Loman ihme

Suunnilleen puolitoista vuotta sitten valmistauduimme viettämään kesän Tansaniassa. Olin melko lailla töiden stressaama, tuntui että vastuu töissä alkoi kasvamaan hieman liian suureksi tai painavaksi. Niinpä ajatus kahden kuukauden lomasta mieheni perheen luona kuullosti ihanalta. Ja sitä se tosiaan olikin. Vaikka emme tehneet juurikaan turisteille tyypillisiä asioita, niin saimme viettää Tansaniassa ihania hetkiä. Niitä hetkiä tarjosi Afrikkalainen rentous. Viettämämme päivät Tansaniassa olivat kauniin aurinkoisia, ei liian paahteisia. Tekisi mieli sanoa että oli ihana mennä istumaan mangopuun varjoon limonaadia hörppien, mutta totuushan on se, että limonaadit tuli ennemminkin juotua suorassa auringonvalossa ja välillä vettä iholle valellen kauniin rusketuksen toivossa. :D Suomalainen on rehellinen sanoissaan. OIkeasti ei ehkä niin hyvä idea-- mutta toisaalta juuri mahdollisen psoriasis-diagnoosin saaneena pitänee sanoa että aurinkohan on iholle hyvä.. Nojoo. Se siitä.

Mutta tuo loma oli jotain sellaista missä saimme todellakin rentoutua kaikinpuolin. Oli ihana istuutua kaivon ääreen, tiskata kaikki edellispäivän tiskit (joihin kuului myös kasa nokisia kattiloita) taikka nyrkkipyykillä pestä viikon pyykit, siivota kanien asuinpaikkoja, kerätä papuja pellolta, kuoria kilotolkulla perunoita.. Viikonloppujen iltapäivinä nautin kupillisen kahvia ja harvinaisempaa herkkua suklaata ja täyttelin ristikoita. Iltaisin keräsin kananmunat, joukossaan muutama vihreäkin. Sunnuntai- kokoukset kun sattuivat olemaan swahilin- kielisiä, niin kuuntelin sitten itse kuulokkeilla saarnoja suomeksi tai englanniksi. Ja kuinka Jumalan sana tulikaan läheiseksi noina päivinä!

Hieman taaksepäin.. Noin viisi vuotta sitten minulla tutkittiin alavatsa kipuiluja. Niiden syyksi epäiltiin endometrioosia, jota ei kumminkaan leikkauksessa löytynyt. Sen sijaan löytyi kaksi muuta syytä sille, että lapsen saaminen voisi vaikeutua sitten kun se tulee ajankohtaiseksi. Ennen matkaamme Tansaniaan minulle oli tullut jostain sellainen ajatus, että minun ja siskoni Katrin lapset tulisivat olemaan saman ikäisiä. Hassu ajatus, nimittäin emme mitenkään yrittäneet lasta, joskin toki annoimme sille mahdollisuuden. Katrin perheessä taasen oli toinen adoptio-prosessi meneillään. Toinen ajatus mikä mieleeni tuli, oli että emme palaisi Suomeen kahdestaan.. Tansaniassa eräänä sunnuntaina kokouksessa avasin sitten Raamatun “umpimähkään” ja sattumoisin luin paikan jossa kerrottiin raskaaksi tulemisesta. En edes muista mistä sen luin, mutta muistan vaan sen tunteen että voiskohan olla että täältä ei oikeestikkaan palata kaksin kotiin! Viimeisenä iltana Brightonin isä halusi rukoilla meidän puolestamme, sillä haluaisi elinaikanaan nähdä vielä lapsenlapsensa. Muistan tuota rukousta kuunnellessani vähän ajatelleeni että voivoi kun tietäisitte että se ei ehkä ole edes mahdollista.. Mitä tunteiden sekamelskaa.

No, lopulta saavuimme Suomeen. Laukut purettiin ja heti seuraavana päivänä olikin aika lähteä töihin. Työt alkaisivat jo alle tunnin päästä-- laitoin vielä keksit uuniin paistumaan työkavereille vietäväksi ja niitä odotellessa muistin että kaappiin oli jäänyt yksi raskaustesti.. Olin niitä aiemmin tilannut netistä. Tikku oli vääntynyt ja varmaan ei toimisi-- mutta ajattelin että no, eipähän tuo varmaan positiivinen olisi muutenkaan, joten antaa mennä. Tikkuun siis pitäisi ilmestyä 2 viivaa jos olisin raskaana ja 1 viiva jos en olisi. Tuloksen valmistuessa meikkasin nopeasti ja sitten lopulta otin tikun käteeni heittääkseni sen roskiin, sillä odotin sitä normaalia yhtä viivaa mitä aiemmillakin kerroilla aina oli tullut. Vaan nytpä siinä olikin kaksi viivaa! Toinen hieman vaaleampi, mutta selkeä silti! Pyysin Brightonin katsomaan ja kumpikin oli aika jännittynyt tilanteesta.. Ei uskallettu vielä hymyillä ja riemuita, olihan tikku kumminkin vääntynyt ja mieleen tuli tietenkin ajatus että ehkä tulos vaan olikin väärä.. Työt sinä päivänä meni hieman sumussa, työkaverit varmasti ajatteli sen johtuvan lomalta paluusta.. Mutta ajatukset pyöri mahdollisen raskauden kanssa. Tai lähinnä sen, että mitä jos se ei olekkaan totta.. Seuraavana päivänä ostettiin sitten kerralla kaksi testiä ja molemmat heti testiin-- ja lopulta se oli uskottava! Jumala oli antanut meille lahjan ja tehnyt lähes mahdottomasta mahdollista!

Vielä kirsikkana kakun päällä.. Muutaman viikon päästä tuosta hetkestä sain puhelun Katrilta. Erilaisen kun olin odottanut. Nimittäin myös hän oli raskaana! Nyt kummallakin on hieman päälle puoli-vuotiaat-- vain huimalla 18tunnin ikäerolla!! Että se ajatus siitä, että “meidän lapset tulisi olemaan samanikäisiä” kävikin sitten toteen aivan uskomattoman tarkasti!

Vaikka joku saattaa ajatella muutoin, niin itse uskon että kaikesta tästä voidaan kiittää yksin Jumalaa. Olihan tilanne kumminkin se, että minulle oltiin sanottu että raskaaksi tuleminen voisi olla vaikeaa ja lisäksi siskoni tuleminen raskaaksi ei myöskään pitänyt olla mahdollista. Ja sitten molemmat tulivat raskaaksi yhtäaikaa ja vauvojen ikäero oli alle vuorokausi! Jumalan ajoitukset ovat täydelliset. Mikäli tämä olisi tapahtunut aiemmin jokunen vuosi sitten, ei siskollani olisi nyt ihanan suloista esikoistaan, joka on tuonut perheeseemme paljon onnea, iloa ja tuonut meitä perheenäkin lähemmäksi toisiamme. Ja nyt pikkuveikka

näyttänyt Jumalan ihmeellisyyttä ja suuruutta aivan toisella tavalla! Samoin kuin Moshin perheen pikku tirriäinen! Edelleen puoli vuotta synnyttämisen jälkeen huomaan pysähtyväni katsomaan Amiliaa ja ihmettelemään että onko tämä todellakin minun lapseni! Se joka kääntyy juuri minun (tai isänsä) puoleen jos jokin pelottaa, harmittaa, säikyttää, tai kun on aivan täydellisen rauhaisaa ja ihanaa olla vaan.

“Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, SUURI IHME ja kiitän Sinua siitä.. .. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.” Psalmi 139: 13-14a ja 16b

Jouluista mieltä

Alkaa olla vuosi lopuillaan. Parhaillaan vietellään joulua vanhempieni luona-- ja ylensyöty olo on jo nyt vaikka itse jouluruokien kimppuun ei edes olla päästy vielä. Mutta masuun on mahtunut jo joulupuuro luumukiisselineen, suklaakonvehteja, pari marmeladia ja yllättäen pullaa, jota ilman isäni ja mieheni joulut olisi kuulema menneet piloille. Mieheni jäi vielä kaipailemaan kermaa ja hilloa pullien väliin-- hieman on Afrikan pojalla menneet nämä juhlat sekaisin. Tosin ostinhan itsekin viime vuonna jouluksi mämmiä. No joulu on parasta kun siitä tekee itsensä näköisen.

Parasta joulussa on kumminki rauha-- se että saa ottaa rennosti. No, kiirettähän joulu kylläkin usein tuottaa, mutta helppoahan se oli tulla valmiiseen pöytään. Ensi vuonna on ehkä toisin. Ellei sitten vaikka karkaa jouluksi Afrikkaan. Nyt vaan lötkötellään sohvilla ja isäni kuorsaa-- ei sen tämän kummempaa kannata ollakkaan.

Aina ne joulut ei niin rauhaisia ole olleet ja ikävä kyllä monella ne eivät sitä ole vieläkään. Joulun voi äkkiä pilata niin moni asia.. Alkoholi, läheisen kuolema, perheriidat-- rahattomuus. Vaikka kysehän ei edes oikeasti ole kinkusta ja lahjoista.. Vaikka siihen sitä on ehkä mentykin. Ennen itsekin tapasin inhota joulua mm. edellä mainituista syistä. Joululaulut kaupoissa jo marraskuun puolessa välissä kiristivät hermoja, se ettei ostoskeskuksista löytynyt parkkipaikkoja ärsytti.. Vaikka nautinkin nykyään erityisesti joulunalusajasta ja tunnelmoinnista, niin minua yhä surettaa erityisesti lapsiperheet joissa kotona kärsitään väkivaltaa ja vanhemmat ovat juoneet rahat.. Tai ihan vaan ne keillä ei yksinkertaisesti ole varaa.. Molemmat sellaisia joita itse lapsena jouduin näkemään.

Joulusta onkin tehty kaupallinen juhla ja itse joulun sanoma on kadottanut merkityksensä. Voihan joulu!

Jouluna tärkeää olisi muistaa vapahtajamme syntymää ja sitä upeaa suunnitelmaa minkä Isä poikansa kautta meille antoi. Rakkain jouluperinteeni onkin jouluevankeliumin ääneen lukeminen. Siitä saa lohtua-- Jumalan suunnitelma oli hyvä ja edelleen toimiva. Katoamaton, ajaton, rakastava.

Onpas raskasta tekstiä. Kevennetääs vähän.

Lehdessä luki pari päivää sitten mitä ihmiset ovat saaneet lahjoiksi ja inhonneet, jopa itkua tihruttaneet. Jopa avioeroja syntynyt näistä lahjavalinnoista.. Näitä oli mm. kodinkoneet.. Puhuttiin siinä sitten mieheni kanssa kuinka juurikin kodinkoneet olisivat meitä miellytäviä lahjoja. Itse olisin kovinkin tyytyväinen vaikka monitoimikoneesta tai kunnon jätskikoneesta. Mieheni riemastuisi taas jostai siivoukseen liittyvästä-- koti kun siivotaan laitteilla. :)

Muistelimme äitini kanssa parhaita joululahjoja. Minun suosikkini oli se, kun kaikki viisi lasta saivat ikiomat fazerin siniset suklaalevyt, eikä täytynyt jakaa. :) Äitini muisteli taas lapsena saamiaan taateleita.. Että ei ne parhaat lahjat aina nyt niin maltaita maksa. :D

Äiti muisteli kuinka minä aina pienenä annoin lahjoja kaikille-- lähinnä siis pakkasin omista vanhoista kimpsuistani jotkut pikku paketit kaikille. Kerran ostin Tiimarista 50pennillä kaikille n. 10cm pitkät jääkiekko-aiheiset lyijytäytekynät. Tosin antoipa kerran pikkuveljenikin minulle lasisen paperinpainon isäni tavaroista-- olipahan tuo paino tehty 3 vuotta ennen syntymääni. Ajatus tärkein kaikissa.

Ei sitä joulua niin vakavasti kannata ottaa. Raikasta ja ilahduttavaa joulua muille! 

Hakuna matata!

Afrikka opettaa monia asioita. Kärsivällisyys niistä ehkä päällimmäisenä tulee mieleen.. Onneksi kumminkin kokemus alkaa jo hieman helpottaa, se ettei enää odota asioiden tapahtuvan samaan tahtiin kuin Suomessa ja että tajuaa nähdä erilaisuudet rikkauksina. Jossain vaiheessa sitä pitää pysähtyä pohtimaan ja todeta että minun ei ole tarkoitettu muuttavan koko Afrikkaa yhdessä hetkessä. Oikeastaan, eihän tuo olisi mahdollistakaan. Muistan joskus opetuslapseuskoulun lähetystunneilla kun puhuttiin siitä, että meidän ei tulisi lähteä sillä asenteella että muutamme kaiken täällä sellaiseksi mikä meistä tuntuisi hyvältä ja jopa oikealta, vaan että meidän tulisi ottaa se asenne, että mitä me voimme täällä oppia. Oikeasti se antaa paikallisillekin sen kuvan että me olemme todella kiinnostuneita heistä ja haluamme tutustua ja oppia. Se taas kasvattaa kunnioitusta ja luottamista ja jossain vaiheessa tulee se aika kun itse voin sitten alkaa jakamaan omia osaamisiani.

Ihan käytännön elämässä nämä asiat mm. liittyvät puhtaanapitoon, ruoanlaittoon, kaikkeen käytännöllisyyteen. Vaikka meillä Suomi- kodissa löytyy lattialasta, mieheni mieluummin pesee lattiat afrikkalaiseen tapaan, eli rätti lattialle, kumarrutaan ja sitten vaan käsin “luututaan”. Monet asiat täällä hoituu juurikin kumartuneena tai kyykkyasennossa-- eilen juuri takamukseni oli aivan jumissa kun olin kyseisessä asennossa jokusen tovin pyykkiä pessyt.. Sanottakoon siis vielä että kyse oli nyrkkipyykistä, siinä kun viikon aikana likaantuneet vaatteet peset moisessa asennossa niin toivot että olisi edes joku penkki johon nostaa pyykkiastiat.

Suomessa ollaan hyvin aikaorientoituneita-- asiat tapahtuvat ajallaan. Ainakin yleensä. Taidan olla kyseisessä asiassa vielä astetta “pahempi”. Kerran soitin töihin että saatan myöhästyä muutaman minuutin-- loppujen lopuksi olin 5minuuttia etuajassa. Omat hääni piti alkaa klo 16, olin valmis klo 15. Morsian valmis ennen häiden alkua?? Ongelmana vaan se, että kun satuin ottamaan Tansanialaisen puolison ja hääjuhla oli Tansaniassa, niin hääthän alkoivat vasta klo 18. Tämä kertokoon toivottavasti hieman omasta aikaorientoitumisestani. Mutta, Afrikka on Afrikka.

Täällä mm. ruoka-ajat ovat hyvin liukuvat. Joskus aamiainen syödään klo 9, joskus klo 12. Se riippuu aivan siitä miten aamuhommat on saatu tehtyä. Aamuisin nimittäin suoritetaan suurin osa töistä kun aurinko ei ole vielä noussut täyteen paahteeseen. Ruokaa myös laitetaan pitkään ja hartaasti. Toisinaan kana saattaa olla kypsänä jo kahden tunnin ajan ennenkun muu ruoka on valmistettua. Ja sitten kun on ruoan aika, niin tuleekin mieleen että olisipa mkava juoda tänään cokista ruoan kanssa-- ja sitten taas odotetaan. Yksi päivä Brighton odotti apteekissa, kun apteekkari oli lähtenyt suihkuun kesken työpäivän..

Matkustaminen on toinen. Bussit, daladalat ja muut lähtevät vasta sitten matkaan, kun auto on täynnä. Täydellä tarkoitan että yhdelle kapealle penkkiriville on ahtutunut vähintään 4 aikuista, kaikki pienikin tila täytetty seisovilla ihmisillä mitä ihmeellisimmissä asennoissa ja kyytiinhän toki mahtuu myös muutama vuohi ja kana.. “Konduktöörikin” yleensä roikkuu liukuoven ikkunasta puoliksi ulkona yrittäen saada matkan varrelta lisää ihmisiä kyytiin vaikka tilaa ei oikeasti enää ole, vaan ainapa tuota jostain järjestyy kyytiin haluaville.

Kokous tällä kylällä alkaa klo 10, tosin musiikki pauhaa usein jo parisen tuntia ennen sitä. Ensimmäisellä kerralla kokous loppui klo 13. Seuraavalla kerralla menin vasta 10:30.. Tuolloin kokous myös loppui klo 13:30. Seuraavalla kerralla ajattelin että no minäpä menen klo 11, vaan loppuipa kokouskin taas puoli tuntia myöhemmin, eli klo 14. Eli joka sunnuntai istun vähintään 3tuntia kokouksessa josta yleensä en ymmärrä mitään. Musiikki ja puhe ovat swahiliksi. Voisihan mieheni toki tulkata, mutta toisaalta enpä minä kauheasti kuulisi, sillä kaiuttimet ovat pistetty niin täysille kun vaan voi. :) Tunnelma sitä vastoin on taas ihan katossa, ihmiset hyppivät, tanssivat, todellakin juhlivat! Kun on saarnan aika, ihmiset osallistuvat huutamalla amenta. Viimeksi pääsin itse jakamaan ja sain uusintakutsunkin! :D

Joskus odottaminen käy hermoille, mitäpä tuota kieltämään. Mutta kyllä se tekee hyvääkin. Koen että joskus olen oikea ajan orja! Nyt toden teolla joudun ja SAAN oppia elämään hieman rennompaa elämää, ehkä se auttaa minua myös olemaan stressaamatta turhia asioita. Oikeasti olen aika tyytyväinen tähän lomaan-- mihinkään ei ole kiire, eikä mistään tarvitse stressata. Kyllä ne asiat lutviutuu paikalleen. :D

"Life authentic"

Monesti oon kiinnittänyt huomioni siihen, että ihmiset käyttää esim. kuvissaan tunnistetta “life authentic”-- tarkoittanee että kyseessä on sitä aitoa akuperäistä elämää tai elämää aidoimmillaan. Vaikka elämäni sitä juuri onkin, niin täällä Afrikassa kyseiset sanat ovat saaneet aivan uudenlaisen merkityksen.. Että mitä se autenttinen elämä nyt onkaan ilman mitään elämän pieniä ja melko isojakin helpotuksia. Vaikka koen että tähän elämiseen adaptoituminen on mennyt hyvin, niin silti lähes päivittäin huomaa asioita jotka Suomessa on vaan niin paljon helpompia. On kyllä paljon asioita mitä pitää itsestäänselvinä ja vasta sitten kun on ilman, niin tajuaa että eipä ole osannut koskaan olla niistä asioista kiitollinen. Nyt olen, mutta-- samalla ihailen tätä esineetöntä elämää täällä.

Aivan puskassahan täällä ei silti olla. Jo pelkästään se, että saan lähetettyä tämän tekstin (toivottavasti kuvineen), kertoo siitä että ollaan alueella jossa on sähköt. Nettikahvilaankaan ei tarvitse mennä, vaan saan wifin yhdistettyä kännykkäki hotspottina. Toivon että tekstini olisi ns. “ylistyslaulu” Afrikan ihanalle elämälle! Täällä oikeasti “sielu lepää”.

Lentokoneemme laskeutui Kilimanjarolle ja tuloselvitysten jälkeen oli aika startata auto ja lähteä kohden Moshien kotia, joka sijaitsee aivan Kenian Taveta- rajalla, kylässä nimeltä Holili. Aluksi haistoin vaan pakokaasut ruuhkaisella tienpätkällä ja muistelin sitä kuinka äitini oli vielä vuorokausi aiemmin sanonut että vedä nyt keuhkot täyteen tätä Suomen suvea. Pian kumminkin myös pakokaasujen haju väheni ja aloin tunnistamaan erilaisia tuttuja Afrikan tuoksuja. Yksi niistä omalla tavallaan hyvinkin ihana! Tuoksu lähti monista pienistä nuotioista, joilla mamat laittelivat ruokaa perheelleen. Sama tuoksu oli myös kotosalla ja pian saimmekin masut täyteen ihanaa riisiä ja kanaa!

Tähtitaivas oli mitä mahtavin! Suomen kesässä ei paljon tähtiä näe, mutta täällä niitä on ympäri vuoden, sillä illat pimenevät tähänkin vuoden aikaan viimeistään ilta seitsemältä! Aikamoinen ero Lapissa koko kesän jatkuviin yöttömiin öihin. Olen aikuisemmalla iällä oppinut pitämään valoisista öistä, mutta lemppareitani ovat kumminkin pimeät illat ja täällä niistä tosiaan saa nauttia. Lämpötila on päivin 25-30 asteen välillä, mutta pimeän tullen hieman viilenee, onhan nyt “talvi” täälläpäin maailmaa. Öisin on ihana vetäistä lakana päälle kun tulee viileä, mukavaa vaihtelua kuumien aurinkoisten päivien jälkeen!

Ruoka tehdään erillisessä ulkorakennuksessa. “Keittiössä” on kolme isoa kiveä, joiden keskelle laitetaan polttopuita, tai oikeasti poltto-oksia. Niitä sitten työnnetään sitä mukaa mitä palavat ja muuttuvat hiileksi. Sen päällä sitten porisee milloin papupata, milloin riisit ja milloin chipsit.. Toisinaan myös pesuvesi. :) Ruoka-asiaan tulee toki tuomaan hieman muutosta juuri tänään sisälle asennettu hella! Odotankin että päästään mm. pullaa leipomaan ja katsoin jo pinterestistä ohjeita tortillojen, salsan ja tacomausteen tekoon! Pientä helpotusta ja samalla viilennystä toi taas uusi jääkaappi. Nämä siis haluttiin lahjana ostaa tänne Afrikan kotia ja kylläpä kylmä mehu maistuikin hyvältä! Elämän pieniä isoja iloja!

Afrikkaa voi olla vaikea miettiä, jos ei ole koskaan käynyt. Täällä sub-urban alueella on monia punaisia hiekkateitä. Niitä pitkin kun kävelee, voi nähdä isoja ja pieniä maissipeltoja tien molemmin puolin. Pelloilla kasvatetaan myös papuja, maapähkinöitä, tomaatteja sun muita kasviksia. Aina välillä kohdalle sattuu passion-, mango- tai papaijapuu, sitten on paljon puita värikkäine mutta myrkyllisine kukkineen, sitten on akaasiapuita, jakarandaa jne. Vihreää täällä siis on, vaikka myös hiekkaakin löytyy. Mutta kyse ei ole aavikosta, eikä tropiikista.

Ihmettelen sitä miten erilaisiin ääniin voi tottua. Aamuisin nukun n. 7-8 asti ja kun herään, kuulen broileritipujen pienen ääntelyn. Iltaisin saattaa sammakot tai heinäsirkat sirittää ja siihen on aika mukava nukahtaa. Hyttysverkko jonka alla nukumme, ei estä ääniä-- silti se antaa turvan nukahtaa vaikka hyttyset saattavat inistä huoneessa. Yöllä myös koirat ympäri alueen usein intoutuvat haukkumaan ja toisinaan ulvomaankin. Meilläkin on koira, nimeltään Dr Watson-- hän pitää huolen siitä että villikissat tms eivät pääse kaneihin eikä kanoihin käsiksi. Kissamme Sherlock Holmes taas huolehtii siitä että rotista, liskoista eikä muista ällötyksistä ole haittaa.

Päivittäin n. klo 10 aikaan ja myöhemmin klo 17 aikaan pieni poika menee talomme viereisen tien ohi n. 30 vuohen ja 10 lehmän kanssa. Tuolloin hiekka pöllyää kaikkialle ja kellot kilisevät eläinten kaulassa. Haluaisin joku päivä kuvata kyseisen näkymän! Välillä kaduilla kulkiessamme saattaa kana juosta ohitsemme ja olenpa törmännyt myös muutamiin sikoihinkin. Villieläimiä ei täälläpäin oikeastaan näy, vaa pysyvät luonnonpuistoissa. Mutta käärmeitä on, joskaan en ole koskaan nähnyt, eivät siis useinkaan tule asutusten läheisyyteen.

Tällä alueella on paljon taloja, eri kokoisia, näköisiä ja värisiä. Pääkadulla kulkiessa näkee erilaisia kioskeja, kampaamoita ja muita pieniä liikkeitä. Nimet ovat maalattu seinään ja usein kampaamoiden seinään on maalattu jokunen kuvakin hiusmalleista. Jossain aina näkee myös laudoista viriteltyjä hökkeleitä, niissä saattaa joku pitää tikkari-kioskia ja joku myydä munia. Eräässä lähellä olevassa kioskissa on luukun yläpuolella pieniä n. 1-2 keksiä sisältäviä pakkauksia ja pussitettuja 20ml öljypakkauksia. Joku on saattanut kantaa pöydän tien varteen, laittanut siihen päivävarjon ja myy sitten kännyköihin puheaikaa. Itsellämme on käytössä halotel, joka tuntuu toimivan todella hyvin! Vielä kaksi ja puoli vuotta sitten netti oli todella surkea. Mutta ajat muuttuvat.

Kaupungissa näkee sitten enemmän katumyyjiä. Osalla on pahvilaatikko kyhättynä täyteen juomia, keksejä, kampoja, sukkia yms ja sitten erityisesti bussien läheisyydessä myyvät kulkijoille. Joku on saattanut laittaa seinää vasten ison levyn, josta roikkuu kelloja, jatkojohtoja, taskulamppuja-- toimivuutta en pysty takaamaan. :D Sitten on niitä jotka kulkevat kädet täynnä erilaisia laukkuja, on niitä ketkä kangaskauppojen edustalle ovat tuoneet ompelukoneen ja valmistavat tiluksesta vaatteita ja monilla naisilla on ainakin vaaterekit täynnä ihania kangaslaukkuja. Välillä joku pistää tien varteen vihanneskauppansa, eli levittää muovin maahan ja siihen tekee kasoja erilaisita vihanneksista. Osa roikottaa käsissään koruja erityisesti turisteille myytäväksi ja osa kuappaa kenkiä ja usein yksi kenkä kulkee hyvin pään päällä-- näkyy hyvin mahdollisille asiakkaille. Onpahan joku nähnyt hyväksi bisnekseksi myös laittaa tielle henkilövaa’an, jossa voi sitten maksua vastaan mittauttaa painonsa. Bisnesideoita on paljon!

Paljon on erilaisia asioita ja varmasti kirjottelen uudestaan myöhemmin. Nyt on kumminkin tullut aika etsiä “OFF”, ettei vaan tällä erää pohjoisen likka huio.. :)