Japani on takanapäin, mutta mielessä jo uudet seikkailut. Kevät piti mukanaan onnea, mutta myös otti jotakin pois. Kevään alussa, synttäreideni alla aloin seurustelemaan erään pojan kanssa, mutta ajan kuluessa huomattiinkin että tulevaisuus yhdessä ei ehkä ollutkaan kovin todennäköinen. Niinpä sitten päädyimme jatkaa yksinämme. Muistan seuraavan päivän- meillä oli silloin Keravalla U-Turn tapahtuma ja Perhon Pekka opettamassa. Kaikki mitä Pekka puhui, oli juuri sellaista mihin Jumala oli haastanut mua sillä viikolla. Puolestani myös rukoiltiin tuona iltana-- ja kyseinen ihminen saikin sitten viestiä myöhemmin minulta, sillä hänen rukouksensa meni juuri niin nappiin ja antoi mulle toivoa ja uskoa paremmasta huomisesta. Aika Jumalan kanssa sen jälkeen oli niin raikasta ja eheyttävää. Vaikka en surrutkaan seurustelun loppumista, niin tuntui että olin jotenkin lukossa, joten kahdenkeskeinen aika Jumalan kanssa ei tullut yhtään pahitteeksi. Kumminkin tuo n. kuukauden mittainen tauko kaikista hommista alkoi vaivata ja hiljalleen tuntui että lukot olivat palaamassa ympärilleni. Aloin stressaamaan monista asioista-- mistä töitä jotta saisi vähän rahaa, mistä opettajat ja oppilaat seuraavaan DTS:ään joka minun tulisi johtaa.. Ja oliko sydämessäni sykkivä ajatus mahdollisesta seuraavasta aktiomatkastani Jumalasta vaiko itsestäni. Lopulta päätin tarttua toimesta kiinni-- aloin tehdä juttuja DTS:ää varten ja yöllä näkemäni uni antoi minulle vahvistusta aktiomatkaani. Päätin siis että nyt on uskottava ja epämääräiset murehtimiset lopetettava-- johan Raamattukin sanoo että älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne kiitoksella ja rukouksella tiettäväkseni.. (Jotenkin noin. :D). Yhtäkkiä tuntui kun harteiltani olisi lähtenyt iso paino pois ja samantien mua soitettiinkin töihin ja kaikki ovet vaan alkoi aukenemaan. Jumala on ihmeellinen ja toimii-- meidän vaan pitäis aina muistaa uskoa ja luottaa Häneen-- SATASELLA! :)
