Ollaan nyt Alicen kanssa juuri viettämässä yötä Moskovassa lentokentällä.. Värjötellään täällä kylmissämme, sillä ilmastointi pauhaa täysillä kylmää ilmaa niskaamme. Alice fiksuna oli ottanu villasukat mukaan, mutta niillähän ei pitkälle pötkitä kun koko kroppa on jäässä. Onneks netti toimii niin voi tässä samalla hieman kirjotella tännekkin. :)
Juttuhan on siis niin että syy miksi olemme Moskovassa nyt, on se että olemme matkalla Tokioon, Japaniin. Me mennään sinne noin kaheks viikoks ja tarkotus olis tutustua YWAM Tokioon, pariin pastoripariskuntaan Osakassa ja mahdollisesti myös yhteen Tokiossa Osakan matkan jälkeen. Viime marraskuussa me juhlittiin Missionuorten 50-vuotis juhlia ja siellä meillä oli vieraita nimenomaan Osakasta. He tulivat vielä kanssamme henkilökunta päiville ja siellä sitten eräänä päivänä saimme muistaa heidän työtään ja Japania rukouksin. Silloin koettiin Alicen kanssa et meiän tulis viedä tiimi Rovaniemeltä Japaniin. Tai no, Alice ei kokenut että hänen tulis viedä se tiimi, mut no, jokatapauksessa. :D
Me sitten sitä jäätiin miettimään, mutta kun Alice lähti silloisen DTS:n kanssa aktioon Thaimaahan, niin mä sitten kerkesin unohtaa Japanin. Ihan siitä syystä et aattelin et jos meen Japanii niin joudun luopumaan mulle rakkaasta Afrikasta liian pitkäksi aikaa.. Ja ehkä vähän pelkäsin et joudun luopumaan siitä kokonaan. Sitten joskus maaliskuun alussa olin erään ystäväni kanssa kaupungilla kiertelemässä etnisiä liikkeitä ja kävimme myös yhdessä Japanilaisessa paikassa. Silloin mussa syttyi uudelleen palo lähteä Japaniin ja ikäänku Jumala olis auttanu mua tajuumaan että mä en menetä Afrikkaa. Ja et vaikka kuinka inhoon sitä ku työkaverit ja muut sanoo et no nythän se on hyvä matkustaa ku sulla ei oo sitoumuksia jne, niin seki on tavallaan totta. Mä uskon siihen et muutan perheeni kanssa aikanaan Afrikkaan ja sieltä matkustetaan, mutta nyt tajusin että ei me varmaan samalla lailla matkustettais kun mitä mulla on nyt mahollisuuksia ku olen yksin ja ei oo lapsia eikä sitä miestä ketä täytyis sen kummemmin ajatella. Tajusin et Jumala haluu viedä mua uusiin paikkoihin, Hän haluaa mun saavan uskomattomia ikimuistoisia kokemuksia ja myös oppivan jotain mitä en ehkä Malawissa/ Afrikassa ollessani koskaan oppisikaan. Kaikille asioille on oma tarkoitus ja merkitys.
No siinä sitten etnisten liikkeiden jälkeen laitoin viestin Alicelle että mitäs muuten mietit Japanin suhteen vielä..? Hän sanoin että kokee et joo, tiimin pitäis mennä, mutta olis myös mainio et siellä kävis etukätee tutustumassa, luomassa suhteita jne.. Mikä ihanne ajatus ennen jokaista aktiotiimiä, tutustua ja saada tuntuma paikkaan minne porukka menee. No, mä ajattelin että se ei onnistuis mun kohalta ja olin vähän harmissaniki.. Mutta sitten tajusin että mulla onkin LOMA ja pääsen Japaniin.
Nyt ollaan siis täällä Moskovan kentällä- jäässä kylläkin- ja odotetaan että lento lähtis Tokioon. NIIN SIISTII! Jumala järkkäs kaiken ja mahdollisti meiän matkan! Onko parempaa? Ootan niin innolla et mitä kaikkee nähää ja toki koitetaa ottaa myös lomanki kannalta.. Osallistua tee- seremoniaan, mennä isolle kala- marketille, nähdä koko Tokio Roppongi hillsin 52:sta kerroksesta, nähdä Buddha- temppeli, kävellä suuren akvaarion sisällä ja nähdä Osaka linna. Kaikkea siis luvassa.. :D Kunhan nyt vaan aurinko nousis, tulis lämmin ja aika kuluis ja oltais pian Tokiossa!! :)
