7.9.2007

syksy

En tosiaan tainnut viimeisessä kirjoituksessani "ajatuksia" kertoa mitä teen syksyllä.. Kai siksi kun se ei ole ajatus vaan toiminta. :) Olen siis kolmatta kertaa menossa dts:ään.. Mutta tällä kertaa paikka vaihtuukin. Sekä Porvooseen että Rovaniemelle oli vähän oppilashakemuksia joten rukoiltuamme asiaa koimme että koulut tulisi yhdistää. Ja niinhän se sitten on että me pidetään koulu Rovaniemellä. Vielä vuosi sitten en ollu käynyt Kiuruveteä ylempänä Suomessa, mutta sitten viime uutena vuotena olin Rovaniemellä ja nyt tulen siellä viettämään kolme kuukautta elämästäni. :) Hassuinta minun mielestäni on se, että huokauksenani Jumalan puoleen oli että saisin tänä vuonna nauttia kunno syksystä ja mieluiten talvestakin.. Eli Jumala päätti toteuttaa rukouksen sitten oikein olan takaa. :) Mielenkiintoista. Uskon että tulen nauttimaan Rovaniemen luonnosta. :) Voitte varmaan kuvitella että syksyä ja tammikuuta rakastavan ihmisen ei ole ollut kaikista helpointa lähteä juuri siihen aikaan vuodesta jonnekin muualle.. Kuten tänä vuonna olin Malawissa.. Jenkeistä takasin tullessa täällä sentäs oli vielä lunta, mutta Malawista palatessa hyvin vähän.. Odotin kunnon purevia pakkasia mutta sainkin osakseni plussakelejä.. Joten uskon että Jumala haluaa antaa tämän kuin lahjana.. :) Luulenpa että saan ihailla siellä myös ihanista revontulista.. Rovaniemi on hyvin kaukana ja en sieltä luultavasti tule täällä etelässä käymään kuin jouluna.. Ehkä. :) Täytyy nyt katsoa, se on niin kallista matkustaa. Mutta kumminkin siis iloisin mielin olen sinne lähdössä vaikka tänne jääkin paljon rakkaita ihmisiä ja uusia ystäviä.. Rukoukseni on että uudet ystäväni pysyisivät edelleenkin ystävinäni tuon koulun jälkeenki.. Se on aina vaikeeta jos tutustuu johonki ja sit on kauan poissa.. Siinä ei kerkee muodostuu sellasta sidettä, mutta uskon et Jumala siunaa senki puolen. :) Eli niin.. Syksyä haistelemaan vaan ja nauttimaan kupposesta kuumaa teetä tai kaakaota ystävien kera.. Tietysti kynttilänvalossa. :)

4.9.2007

ajatuksia

Elämä on aina ollut melko mielenkiintoista ja mielenkiintoisemmaksi vaan muuttuu mitä pidemmälle eletään. Samalla tosin elämään tulee muitakin asioita, monia huolia ja sen sellasia, mutta olen päättänyt etten niistä viitsi turhaan huolehtia. Asiat menee miten on mennäkseen, parhaani teen että menisi hyvin, mutta ainahan ei voi voittaa. Oon paljon miettiny elämää ja tullut siihen lopputulokseen että siitä ajasta mitä meillä täällä on tulee nauttia, loppujen lopuksi elämä maan päällä on hyvin lyhyt. Välillä mä havahdun ihmettelemään miten tää kaikki on luotu.. Jotenkin se on niin suurenmoista kun tajuaa että Jumala loi kastemadot jotka saapuu esille aina sateen aikana ja joita pikkupojat menee keräämään onkimadoiksi.. Sitten sieltä tulee ahvenia ja joskus punasilmäisiä särkiä jotka kuulema maistuvat mudalle.. Millehän mutakin maistuu? Joku on ilmeiseti maistanut kun osaa sanoa särjen sille maistuvan. Sitten on muurahaiset jotka kantaa neulasia kekonsa rakentamiseksi, ne sitten ahkeria on.. Aina vaan uusia neulasia hakemassa. On värikkäitä perhosia, erilaisia puulajeja, hedelmiä, kukkia. On monenlaisia eläimiä, täplikkäitä, raidallisia, karvaisia.. Jotkut on sellasia nahkapalleroita ja jotkut kovia kun kivet. Sitten on monia hajuja.. Kahvipapujen tuoksu on taivaallisen ihana ja sateen jälkeen ilma tuoksuu ihanan raikkaalta. On vuodenaikoja, talvi jolloin kaikki on valkoista ja puhdasta, kevät jolloin luonto alkaa kasvamaan, kesä jolloin aurinko porottaa taivaalta ja pääsee uimaan sekä syksy joilloin voi nauttia monista eri väreistä ja pienestä sadekuurosta iltapäivällä. Syksyllä myös niitetään keväällä kylvetty sato.. On ihana kun saa upottaa kätensä säkkiin joka on täynnä viljaa.. Siitä viljasta voidaan myöhemmin tehdä maukkaita leivoksia.. On avaruus ja tähdet ja kuu joita voi katsella talvi- iltaisin ikkunasta nauttien samalla kupillisesta kuumaa kaakaota. Ja sitten on me ihmiset, kaikki niin erilaisia.. Eri luontosia, eri näköisiä, eri maalaisia, eri kielisiä, eri värisiä, eri kokoisia.. Erilaisia ja silti jokainen yhtä arvokkaita. Tälläisiä pieniä elämän ihmeitä mä aina välillä ajattelen, sitä kuinka kaikki on luotu juuri tarkotusta varten. Jotkut asiat on luotu ilahduttamaan meitä, on ihana nähdä jotain kaunista tien varrella, kuten kukat.. Telttaillessa on ihana havahtua aamuyöstä hetkeksi lokkien nauruun ja sitten taas nukahtaa takaisin.. Kaikella on oma paikkansa ja oma tarkoituksensa.. Jumala loi ihmeellisen maailman.