Lapsi ministryä

Kun mä olin Malawissa, mulla oli mahdollisuus tehdä työtä lasten parissa. Karongassa se oli hieman haastavaa, sillä mulla ei ollu ketään aikuista mukana jotka olis puhunu englantia ja myöskään lapset ei puhu enkkua. He oli vielä niin nuoria että koulussa ei sitä opetettu vielä. Joten meidän kommunikaatio toimi käsien kautta, ilmeillä ja kaikin mahdollisin tavoin, paitsi puhumalla. Jotkut lapsista osas muutaman sanan englantia ja mä osasin muutaman sanan heidän kieltään, mutta sillä ei pitkälle pötkitty. Mutta mä luulen että mun ammatti autto pikkasen, ihan vähän mut silti.. Kun mä opiskelin lähihoitajaksi, niin me myös opiskeltii joitain teitä miten kommunikoida ilman sanoja. Joten oikeestaan tää oli hyvin mielenkiintosta.

Malawissa vanhemmilla ei oikeastaan ole kauheast aikaa olla heidan lastensa kanssa. Vanhemmat tekee pitkiä päiviä töissä, joskus työpaikkoja on kaksi tai kolme. Työtä tehdään jotta saataisiin rahaa ruokaan ja rahaan, säästöjä ei kerry. Malawi on yksi maailman köyhimmistä maista ja sen pystyy huomaamaan missä tahansa Malawissa kulkeekin. Sä näet köyhyyden joka puolella. Ihmiset on hyvin laihoja, varsinki nyt kun on nälkävuosi meneillään. Talot missä ihmiset asuu, näyttävät todella surkeilta. Näyttää kun ne voisivat romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Viime viikolla itse asiassa sain viestin että niin oli käynytkin rankkojen sateiden takia. Joka tapauksessa, mun tarkoitus ei ollu kertoa köyhyydestä, vaan siitä mitä tein lasten kanssa.

Kun sä olet noiden lasten kanssa, niin sä näät kuinka paljon he tarvivat rakkautta.. Rakkautta jota he eivät saa vanhemmiltaan koska he ovat alituisesti poissa. Lapset haluavat että sä huomaat heidät. Ei massana, vaan yksilöinä. Ja niin Jumala sen haluaa olevan. Hän loi jokaisen meistä olemaan yksilö, joten sillä tavalla meidän tulisi katsoa itseämme ja muita. Noin vuosi sitten Jumala puhui mulle yksien kuvien kautta jotka oli otettu Malawista. Mun täytyy kertoa rehellisesti, että sitä ennen mä ajattelin Afrikkalaisia vaan massana. Mutta sitten Jumala alkoi osoittamaan mulle kuinka jokainen on ainutlaatuinen yksilö ja siten mun tulisi nähdä heidät.. Mä tajusin kuinka Malawilaiset oikein kaipasivat ja janosivat sitä että heidät huomioitaisiin yksilöinä. Mä tajusin et he halus mun huomaavan heidät, näkevän heidät erityisinä ja se sopi mulle. Mä opetin lapsille heidän arvostaan (sillon tulkin kanssa), heidän identiteetistään ja siitä kuinka ihmeellisesti heidät on tehty. Oli upee nähä heidän kasvoillaan onnelliset ilmeet ku he sai kuulla kuinka Jumala tuntee heistä jokaisen nimeltä ja kuinka Hän on heidät luonu olemaan se mitä he ovat. Mutta mä tiesin että se ei ole vain sanoilla kun me heitä opetetaan heidän arvokkuudestaan, se on suurimmaksi osaksi tekojen välityksellä kun me sitä voidaan opettaa. Niinpä mä hengasin heidän kanssaan, annoin aikaani.. Me pelattiin, leikittiin, otettiin valokuvia, käveltiin, käytiin uimassa, muovailtiin muovailuvahalla.. Yks kerta kävi niin että sellanen iso poika varasti yhen pienen tytön leikkitavarat (eli siis vanhat purnukat ja muutamia kirkkaita kankaanpaloja jolla tytöt leikki sitten kotia.. Hieman vaatimattomampaa kun meillä Suomessa, mutta vaikutti paljon hauskemmalta). Me sitten lähdettiin isolla porukalla pikku tyttöjen kanssa etsimään se poika. Yks tyttö otti ne tavarat takas ja mä "saarnasin" vähän sille pojalle että se oli tehny väärin ja sen tarvi katua ja pyytää anteeks.. Niin se toimi, me toimittiin yhdessä.

Mä myös tajusin että Jumala halusi mun rohkasevan, lohduttavan ja tehdä ihmisiä onnellisiksi. Mä haluan jakaa yhden tarinan teidän kanssa. Siellä oli yksi tyttö, ehkä n.10- vuotias. Hänen nimensä oli englanniksi "Problems" eli "Ongelmia". Se tyttö asui kaksin äitinsä kanssa. Isä oli lähtenyt pois ja hänen 7 vanhempaa sisarustaan oli kuollu ennenku hän oli syntyny.. Siitä siis nimi "ongelmia" oli tullut, hän oli syntynyt olemaan vain yksi ongelma lisää. Mutta tää tyttö.. Joka päivä mä näin hänet lakaisemassa roskia pihalta, tekemässä ruokaa, pesemässä pyykkiä.. Ja aina kun hän oli muiden lasten kanssa ja joku alkoi itkeä, hän oli ensimmäinen joka oli lohduttamassa ja pitämässä sylissään noita pikkusia. Hän oli kaikkea muuta kuin ongelma. Hänen äidillään ei ollut rahaa lähettää häntä kouluun. Äiti tienasi rahansa keittelemällä paikallista kaljaa kylän miehille, jotka olivat aina juopuneina heidän pihallaan ja pitivät kovaa meteliä. Sunnuntaisin nää miehet muisti et on olemassa Jumala ja menivät juopuneina taas naapuritaloon itkemään ja laulamaan Jumalalle ja pyytämään anteeksi.. Ja joka maanantai sama meno jatkui. Mutta niin, tämä tyttö, hän oli muita rauhallisempi, ujompi ja arempi.. Mä tajusin että nää muut välillä kiusasi häntä, eteenki sen nimen johdosta. Sillon mä tajusin et mun tulee ottaa se erityishuomaan. Muistan kuinka koitin huomioida häntä enemmän ja olla kiinnostuneempi hänestä.. Kunnes yks ilta Jumala anto mulle hyvän idean. Mä en kestäny enää sitä että ne muut kiusas häntä hänen nimensä tähden, joten mä päätin keksiä uuden nimen.. Mä kysyin tulkilta että mitä rauha on heidän kielellään. Hän vastasi mulle että se on "Mutendele". Sitten kaikkien edessä mä sanoin, Tän tytön nimi ei oo enää "Ongelmia" vaan tästä lähtien hän on "Mutendele". Reaktio oli suurempi ku mä odotin.. Muut lapset lopetti kiusaamisen ku seinään ja Mutendele toisteli uuttaa nimeään hymyillen.. Ja mä vaan hymyilin takas. Seuraavana päivänä mä kävelin heidän talonsa ohi ja kuulin kuinka Mutendelen äiti sanoi "Mutendele", kun mä katsoin häntä, mä näin kuinka leveästi ja onnellisesti se äiti hymyili. Kysyin sitten myöhemmin Mutendelelta että kerroitko sä äidillesi siitä nimestä? Mutendele laittoi kätensä hymyileville kasvoilleen ja hiljainen ääni vastasi "joo". Hänen äitinsä oli otettu että joku näki jotai hyvää hänen lapsessaan.. Nyt "Ongelmia" nimen sijasta häntä kutsutaan "Mutendeleksi- Rauhaksi". :) (Viimeinen kuva on sitten Mutendelesta)