Helmihetkiä.

Ystäväni uudelleen innoittama päätin alkaa taas päivitellä blogiani. Kiitos Satu!! Olinkin jo kerennyt unohtaa kuinka hauskaa se oikeesti onkana kirjotella ”päiväkirjaa” nettiin, jakaen kuvia ja antaen muille mahdollisuuden nähdä pienen osan omaa elämääni.

Kesä tuli vietettyä etelässä perheen kanssa ja työtä tehden. Parasta oli viettää aikaa puolitoista- vuotiaan veljenpojan kanssa-- käyden rannalla uimassa, Haltialan maatilalla lehmiä ja possuja katsellen, kalliolla ihastelemassa lentokoneita ja tietenkin mukaan mahtui perusjuttuja, kuten hiekkalaatikkoleikit, trampoliinihyppelyt, laulamiset ja tanssimiset kotosalla ja tulihan sitä jokunen marjakin poimittua ja pistettyä niin pienen kun isomman suuhun. Eräs helmihetkistä oli ehdottomasti se kun veljenpoikani meni eteiseen takkien alle piiloon ja huusi: ”tätiiii”. Tuo hetki oli se ensimmäinen ja pakko sanoa, kyynelhän siinä silmii vierähti.

Kesän aikana oli ihana myös nähdä omia sisaruksia ja viettää niitä laatuhetkiä. Tee- ja kahvihetket iltaisin olivat omiaan luomaan oikeaa tunnelmaa pienelle jutusteluhetkelle. Voi kuinka rakastankaan kaikkia sisaruksiani ja vanhempiani. Iskä kalasteli kesän aikana paljon, mutta mammalla liikeni erityistä aikaa pikkulikalle ja niinpä siis sain nauttia mainiosta seurasta koko kesän ajan.

Kesä kumminkin loppui ajallaan ja niinpä minäkin saavuin sitten takaisin Lapin maisemiin. Monihan ei välttämättä Rovaniemeä todellisena Lappina vielä pidä, mutta kyllähän tämä maantieteellisesti tunnetaan Lappina, joten ”pohosen tytöksi” minä itseäni uskallan nykyään kutsua. Alkupäivät vietettiin Alicen ja Samin kanssa mökillä, kalasteltiin (tai siis minä istuin ja täytin sudokua ja aina kun koukkuun jäi jotain ällöä, niin sitten jeesasin kaveria hädässä ja poistin ällötykset) ja poimittiin suuhun muutamia mustikoita. Alice niitä innostui keräämään vähän enemmänkin, joten nyt mulla on pakkasessa pari rasiaa mustikoita syksyn ja talven vieraita varten-- josko sitä mustikkapiirakan joskus vääntäisi.

Jossain vaiheessa todellisuus kumminkin alkoi iskeä eteen-- opetuslapseuskoulu oli alkamassa ja todennäköisesti joutuisin jakamaan keskuksella olevan huoneeni jonkun toisen kanssa. Asiasta hieman ahdistuneena sitten vaan sanoin Alicelle että olispa kiva löytää oma asunto että sais vähän enemmän sitten omaa rauhaa ja tilaa. Asiaa en sen enempää edes rukoillut, mutta hetkeä myöhemmin Alice sitten soittelikin mulle ja sanoi että eräs lähetystyöntekijä olisi vuokraamassa asuntoaan ja kysyi tietääkö Alice ketään kuka tarvitsisi asuntoa. No minähän se tarvin ja niin sitten sovin ajan jolloin kävisin katsomassa asuntoa ja heti ensi vierailulla oli selvää että asunto miellytti minua. Niinpä sitten seuraavana päivänä kirjoitettiin vuokrasopimus ja viikkoa myöhemmin pääsin muuttamaan omaan asuntooni. Oon tykänny tosi paljon, vaikkakin harmittaa että esim. sohvat on etelässä ja joudun nyt olemaan ilman niitä. Ei kumminkaan tule lannistua ja voisinpa jopa sanoa että asuntoni on ihan mukavan näköinen näine kalusteineen mitä minulla nyt on.

Syksyn tullen sitten päätin myös että nyt tehdään jotain erilaista. Niinpä sitten aloitin uuden harrastuksen-- BodyPumpin. Kyllä! Ja suosittelen sitä kaikille! Se on niin hyvä perussetti lihaskuntoa ajatellen ja tunnin jälkeen on niin hyvä tyytyväinen tunne itseensä. BodyPumpissa ei viitsi joka päivä käydä, mutta onneksi on tarjolla myös kuntosali ja itseasiassa-- se on aika koukuttavaa ja kivaa! Pakko sanoa että nyt muutaman kerran molemmissa käyneenä on todella hyvä ja tyytyväinen olo itseensä ja vaikka en vielä annakkaan kenenkään koskea ”hapaan”, niin ehkä senkin aika sitten joskus on. Haha.

Syksy on mun lemppari- vuodenaika ja sehän tarkoittaa sitä että on hyvä käydä vähän luonnossa ihastelemassa niin puu- että maaruskaa. Puuruska oli tänä vuonna hiemoinen pettymys, mutta maaruska sitä vastoin oli jälleen kerran erittäin upea! Kävimme koulun henkilökunnan kanssa vaeltamassa Kilpisjärven upeassa luonnossa. Vaikka Saana- tunturi näyttikin houkuttelevalta, niin päädyimme lähteä vastakkaiseen suuntaan-- nimittäin Kolmen Valtakunnan Rajapyykille-- eli sinne rajalle missä Suomi, Ruotsi ja Norja kohtaavat. Edessä oli 12kilometrin kävelymatka osittain metsäistä ja suurimmaksi osaksi tunturimaisemaa pitkin. Meille sanottiin että reitti on tasainen, mutta hieman kivinen. Kummatkin osottautuivat melkoiseksi vähättelyksi.. Jopa valheeksi. :D Aluksi matkalla olikin muutamia kiviä ja sanoin Samille että joo, on tää kyllä hieman kivikkoista.. Matkan edetessä saimme huomata että se oli todellakin vasta alkua. Edessäpäin oli isot kivimassat, joiden alta ei edes näkynyt yhtään maata. Lisäksi reitin tasaisuus osottautuikin joksikin aivan muuksi. Oli niin ylä- että alamäkeä. Reitti kulki Mallan luonnonpuiston läpi ja olikin erittäin kaunis. Poroja reitille sattui useampi, vaan tokka jäi näkemättä. Matkan puolivälissä saimme nähdä upean Kitsijoen putouksen ja nautimme myös sen ihanasta raikkaasta vedestä. Pullot täyttyivät nopeasti siis tunturipurojen vesistä ja limukat ei oikein maistuneetkaan. Lopulta pääsimme perille, jossa meitä odotti mukava lämpöinen tupa. Illalla grillailimme makkaraa, pelasimme vähän korttia ja kävimme myös katsomassa rajapyykkiä. Rajapyykillä rukoilimme niin Suomen, Ruotsin kun Norjankin puolesta ja halusimme julistaa rauhaa ja sopua maittemme väleille. Veera oli mulle sanonut kuinka joku pikkupoika oli juossut rajapyykin ympäri kymmenen kertaa ja sitten kehuskellut käyneensä Norjassa 10 kertaa ja Ruotsissa 10 kertaa-- oli pakko ottaa mallia, joskin mulla käynnit tais jäädä seitsemään tai kahdeksaan kertaan. :D

 Jokatapauksessa. Syksyn aloitus on ollut mahtava. Ja mahtavammaksi sen tekee vielä opetuslapseuskoulu joka alkoi kaksi viikkoa sitten ja pakko sanoa-- hyvää opetusta on ollut! Mikä mahtava Jumala meillä onkaan! :)