä en kestäny enää sitä että ne muut kiusas häntä hänen nimensä tähden, joten mä päätin keksiä uuden nimen.. Mä kysyin tulkilta että mitä rauha on heidän kielellään. Hän vastasi mulle että se on "Mutendele". Sitten kaikkien edessä mä sanoin, Tän tytön nimi ei oo enää "Ongelmia" vaan tästä lähtien hän on "Mutendele". Reaktio oli suurempi ku mä odotin.. Muut lapset lopetti kiusaamisen ku seinään ja Mutendele toisteli uuttaa nimeään hymyillen.. Ja mä vaan hymyilin takas. Seuraavana päivänä mä kävelin heidän talonsa ohi ja kuulin kuinka Mutendelen äiti sanoi "Mutendele", kun mä katsoin häntä, mä näin kuinka leveästi ja onnellisesti se äiti hymyili. Kysyin sitten myöhemmin Mutendelelta että kerroitko sä äidillesi siitä nimestä? Mutendele laittoi kätensä hymyileville kasvoilleen ja hiljainen ääni vastasi "joo". Hänen äitinsä oli otettu että joku näki jotai hyvää hänen lapsessaan.. Nyt "Ongelmia" nimen sijasta häntä kutsutaan "Mutendeleksi- Rauhaksi". :) (Viimeinen kuva on sitten Mutendelesta)