Muutama päivä vielä.. :)

On taas aika pakata kaikki tavarat ja ottaa lento Afrikkaan. Ainoa ero on se et tällä kerralla kaikki tulee olemaan paljon hauskempaa!! :D Eh, en tiiä siitä vielä.. mutta jokatapauksessa, tää tulee olemaan niin erilainen verrattuna mun aikasempii aikoihin Afrikassa. Mä meen sinne Marin, Johannan ja Samin kanssa. He on kaikki suomalaisia. Me tavattiin toisemme vasta kaks kuukautta sitten ensimmäistä kertaa. Jotenki vaan tuntuu siltä ku me oltais tunnettu aina. En sano et mä tuntisin ne nyt todella todella hyvin, mutta paremmin ku ajattelinkaan. On mahtavaa saada jakaa tällänen kokemus yhdessä heidän kanssa. Mä rakastan Malawia, jos se ei oo vielä tullu selväks.. Joskus se on vaan niin turhauttavaa ku ei oo oikein sellasia ihmisiä joiden kanssa sä voit oikeesti jakaa niistä kokemuksista. Mä suosittelen et jokainen teistä menis Malawiin tai muualle Afrikkaan, jotta sitte me voitais jakaa kokemuksia ja juttuja keskenämme ja OIKEESTI ymmärtää mitä se toinen tarkottaa. :) No jokatapauksessa.. Me tullaan näkee Afrikan eri kasvot.. Rikkaita ihmisiä, ihmisiä jotka elää köyhyydessä.. Kyliä, maaseutua, puska- kyliä.. Me tehää palvelutyötä orpojen, nuorten poikien ja naisten parissa.. Me tullaan työskentelee rakennustyömaalla, klinikalla.. Me tullaan saarnaamaan ja opettamaan kirkoissa.. Kuka tietää mitä me oikein tullaan tekemään..? Ainoostaan Jumala tietää. Joten.. katsostaan. :D

Totta, meen takas Malawii taas!!

Joten se on nyt sitten todellista. Mä olen menossa takaisin Malawiin tän vuoden lopussa. Kuinka mieletöntä se onkaan?! On hauska ajatella takaperin kaikkea sitä mitä on tapahtunut sen jälkeen kun mä tulin takas Suomeen, siitä mitä Jumala mulle on puhunu. Mä muistan et ku mä olin Malawissa, niin koin et Jumala sano ettei mun tulis mennä takas sinne vuoteen ja et ens kerralla mä menisin sinne tiimin kanssa. Nyt kun mä meen takas, niin siitä on sit yks vuos ja muutama päivä kun mä lähdin sieltä ja mä myös meen sinne nyt johtamaan tiimiä. Joten kummatki noista jutuista tapahtuu. Jumala on niin tarkka ja yksityiskohtanen. Kuinka siistiä. Niin, mä oon tavannu mun tiiminki jo. Siinä tiimissä oon mä tietty, kaks muuta tyttöö (Johanna ja Mari) ja yks poika (Sami). Mä oon niin innoissani siitä tiimistä, se todella vaikuttaa hyvältä. Mä oon jo ihan rakastunu niihin.
Mä oon soittanu muutamalle ihmiselle Malawiin ja kysyny josko ne olis valmiita auttamaan meitä, joten se on aika mielenkiintosta nähä et keiden kaa me tehää töitä ja kuinka se tiimi toimii ja mitä tapahtuu. Mä uskon et Jumala lähettää meidät sinne ja et Hänen suunnitelmansa on ihmeellisiä. Mä uskon et me nähdään ihmeitä Malawilaisten parissa ja myös meidän tiimissä, millasia ihmeitä, en tiedä, mutta ihmeitä kumminkin. Mä uskon että Hänen suunnitelmansa tolle aktiolle on tosi isot ja Hän tulee varmasti muuttamaan meidän sydämiä. Mä rukoilen että me voitais kasvaa rakkaudessa ja hengessä lähemmäs Häntä. Pliis, rukoilkaa mun kanssa et kaikki jutut vaan tulis hoituu hyvin ja et me voitais nähä kuinka Jumala todella pitää huolen meistä. Mä tuun update:maan täällä kuinka kaikki sujuu ja mitä tapahtuu ja millon.. Ja varmasti sit siellä Malawissa update:aan uutiset paikan päältä. :D

..hukun.. Hukun.

Pari päivää sitten löysin kirjoittamani kirjoituksen, johon olin kuvaillut silloisia tuntemuksiani.. Kyse oli hukkumisesta, äänettömistä huudoista.. Ja siitä kuinka Jumala ojensi kätensä ja pelasti minut hukkumasta, täytti sydämeni.. Antoi rakkautensa. Ihmettelen miten tuo lappu olikin säilynyt niin pitkään, jo vuosien ajan. Nyt pari päivää myöhemmin ymmärrän miksi se oli säilynyt aina näihin päiviin asti.. Paperin alkuosa on sitä mitä käyn läpi tällä hetkellä, mutta tiedän että Jumala halusi muistuttaa että Hän on kanssasi ja Hän on jo ojentanut kätensä etten pääsisi vajoamaan syvyyksiin, etten pääsisi hukkumaan. Joskus erehdyn pukemaan maskin päälleni, esittämään että kaikki on hyvin.. Joskus erehdyn ottamaan toisen roolin.. Joskus erehdyn suorittamaan.. Sillä ei pääse pitkälle, Jumalalle ei voi mitään suorittaa.. Maski ja toinen rooli, ne vain hajottavat koska sillon kovettaa itsensä ja parantuminen ei pääse tapahtumaan. Haluan tunnustaa oman vajaavaisuuteni, sanoa että olen vain ihminen. En ole täydellinen, mutta ei minun tarvitsekkaan olla. Tiedän milloin tämä alkoi, milloin aloin vajoamaan varjoihin, uskomaan valheisiin.. Se oli se päivä kun heräsin ja en koko päivänä löytänyt aikaa pitää hiljaista hetkeäni Jumalan kanssa.. Siitä se alkoi, sillä sen jälkeen en muista viettäneeni hiljaisia hetkiä Jumalan kanssa.. Se valo, se rakkaus, se voima minkä sain Jumalalta, hylkäsin sen. Vaikka Jumala on koko tämän ajan halunnut olla kanssani, olen silti torjunut sen.. Olemalla mukamas kiireinen.. Tarpeeksi kauan kun on viettämättä aikaa Jumalan kanssa, alkaa turtua.. Vaikka kuinka itket ja kaipaat ja haluat läheisyyttä Jumalan kanssa, pelkäät ottaa askeleen kohti Häntä.. Pelkäät, sillä ajattelet että et voi koskaan saada anteeksi Jumalalta ja vaikka lopulta saisitkin, tulee kestämään ikuisuus ennenkun olet taas jaloillasi ja valmis että Jumala voisi sinua käyttää.. Valhetta sanon minä!! Valhetta jonka vihollinen haluaakin meidän uskovan. Jumala kaipaa meitä.. Hän on kateellinen meistä.. Hän rakastaa meitä ja haluaa enemmän kun mitään olla meidän kanssamme.. Hän janoaa seuraamme.. Meidän tarvitsee vain olla Hänen läsnäolossaan, Hän ei vaadi upeita suorituksia tai tekoja, Hän ei vaadi mitään muuta.. Hän haluaa vain seuramme. Hän antaa anteeksi ja on valmis heti parantamaan ja uudistamaan ja tekemään liekin palavaksi.. Hän on suuri Jumala, voimallinen ja väkevä. Ennenkaikkea Hän on rakkaus, täydellinen puhdas Pyhä rakkaus! Rakkaus joka karkottaa pois kaiken pahan, häätää pois pelon, on hellä, on armahtava, on kaunis, on ihmeellinen.. Tuo rakkaus.. Kaipaan sitä. Kaipaan Jumalaa. Sydämeni huutaa Hänen puoleensa! Kaikkien edessä, tunnustaen oman heikkoiteni huudan puoleesi Jumala.. Tule ja täytä, auta.. Ilman sinua hukun.

"Mitä voin tehdä Sinulle, mitä voin tuoda Sinulle? Millaisen laulun haluaisit minun laulavan Sinulle..? Koska mä tanssin Sinulle tanssin, vuodatan rakkauteni Sinulle.. Mitä mä voin tehdä Sinulle kaunis Kuninkaani? En voi kiittää Sinua tarpeeksi Kuninkaani, en voi kiittää Sinua tarpeeksi..
Ja sitten kuulen kuinka sanot minulle.. : Sinun ei tarvitse tehdä mitään, ole vaan Minun kanssa ja anna noiden asioiden mennä.. Ne voi odottaa toista minuuttia. Tää hetki on niin suloinen.. Please, ole vain Minun kanssani ja rakasta Minua vähän pidempään.. Koska Minä haluan olla sinun kanssani, Mä rakastan olla sinun kanssasi.. Koska Mä olen rakastunut sinuun."

Kyse ei ole suorittamisesta.. Hän rakastaa olla kanssamme.. Hän rakastaa meitä ja on valmis olemaan kanssamme joka hetki. Kiitos Jumala.. Kanssasi en tule hukkumaan.

Ajatuksiani..

"Ajatellen kuinka olisi, jos et olisi koskaan kävellyt elämääni. En olisi ollut mitään. Ilman sinua, missä olisin? Kaikki hetket ennen tuntuivat kun olisi vain elänyt läpi kylmän ja tähdettömän illan, mutta kaikki on muuttunut.. Kaikki tuntuu nyt oikealta. Miten mä saatoinkaan olla niin sokea, kun sä olit aina siinä niin lähellä mua? Ja ei ole ketään kuka tuntis mut niinkuin koen että sä tunnet. Sä odotit mua koko ajan, jotta mä tulisin lähelle ja lopulta näkisin rakkauden jota mä missasin. Siinä sä olit mun vieressäni.. Aina mun vieressäni. Sä teit sen niin helpoksi. Sun rakkautesi toi mussa esiin parhaan.. Sun rakkautesi oli kirjoitettuna mun sydämeeni."

Mitä Tinnille kuuluu?

Pitkään aikaan en ole kirjottanu mitään elämästäni "tällä hetkellä". Mä rakastan Malawista puhumista ja siitä mitä siellä tapahtui, mutta ehkä olisi jo oikea aika päivittää muitakin juttuja. Mulla on varmasti riittävästi aikaa kertoilla Malawista myöhemminkin. Tän vuoden alussa mä menin YWAM- keskukseen Koivumäkeen. Mä olin siellä auttamassa keittiössä, rassukka oppilaat, joutuivat syömään mun kokkauksiani.. :D Alku siellä oli itseasiassa aika hankalaa, mulla oli vielä ykssi "infektio" Malawista ja testien, lääkityksen ja ajatusten läpi käyminen oli rankkaa. Mutta jonkin ajan jälkeen (itseasiassa viiden viikon) mä parannuin ja olin parempivointinen taas. Mä muistan kuinka kyselin itseltäni syytä siihen, että mä niin paljon sairastin Malawissa. Sitten mä vaan tajusin sen vastauksen.Mun ensimmäisellä kerralla Malawissa me käytiin shoppailemassa ruokaa paikallisten ihmisten kanssa, ja mua hävetti se silloin, koska he oli niin köyhiä ja näki kuinka hyvin me syötiin ja elettiin. Kun mä menin takasi niin mä päätin elää erilailla. Mä päätin asua paikallisten ihmisten kanssa ja syödä mitä samaa ruokaa heidän kanssaan. Mä päätin olla ostamatta omia ruokia. Ne ateriat mitä mulla oli siellä, oli tosi erilaisia mihin mä olin tottunu. Mä en saanu kaikkia tarvitsemiani ravintoaineita ja mun kroppa reagoi niin, että mä olin heikko ja sain monia infektioita.

Mulla oli virtsatie- infektio, korvatulehdus, bilharzia ja joku muu infektio, mutta mä en tiedä mikä. Ja sitten salmonella. 5 erilaista infektiota. Nyt mä tiedän et tää on se syy siihen: mä en syöny tarpeeks hyvin ja en syöny mihin olin tottunu. Mä en voinu syödä aina, koska ruoka oli niin erilaista ja joskus mä melkein oksenin niiden takia. Mä menetin painoa paljon pienessä aikavälissä ja mun yleiskunto romahti. Joo, sillä lailla. Mua huimas usein. Kun Marianne tuli Malawiin, niin hän kerto et nyt aletaan syömään kaurapuuroa joka aamupalalla. Arvaa mitä tapahtu? Mun yleiskunto nousi! Joten tuon ymmärtäminen ja läpi käyminen oli asioita, joista mä tajusin lakanneeni rakastamasta itseäni. Kuullostaa pahalle? Mutta sitä se vaan oli. Mä keskityin kaikkiin muihin ja kaikkeen muuhun, mutta en itseeni. Nyt mä tiedän että on tärkeää rakastaa itseään ja pitää itsestään hyvää huolta lähetyskentällä, muuten sä et voi antaa sun parasta. Joten nyt mä sitten etsin sitä mun "kultaista keskitietä"..

Oli myös muita juttuja joita mä kävin läpoi ollessani Koivumäellä ja ne jatkuu vieläkin. Mä yritän oppia rakastamaan itseäni enemmän, hyväksymään itseni sellaisenaan kun olen ja uskomaan että joku tässä maailmassa tulee rakastamaan mua just sellasena kun olen ja näytän. Se on itseasiassa oli hyvin rankkaa. Oman identiteettini löytäminen Kristuksessa on ehkä isoin haaste joka mulla on. Mä otan vauvanaskelia sillä alueella, mutta hei, parempi sekin kun ei mitään askelia, eikö? Mun täytyy olla rehellinen ja kertoa että se Koivumäeltä lähteminenkään ei ollut helpoimmasta päästä. Mut haastettiin rahallisesti. Mä en saanu kahta lisävuotta mun ajokorttiini ja jouduin siis pysymään Koivumäessä ja tekemään kakkosvaiheen.. No se nyt ei ollut ongelma, mutta rahan saaminen siihen kylläkin. Mä en saanu rahaa, mutta sain uskon siihen että kyllä Jumala tulee pitämään musta huolen. Joten vihdoinkin olin valmis senkaa ja valmiina muuttamaan Vantaalle. Mä vihasin sitä päivää niin paljon. Mun auto päätti irtisanoa itsensä ja mä vaan itkin koska olin niin valmis lähtemään kotiin, mutta mun autoni ei auttanut asiaa. Kumminkin ehkä tunnin jälkeen mä olin lopulta tien päällä ja matkalla kotiin. Nyt mä olen sitten kotona. Mä olen tehnyt töissä muutaman vuoron ja joo.. Se kai siitä sitten. Mun tunteet on menny ylös ja alas helposti, mutta yritän rentoutuu ja rauhottuu ja luottaa Jumalaan. Hän tietää kumminkin mikä on mulle parasta. Oleminen ilman SDTS:n oppilaita on ollu aika vaikeeta. Heistä tuli mulle ihan perhe. Mä hengasin heidän kaa niin paljon, että nyt ku ne on Latviassa (ja yks USAssa) niin tuntuu että mun elämä on.. Surullista, tylsää ja tyhmää. Joka tapauksessa ne on ihan huippu tyyppejä. Mä oon hieman kade et ne saa jakaa ajan toistensa kanssa, ilman mua. Täällä mä olen yksin. Okei, huomenna mulla on hauskaa, vihdoinkin. Mä meen U- turniin, Vappu- tapahtumaan seurakunnassani ja Joseph Watson on ainaki siellä. Mä nään mun muita kavereita ja nautin. Mä tiedän, se tulee olee hauskaa!! :) Ja jos sä aattelet et oon ihan masentunu, niin mun täytyy kertoo sulle että EN OO! Mä vaan ajattelen liian paljon ja mulla on liikaa aikaa olla itsekseni. Mutta Jumala on hyvä ja uskollinen ja Hän on mun kanssa, Hän on kertonu mulle monia siistei juttuja ja oon itseasiassa aika innoissani.. :) Oukkidoukki, aika mennä nyt. Pitäkää kivaa!!

Yleisesti Kambalamesta

Kambalame, voi kuinka aloinkaan rakastaa tuota pientä kylää. Se on täysin puskassa ja siellä ei ole kauppoja, hotelleja tai ravintoloita. Ainoastaan muutama koju joissa he myyvät muutamia tuotteita. Joskus löydät sieltä Coca-Colaa, joskus leipää. Siellä on pieniä majoja, koulu, kirkko ja joitain muita "rakennuksia!. Mä muistan kun sain ensimmäisen mailin ystävältäni joka asuu siellä, hän kertoi että heidän ensimmäinen klinikka oli kaksi tuolia geisha- puun alla. Sitten he rakensivat sinne pienen klinikan. Sen mä näin mun ensimmäisellä kerralla ku siellä kävin. Yhdessä huoneessa lääkäri näki potilaat ja samassa huoneessa he saivat lääkkeet. Mä muistan ku me annettiin heille lääkkeitä (ehkä arvoltaa noin 10euroa) ja he olivat niin onnellia niistä. Se oli silloin suuri siunaus heille. OWM: n kanssa heillä on nyt isompi klinikka (josta kerroin aiemmin) ja siellä on vastaanotto, apteekki, varasto, laboratorio, vessoja ja huoneet naisille, miehille ja lapsille. Kuullostaa isolta ja upeelta ja sitä se onkin, vaikka eihän sitä edes voi verrata sairaaloihin. Apteekkikin on esimerkiksi iso huone missä on enemmän tyhjää tilaa kun itse lääkkeitä. Se on hyvin tärkeä klinikka. Ja sitten niin, orpokoti on melkein valmis myös, joten asioita tapahtuu tuossa pienessä kylässä.

Sillä alueella mä tapasin ehkä 8 miestä jotka puhuivat hyvää englantia. Siellä oli muutamia jotka puhuivat englantia vähän, mutta heitä ei ollu monia. Nyt kun mä katselen taaksepäin, niin muistan että siellä olivain kaksi naista jotka puhuivat englantia ja he olivat aina jossain kaukana, joten mä en koskaan hengaillu heidän kanssaan. Mutta mä en sentäs ollu ainoa suomalainen, siellä oli nimittäin mun rakas ystäväni Marianne (joka itseasiassa johtaa OWM:n työtä Malawissa miehensä Macin kanssa). Me pidettiin kyllä hauskaa. Kun siellä käy vierailemassa, niin on vaikea alkuun ymmärtää kuinka hän voi edes elää siellä, ihmisten luonajotka ei puhu englantia. Kuinka hän selviytyy? Miksi hän on siellä? Se on vaikeaa ymmärtää. Mutta kun sä tiedät MIKSI hän on siellä, niin sä ymmärrät. Hän on siellä rakastaakseen ja pitääkseen huolta. Hän tekee sitä mitä mä haluan myös tehdä. Hän uhrasi oman elämänsä heidän takiaa, hän halusi nähdä asioiden muuttuvat ja mä uskon että hän ei ole katunut kertaakaan. Asiat on muuttunnu kun hän on ollu siellä. Hän on mun esimerkki.

Mun vapaa- aikani mä menin kävelyille.. Kävelin Malawin ja Mosambikin rajalla, nähden kauniita maisemia. Kambalamen takana on kauniita vuoria. Oli ihmeellistä kun heräsi ja näki heti ekana kaiken sen kauneuden. Mä kävelin aika usein katsomaan kun vanhemmat pojat pelas jalkapalloa. Heidän tiiminsä nimi on myös Mulungu Alinafe- sama nimi klinikan kanssa. Tarkoittaa "Jumala kanssamme". Joillain pojilla on futiskengät, mutta suurimmalla osalla ei ollut. Yleensä mä en ollut siellä yksin. Mä menin sinne usein yhden Gerraldin kanssa, joka on OWM:n rakennustyön rakennusmestari. Hän oli tiiminsä yksi parhaita pelaajia. Kun hän pelasi, mä olin yksin.. Tosin en kauaa. Kaikki lapset keräänty mun ympärille, tuijottaen mua. Mä kyllä ajattelin olevani jalkapalloa vähemmän kiinnostavampi, mutta en näköjää ollu.. :D Sunnuntaisin heillä oli aina iso matsi, sillon joko joku muu tiimi tuli Kambalameen tai he lähti muuhun kylää. Noi oli ihan huippujuttuja, koska niin paljon (melkei koko kylä) tuli paikalle näkemään pelin.

Yöt oli todella rauhallisia,siellä useimmat ihmiset menivät nukkumaan jo 6-8 maissa illalla. Oli niin pimeä ja koska ihmisillä ei ollu sähköä, he menivät aikaisin nukkumaan ja heräsivät jo joskus 4-5 aikoihin aamulla ja menivät pelloilleen töihin. Hullua?? No niin mä ajattelisin. Mä olin yleensä iltasin ulkona, katsellen tähtiä ja kuunnellen musiikkia, relaten. Kaupungissa piti olla paljon varovaisempi pimeellä, mutta Kambalamessa se oli ok olla ulkona ja yksin. No tietenkään mä en menny kauas mun huoneestani.

Kambalame on ihan mahtava paikka, odotan pääseväni pian takas. Love.

Orvot

Kambalamessa opin hieman enemmän orvoista Malawissa. Siellä on enemmän kuin yksi miljoona orpoa (väkiluku on 13.1 miljoonaa).Se on tosi iso luku siis. Kambalame on vain pieni kylä, mutta se on osa Nkhulamben laaksoa, jossa ihmisiä on jopa 800.000 ihmistä. Sä voit vaan kuvitella kuinka paljon alueella on siis orpoja. Monet heistä on orpoja koska heidän vanhempansa kuoli AIDSiin tai Malariaan tai salamaniskuun tai johonkin vastaavaan.Meidän tulee muistaa että Malawi on tosi köyhä maa, mikä tarkottaa että ilman huoltajaa noilla orvoille ei ole mahdollisuuksia selviytyä. Jotkut ovat onnellisia omistaessaan sukulaisia tai naapureita jotka voivat pitää heistä huolen. Samaa onnea ei kumminkaan ole kaikissa. Oli todella surullista nähdä superlaihoja lapsia. Meidän täytyy ymmärtää että me ei voida auttaa kaikkia, mutta joitakin me voimme auttaa. Me voidaan tehdä oma osamme. Mun sydän kaipaa mennä takaisin sinne.. Rakastamaan, antamaan perheen, antamaan mahdollisuuden, antamaan elämän.. Olemaan ääni äänettömille.
One Way Missionilla (OWM), organisaatio jota mä olin auttamassa ja josta olen puhunut aiemmin, on ohjelma orvoille. Siinä ohjelmassa on noin 150-200 orpoa nytten ja jokaisella heistä on kummivanhemmat/ kummi Suomessa. Mulla on myös oma pieni kummipoikani siellä. Oli todella ihmeellistä nähdä oma kummipoika, nähdä hänen hymynsä ja miltä hän näyttää. Mä vaan halusin ottaa hänet syliini ja kertoa kuinka paljon mä häntä rakastan. Hän on niin kallisarvoinen mulle. Hänellä on hyvä huoltaja. Mutta joillain ei ole.. Joidenki huoltajat ei pidä hyvää huolta orvoista. Syitä on monia. Joillain ei ole rahaa pitää huolta edes omasta ydinperheestään, joidenkin huoltajat ovat jo isoisovanhempia ja liian vanhoja pitämään huolta lapsista enää. Sen tähden OWM rakentaa sinne nyt orpokotia. Se on melkein valmis. Sinne tullaan ottamaan orpoja ja joitain vanhempia huoltajia asumaan.
Oli uskomattoman upeeta nähdä miten kaikki järjestyi siellä. Mä tapasin kaikki orvot jotka on siinä ohjelmassa ja todella arvostan sitä työtä mitä OWM tekee. He antavat tavallaan elämän takaisin noille pienokaisille. Joten nii, mä tapasin kaikki orvot ohjelmasta. Mä menin heidän kyliinsä. Me pidettiiin jonkilaisia kokouksia heille, missä mä opetin lauluja ja kerroin Suomesta ja myös opetin siitä mitä he ovat Jumalan silmissä. Me mitattin heidät jotta kummit voisivat laittaa oikean kokoisia vaatteita paketeissa jos haluavat ja otettiin kuvat ja kädenjäljet maalattiin paperille, kummeille lähetettäviksi. Kaikki lapset olivat innoissaan ja joka kerta kaikki muutkin kylän lapset osallistuivat orpokokouksiin. Myöhemmin kun mä kuljin niiden kylien läpi, niin lapset huusi mun nimeä "Tinni.." ja he lauloivat mun opettamaa suomenkielistä laulua. Se oli jotain tosi ihmeellistä ja ihanaa heille, vaikka mun omissa silmissä me ei edes tehty mitään niin ihmeellisiä juttuja. Mutta oikeesti, he tarvitsevat rakkautta, he tarvitsevat jonkun joka vaan huomaa heidät. He tarvitsevat jonkun joka antaa heille aikaansa. Jonkun joka on heidän kanssaan. Se tarkoittaa niin paljon heille.
Mä olin iloinen nähdessäni mihin ne rahat menee joita mä maksan kuukausittain. Mä näin kuinka he ostivat sillä rahalla ruokaa ja kuinka he jakoivat ne orvoille ja heidän huoltajilleen. Mä näin sen koko prosessin ja tiedän että ei edes yksi euro mennyt OWM:n omaan pussiin. Ei, he antoivat kaiken orvoille. Se oli mahtavaa.
Mun sydän on siellä.. Mä toivon pääseväni takaisin jakamaan rakkauteni heille. Mä uskon että tuun muuttamaan sinne muutamien kuukausien sisällä. Se on mun intohimo, mun unelmani.

Kambalame- pieni lintu

Oltuani kolme viikkoa Blantyressa, mä menin sellaseen ihanaan pieneen kylään kun Kambalame. Se tarkoittaa pientä lintua. No, tämä Kambalame on siis kylä jossa One Way Missionilla (OWM- lähetysjärjestö Suomesta) on toimintaa. Siellä on Marianne, joka on Suomesta ja on naimisissa Macin kanssa, joka taas on Malawilainen. Tää kylä missä he asuu, on ihan tavallinen puskakylä Afrikassa. Mutta Jumalalla oli suuria suunnitelmia tälle kylälle ja sille alueelle. Marianne ja Mac sai idean rakentaa klinikka ja muita juttuja sinne, mutta heillä ei ollu mahdollisuuksia ryhtyä siihen omin päin. Niinpä he kysyivät kahdelta lähetysjärjestöltä Suomessa josko he olis kiinnostuneita auttamaan. Juuri ennenku he kysyivät, OWM oli saanu näyn aloittaa rakentamaan kylää jossain Afrikassa. Ja Marianne ja Mac soitti heille tietämättä mitään tästä OWM:n näystä. Joten kummatkin osapuolet sitten rukoili asiaa ja kummatki puolet koki et se oli Jumalalta.
Joten nyt, Marianne ja Mac on lähetystyöntekijöitä Kambalame- kylässä, heillä on lähetysjärjestö takana tukemassa heitä, ei vaan taloudellista. OWM lähettää tiimejä Suomesta Malawiin kerran tai kaksi vuodessa. Noissa tiimeissä on yleensä sairaanhoitajia, joskus lääkäreitä ja opettajia jne. He opettavan paikallisille juttuja kliniklata ja muita juttuja. Joten, nyt heillä on klinikka ja orpokotikin on melkein valmis. He ovat suunnitelleet että orpokodissa asuisi 70 orvosta sataan orpoon. Sillä alueella on paljon orpoja, oikeastaan koko maassa, tai maanosassa. Klinikka palvelut ovat ilmaisia kaikille.
Alue missä Kambalame ja muut kylät sijaitsee, on nimeltään Nkhulambe- laakso. He eivät siis auta vain Kambalamea, vaan koko laaksoa. Kambalame sattuu olemaan juuri Mosambikin ja Malawin rajalla, joten työtä tehdään myös Mosambikin puolella. Heillä on myös kummilapsi- ohjelma siellä. Se tarkoittaa että jokaisella on kummivanhemmat Suomessa, jotka kuukausittain tukevat kummilapsiaan. Sillä rahalla ostetaan ruokaa, moskiittoverkkoja ja vilttejä niille ketkä ovat ohjelmassa mukana. Kaikki se raha menee orvoille. He auttavat myös kehitysvammaisia ja vammaisia. Siellä on erilaisia työntekijöitä, rakentajia, lääkäri (oikeastaan hän on "medical assistant"), vammaistyöntekijöitä, orpotyöntekijöitä, laboristi, siivojia ja niin edelleen.
Kuullostaa paljolta työltä..? No, kaikki ei kumminkaan ole niin helppoa. Heillä on ollut ongelmia joita on aiheuttanu mm. Malawin hallitus ja ihmiset jotka on olleet kateellisia. Jopa laakson päälikkö on kateellinen. Hän oli kysynyt iso summaa rahaa itselleen työstä mitä siellä tehdään.. Kuullostaa tyhmälle ja sitä se myös onkin. Nämä ihmiset, Marianne ja Max ja OWM tkee kaiken tän ihmisille ilmaiseksi, he auttavat tätä aluetta. Mutta ihmiset ovat kateellisia ja ajattelevat rahaa.. Se vaatii paljon rahaa tehdä tällästä toimintaa ja se olisi todellakin mahdotonta ilman Jumalaa. Ainoastaan Hänen takiaan nämä ihmiset voivat tehdä kaiken tämän mahdolliseksi. Ainoastaan Jumalan takia. He aloittavat jokaisen päivän ylistämällä Jumalaa ja rukoilemalla Hänelle. Kaikki on mahdollista Jumalalle. Amen? Ensi kerralla voisin kertoa mitä mä tein tässä kylässä.. :)

Opin tuntemaan hieman kulttuurista

Oltuani Karongassa kolme viikkoa, aloitin matkani takaisin Blantyreen. Se kesti noin 16 tuntia. Yleensä bussi on niin täynnöä että joidenkin ihmisten täytyy seistä kokose 16 tuntia (joskus ehkä enemmänkin). Kun mä ostin mun lipun, niin mä huomasin että mun viereisellä penkillä seiso tää yks todella iso mies. Mä tiesin että tulis oilee vaikee istua hänen vieressään koska hän käytti jo noin kolmasosan mun penkistä, ja bussien penkit Malawissa on hirmu pieniä. Joten mä päätin olla istumatta siinä. Mä etsin itselleni paikan ja rukoilin että kukaan ei tulisi häiritsemään mua taikka istumaan mun viereen. Ja niin kävi! Mulla oli siis ne kaksi istuinta koko sen bussimatkan itselläni. Nukuttua en tosin saanut koska musiikki oli niin kovalla kokoaika. Mä yritin kuunnella kuulokkeilla omaaki musaani, mutta se oli mahdotonta, musa oli niin kovalla bussin kajareissa. Kun Malawissa soitetaa musaa, niin se on aina niin kovalla että kaikki kuulee sen kymmenen mailin säteellä.. Melkein. Muutamien tuntien jälkeen bussi sitten pysähtyi (oli jo pysähtyny aiemminki toki). Afrikassa on normaalia että bussi pysähtelee aina sillon tällön minne vaan. Siihen on oikeestaan viisi eri syytä. Ekaks, joku tulee sisää tai jää pois bussista. Tokaks, on markkina- alue ja ihmiset jotka matkustaa haluu ostaa jotakin, ja tää toistuu puolen tunnin välein. Kolmanneks, poliisin tiensulku. Neljänneks, bussi menee hajalle. Viidenneks, silta, jonka bussi pitäis ylittää, on rikki. Viimenen tapahtui meille. Silta oli rikki, niinpä me sitten odotettin kun jotkut tyypit korjas sen. :D
Eläminen kolme viikkoa Blantyressä oli mukavaa. Mä asuin yhdessä yhden Malawilaisen perheen kanssa. Heitä oli siis isä, äiti, pikku tyttö, poikavauva, isän veli ja heidän kaksi serkkua ja sitten yks tyttö joka autteli perhettä. Ollessani siellä mä tajusin että perheet Malawissa on niin erilaisia kun täällä. Se on hirmu hankalaa edes selittää, mutta mä yritän. :D Okei, siellä oli yks sellanen tyttö ku Nanna, hän on tosi ihana ja mä opin tuntee häntä enemmän. Hänellä on äiti, vanhempi äiti ja nuorempi äiti.. Ei tätejä, vaan äitejä. Suku merkitsee niin paljon enemmän. Nannan äiti on kuollu ja hänellä ei oo työtä. Hän asuu serkkunsa luona ja tämä serkku pitää hänestä huolen, on huoltaja. Joskus Nanna menee käymään "vanhemmalla äidillää" ja sillon tää äiti pitää siitä huolen. Jos sulla ei oo työtä, sä et selviydy yksin. Joten perhe aina pitää huolen lapsista niinkauan kunnes sulla on työ tai kunnes menet naimisiin. Nannan rukous on saada töitä pian. Joten Nannalle, hänen äitinsä siskot on hänen äitejään, ja hänen isänsä sisko on hänen tätejään. Samoin menee miesten kanssa. Nannan isän veljet ovat hänen isiään, äidin veljet enoja. :D Onko yksnikertaista? En usko niin. Joten Nannalle, lapset hänen kaikista äideistä ja isistä ovat hänen sisaruksia.. Kun taas tätien ja enojen lapset ovat hänen serkkujaan. Se on aika vaikeeta siis ymmärtää, vie aika paljon aikaa. Eka mä ajattelin että perheet on tosi isoja, mutta nyt mä tiedän totuuden. No, yleensä perheet muutenki on isoja Malawissa. Mutta oli aluks tosi hämmentävää ku ne sano: "Tää on syntyny samasta äidistä mun kaa, mutta tää on syntyny mun toisesta äidistä.." Anteeks mitä?
Joten, mä sain oppia perheistä ja siitä miten he teki asiat yhdessä. No, joissakin kylissä missä mä vierailin, ei ollu niin varmaa että "vanhemmat äidit", tädit tai muut sukulaiset vois pitää huolta lapsista jos heidän vanhemmat kuolee. Joskus ei ole muita sukulaisia ja joskus ne on niin köyhiä että he ei voi pitää huolta muista kun vaan omasta perheestään. Malawissa on noin 13,1 miljoonaa ihmistä ja enemmän kun miljoona heistä on orpoja. Yli kaksi miljoonaa Malawin ihmismäärästä on HIV- AIDS positiivisia. Joten tilanne ei näytä kauheen hyvältä, vai mitä? HIV on jotai joka leviää kaikkialla hyvin nopeesti. Ihmiset ei vielä tiedä siitä paljon ja jos he ei oo tehny HIV testiä, niin he ei tiedä jos ovat positiivisia vai eivät. Malawissa on vielä moniavioisuutta siellä täällä ja jossai paikoissa on uskomuksia, että jos on HIV ja harrastat seksiä neitsyen kanssa, niin puhdistut HIV:stä, mikä EI ole totta!! Se on niin sururullista. Mutta asiat on muuttumassa. Nyt Malawissa voi tehdä HIV- testin ilmaiseksi ja sit saa myös lääkityksen jos tarvii. Mutta niin, se on iso ongelma tuossa maanosassa vielä. Haluisin haastaa ihmisiä menee sinne ja opettaa ihmisille juttuja! Jos meillä on tieto, niin miksi pitää se meillä itsellämme tai vaan meillä hyvinvointivaltioilla? Eiköhän mennä yli merten ja rajojen..? :D Me ei voida muuttaa koko maailmaa.. Mut me voidaan muutta jonku elämä. Eikö oo hienoa??

Youth Drop- In- Centre

Mä oon ollu kumpiki, oppilas ja henkilökunnan jäsen koulussa, "Opetuslapseuskoulu" (järjestäjänä Missionuoret, YWAM), mutta mä en koskaan odottanu olevani opettaja!! No, Afrikassa sä koet ja teet asioita joita et koskaan voinut odottaa. Mä oon saarnannu muutaman kerran siellä ja täällä, mutta tää oli hyvin erilaista. Karongassa on yks paikka jonka nimi on "Youth Drop- in- Centre, missä nuoret pojat kokoontuu koulun jälkeen ja viikonloppusin. Mä työskentelin YWAMin kanssa Karongassa ja he taas puolestaan työskenteli tän Centren kanssa. Joten joka lauantai me mentii kertomaaln noille pojille Jumalasta. "Hauskin" juttu vaan oli että mä olin ainoa tyttö siellä!! No, jokatapauksessa me opetettiin heille Jumalasta, yhdessä YWAM keskuksen johtajan, Moseksen kanssa.Joka viikko me mentii nopeesti läpi se mistä aikasemmalla viikolla oltiin puhuttu, sekä opetettiin jostain muusta jutusta. Me alotettiin kertomalla kuinka Jumala on luonut maailman ja kaiken siinä. Sitten me puhuttiin Jumalan luonteesta ja luonteenpiirteistä, ei kaikkea kerralla tosin. Mä opetin heille Jumalasta luojana ja seuraavalla viikolla Jumalasta ja rakkaudesta. No, mähän olin siellä vaan kolme kertaa, mutta se työ siellä kumminkin jatkuu. Nyt Moses opettaa heille Jumalasta Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Mitä enemmän hän kertoo näille pojille, sitä enemmän he oppii tuntee Jumalaa. Lopuksi Moses kysyy heiltä elämän tärkeimmän kysymyksen, eli haluavatko pojat vastaanottaa Jeesuksen sydämiinsä ja elämiinsä mukaan. Näin he eivät vastaanota vain jotain, vaan he vastaaonttavat Jumalan jonka he tuntevat. Kaiken tämän jälkeen nää pojat voi jatkaa sitä samaa hommaa ja alkaa opetuslapseuttamaan muita poikia. En tiiä jos saitte mun pointin, mutta se on oikeesti tposi mahtavaa! Opettaa poikia Jumalasta, useimmat heistä oli todella innoissaan. Malawilaiset todellakin haluu tuntee Jumalan sydämillään. He ovat janoisia tietämään lisää Jumalasta, mutta tuntuu kuin ei olisi tarpeeksi ihmisiä jotka opettaisivat. He haluavat elävän suhteen Jumalan kanssa. Joten nyt me opetettiin tätä pientä ryhmää (joskus heitä oli 20, joskus 40) ja nyt he voi jatkaa samaa työtä. He voivat levittäää sanaa Jumalasta muille Malawilaisille ja ehkä myös muihin maihin. Mieletöntä, eikö? Toki sitä opettamista pitää jatkaa ja heidän tulee kehittää omaa suhdettaan Jumalaa. Mut niin, ensimmäisen kerran jälkee ku olin ollu siellä Centressä, niin mä tapasin muutamia poikia. Mä olin niin yllättyny siitä mitä he kysyivät. He kysyi josko mä olisin pastori! Minä, TINNI, PASTORI?? :D Mä vaan naurpoin ja kerroin että en ole pastori, mutta että olen kyllä uskovainen ja oon opettanu siellä Centressä. Sitten he jo meniki pois. Muutaman minuutin päästä sit yks poika tuli kysyy multa olinko mä se joka opettaa Jumalasta? Siihen pystyinki jo vastaamaan myöntävästi. Päätin sitten kysästä mistä hän tiesi moisen jutun.. Jotkut hänen kaverinsa olivat kuulema kertoneet. Mä sain myös tietää että kaikki nuoret pojat siellä ties kuka mä olen, vaikka mä en tienny heitä.. Esimerkiks just näitä poikia en ollu nähny aikasemmin, he eivät olleet siellä Centressä mukana. :D Mut ehkä mun pitäis alkaa kutsut mua itseäni "PASTORIks".. :D Haha. (Kuvat alla on Youth Drop- in- Centrestä ja niistä pojista jotka luuli et mä oon pastori.)

Lapsi ministryä

Kun mä olin Malawissa, mulla oli mahdollisuus tehdä työtä lasten parissa. Karongassa se oli hieman haastavaa, sillä mulla ei ollu ketään aikuista mukana jotka olis puhunu englantia ja myöskään lapset ei puhu enkkua. He oli vielä niin nuoria että koulussa ei sitä opetettu vielä. Joten meidän kommunikaatio toimi käsien kautta, ilmeillä ja kaikin mahdollisin tavoin, paitsi puhumalla. Jotkut lapsista osas muutaman sanan englantia ja mä osasin muutaman sanan heidän kieltään, mutta sillä ei pitkälle pötkitty. Mutta mä luulen että mun ammatti autto pikkasen, ihan vähän mut silti.. Kun mä opiskelin lähihoitajaksi, niin me myös opiskeltii joitain teitä miten kommunikoida ilman sanoja. Joten oikeestaan tää oli hyvin mielenkiintosta.

Malawissa vanhemmilla ei oikeastaan ole kauheast aikaa olla heidan lastensa kanssa. Vanhemmat tekee pitkiä päiviä töissä, joskus työpaikkoja on kaksi tai kolme. Työtä tehdään jotta saataisiin rahaa ruokaan ja rahaan, säästöjä ei kerry. Malawi on yksi maailman köyhimmistä maista ja sen pystyy huomaamaan missä tahansa Malawissa kulkeekin. Sä näet köyhyyden joka puolella. Ihmiset on hyvin laihoja, varsinki nyt kun on nälkävuosi meneillään. Talot missä ihmiset asuu, näyttävät todella surkeilta. Näyttää kun ne voisivat romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Viime viikolla itse asiassa sain viestin että niin oli käynytkin rankkojen sateiden takia. Joka tapauksessa, mun tarkoitus ei ollu kertoa köyhyydestä, vaan siitä mitä tein lasten kanssa.

Kun sä olet noiden lasten kanssa, niin sä näät kuinka paljon he tarvivat rakkautta.. Rakkautta jota he eivät saa vanhemmiltaan koska he ovat alituisesti poissa. Lapset haluavat että sä huomaat heidät. Ei massana, vaan yksilöinä. Ja niin Jumala sen haluaa olevan. Hän loi jokaisen meistä olemaan yksilö, joten sillä tavalla meidän tulisi katsoa itseämme ja muita. Noin vuosi sitten Jumala puhui mulle yksien kuvien kautta jotka oli otettu Malawista. Mun täytyy kertoa rehellisesti, että sitä ennen mä ajattelin Afrikkalaisia vaan massana. Mutta sitten Jumala alkoi osoittamaan mulle kuinka jokainen on ainutlaatuinen yksilö ja siten mun tulisi nähdä heidät.. Mä tajusin kuinka Malawilaiset oikein kaipasivat ja janosivat sitä että heidät huomioitaisiin yksilöinä. Mä tajusin et he halus mun huomaavan heidät, näkevän heidät erityisinä ja se sopi mulle. Mä opetin lapsille heidän arvostaan (sillon tulkin kanssa), heidän identiteetistään ja siitä kuinka ihmeellisesti heidät on tehty. Oli upee nähä heidän kasvoillaan onnelliset ilmeet ku he sai kuulla kuinka Jumala tuntee heistä jokaisen nimeltä ja kuinka Hän on heidät luonu olemaan se mitä he ovat. Mutta mä tiesin että se ei ole vain sanoilla kun me heitä opetetaan heidän arvokkuudestaan, se on suurimmaksi osaksi tekojen välityksellä kun me sitä voidaan opettaa. Niinpä mä hengasin heidän kanssaan, annoin aikaani.. Me pelattiin, leikittiin, otettiin valokuvia, käveltiin, käytiin uimassa, muovailtiin muovailuvahalla.. Yks kerta kävi niin että sellanen iso poika varasti yhen pienen tytön leikkitavarat (eli siis vanhat purnukat ja muutamia kirkkaita kankaanpaloja jolla tytöt leikki sitten kotia.. Hieman vaatimattomampaa kun meillä Suomessa, mutta vaikutti paljon hauskemmalta). Me sitten lähdettiin isolla porukalla pikku tyttöjen kanssa etsimään se poika. Yks tyttö otti ne tavarat takas ja mä "saarnasin" vähän sille pojalle että se oli tehny väärin ja sen tarvi katua ja pyytää anteeks.. Niin se toimi, me toimittiin yhdessä.

Mä myös tajusin että Jumala halusi mun rohkasevan, lohduttavan ja tehdä ihmisiä onnellisiksi. Mä haluan jakaa yhden tarinan teidän kanssa. Siellä oli yksi tyttö, ehkä n.10- vuotias. Hänen nimensä oli englanniksi "Problems" eli "Ongelmia". Se tyttö asui kaksin äitinsä kanssa. Isä oli lähtenyt pois ja hänen 7 vanhempaa sisarustaan oli kuollu ennenku hän oli syntyny.. Siitä siis nimi "ongelmia" oli tullut, hän oli syntynyt olemaan vain yksi ongelma lisää. Mutta tää tyttö.. Joka päivä mä näin hänet lakaisemassa roskia pihalta, tekemässä ruokaa, pesemässä pyykkiä.. Ja aina kun hän oli muiden lasten kanssa ja joku alkoi itkeä, hän oli ensimmäinen joka oli lohduttamassa ja pitämässä sylissään noita pikkusia. Hän oli kaikkea muuta kuin ongelma. Hänen äidillään ei ollut rahaa lähettää häntä kouluun. Äiti tienasi rahansa keittelemällä paikallista kaljaa kylän miehille, jotka olivat aina juopuneina heidän pihallaan ja pitivät kovaa meteliä. Sunnuntaisin nää miehet muisti et on olemassa Jumala ja menivät juopuneina taas naapuritaloon itkemään ja laulamaan Jumalalle ja pyytämään anteeksi.. Ja joka maanantai sama meno jatkui. Mutta niin, tämä tyttö, hän oli muita rauhallisempi, ujompi ja arempi.. Mä tajusin että nää muut välillä kiusasi häntä, eteenki sen nimen johdosta. Sillon mä tajusin et mun tulee ottaa se erityishuomaan. Muistan kuinka koitin huomioida häntä enemmän ja olla kiinnostuneempi hänestä.. Kunnes yks ilta Jumala anto mulle hyvän idean. Mä en kestäny enää sitä että ne muut kiusas häntä hänen nimensä tähden, joten mä päätin keksiä uuden nimen.. Mä kysyin tulkilta että mitä rauha on heidän kielellään. Hän vastasi mulle että se on "Mutendele". Sitten kaikkien edessä mä sanoin, Tän tytön nimi ei oo enää "Ongelmia" vaan tästä lähtien hän on "Mutendele". Reaktio oli suurempi ku mä odotin.. Muut lapset lopetti kiusaamisen ku seinään ja Mutendele toisteli uuttaa nimeään hymyillen.. Ja mä vaan hymyilin takas. Seuraavana päivänä mä kävelin heidän talonsa ohi ja kuulin kuinka Mutendelen äiti sanoi "Mutendele", kun mä katsoin häntä, mä näin kuinka leveästi ja onnellisesti se äiti hymyili. Kysyin sitten myöhemmin Mutendelelta että kerroitko sä äidillesi siitä nimestä? Mutendele laittoi kätensä hymyileville kasvoilleen ja hiljainen ääni vastasi "joo". Hänen äitinsä oli otettu että joku näki jotai hyvää hänen lapsessaan.. Nyt "Ongelmia" nimen sijasta häntä kutsutaan "Mutendeleksi- Rauhaksi". :) (Viimeinen kuva on sitten Mutendelesta)