Kehen mä luotan? Kuka rakastaa?

Tänää oli vähän sellanen vaikeempi päivä.. Niitä aina tulee ja menee, varmaan meillä kaikilla. Tuntu vaan et kaikki kaatuu päälle ja ratkasua ei näy missään. Siinä sit kävin töiden jälkee kaupassa ja kotimatkalla vaan itkin ja puhuin asioita Jumalalle ääneen.. Sanoin että mä tiedän et kaikki on sun käsissä, mut välillä on vaikee uskoa jopa siihen minkä tietää todeksi.. Siinä puhuessani ääneen tajusin jotain minkä oon varmaa tajunnu aiemminki, mut nyt tavallaa syvemmin. Jos mä johonkin luotan, niin se on Jumala. Kukaan toinen ei oo ansainnu sitä samaa täyttä luottamusta, minkä Jumala ansaitsee. Luotan mä ihmisiin, mutta en sillai et uskoisin et asiat muuttu heidän kauttaan. Jumala ansaitsee sen luottamuksen että mä uskon et asiat tulee muuttumaan Hänen ollessaan ohjaksissa. Kukaan muu ei voi astua niihin saappaisiin. Jumala ei oo koskaan pettäny mua. Hän on aina johtanu mua, pitäny kiinni lupauksistaan, katsonu et mulla on tarpeeks kaikkea mitä tarvin. Kun Hän on pyytäny mut vaikka Afrikkaan, Hän on auttanu mua tarvittavissa varoissa, lennoissa, yöpaikkojen saamisessa, kontaktien saamisessa.. Mulla on aina ollu ruokaa, vaatteita.. Hän on pitäny lupauksensa. Ei ole jättäny mua yksin ja kattonu pilven reunalta selviänkö. Kuka muu pystyy tähän? On muistettava että vihollinenkin voi pukeutua, niiku susi pukeutua lampaan vaatteisiin.. Asiat saattaa rullata hyvinki, mutta jossain vaiheessa vihollinen pettää, sillä se on vihollisen luonne. Se ei mahda luonteelleen mitään. Vihollinen on tappaakseen, tuhotakseen, varastaakseen.. Täysi Jumalan vastakohta. Joka tapauksessa jatketaapas Jumalasta, vihollinen ei enempää tässä tekstissä ansaitse rivejä. Jumala, rakkaus, armo, vapaus. Jumala on aina pitäny musta huolen, vaikka joskus haluiski asioiden tapahtuvan nopeemmassa tahdissa.. Mutta Jumala hoitaa kaiken oikealla ajallaan ja sallii meille myös nää vaikeudet syystä. Mäkin tuun joskus tajuamaan kaiken tän, miks on ollu vaikeeta. Kaikelle on selitys. Eli siis niin, päätän et luotan Häneen, sillä ei oo ketään joka yltäis edes puoleen väliin luottamus-asioissa ja muissa.

Ja Jumalan rakkaus. Ei oo ketää kuka vois rakastaa mua niiku Hän rakastaa. Mä oon tehny virheitä ja virheillä mahdollisesti satuttanu Jumalaa.. Mutta silti Hän ei ole ärtynyt, pettynyt, suuttunut, vaan auttaa rakastavalla kädellään eteenpäin. Mietitää tilannetta missä mä oon sopinu sunkaa tapaamisen ja sit en koskaa ilmesty sinne, unohdan ilmottaa vielä. Ehkä mulla on hyvä syy siihen, mutta eikö vaan että tilanne harmittaa jos mä en edes ilmota..? Me petytään ihmisiin. Jumalaa nää tilanteet varmasti harmittaa, mutta Hän ei tee sitä mitä me ehkä tehdään, soitetaan jollekin toiselle kaverille mahdollisesti ja ärtyneenä selitetään kuinka se toinen kehtaski tehä niin ja että ärsyttää ku joku tulee myöhässä ku ite on ajoissa ja päläpälä.. Jumala ei kumminkaan tee näin. Hän on rauhallinen. Se aika milloin me mennään Hänen eteensä, ai että Hän nauttii siitä täysin siemauksin. Ja Hän haluis et me otettais Hänet joka juttuun, vaan otetaanko?? Pointti on kumminki se, että Hän haluaa olla mukana meidän elämässä, ei suutu, vihastu, pety. Hän ehkä vihaa tekoja mitä me tehdään, mutta Hän ei vihaa meitä. Hän on aina avosylin vastaanottamassa. On hetkiä ku sä suutut jollekin ja hetkeen et halua nähdä sitä toista. Saattaa olla et sä unohdat olla Jumalan kanssa vaikkaa viikkoon, sitten vielä äkäilet sille jostain ja arvaa mitä? Siitä huolimatta Hän on heti valmis kun sä vaan haluat olla Hänen kanssaan. Hän on valmis anteeksiantamaan, unohtamaan pahan ja jatkamaan yhdessä kulkemista. Vau, löytääkö tällästä rakkautta muualta? Oikeessa oot, ei löydy. Hänen rakkautensa ei riipu mistään mitä me tehdään. Se on ja pysyy. Se on vahva kallio mihin luottaa, turvautua. Jumala ajattelee meitä vaan hyvällä. Hän rakastaa meitä, Hän loi meidät jotta vois jakaa rakkauttaan. Kukaan ei koskaan voi rakastaa mua (tai sua) niin paljon kun Hän rakastaa.
Näitä juttuja on hyvä aina välillä tajuta.. Ja voin taata, ei oo enää niin paha olo ku aiemmin tänää. Oikeestaa on tosi hyvä olo. Kiitos Jumala.

Mzuzu

Mä olin ollu Mzuzussa vuosia sitten muutaman päivän ajan ja sillon oltii oltu kaukana keskustasta, joten mullakaan ei ollu tietoa mikä meitä on vastassa. Bussiasemalla me tavattiin Royson, joka kuuluu paikallisiin Missionuoriin. Hän johdatti meidät Missionuorten keskustaan ja kaikille iloisena yllätyksenä jokaisella oli siellä oma sänky!! Joskin kerrossängyt, joissa pystyi aina tuntemaan kun toinen liikahtaa. Muuten se ei varmaa olisi ollukkaan paha, mutta kun nukut ja heräät pimeässä siihen että sänky heittelehtii miten sattuu, niin kyllä sitä säikähtää.. Maanjäristyksen jälkeen varsinkin. Mut ei hätiä. :D

Yks päivä me oltiin Mzuzun keskustassa tutustumassa paikkoihin. Taisin olla Marin tai Johannan kanssa yhdessä kaupassa ku jo joku myyjistä yritti iskeä meitä tyttöjä. Ulos astuttua huomasin Samin puhuvan sellasen pojan kanssa joka myy kaikkia rannekoruja jne.. Käynnissä oli keskustelut rannekorun ostamisesta. Hintana 200kwachaa, jonka tiesin olevan aivan liian paljon. Ja ”Afrikan” kävijänä menin siihen sitten heti väliin ja sanoin että poika saisi korusta 70kwachaa eikä yhtään enempää. Ei tainnu tulla kauppoja.. Myöhemmin kuulin että Sami olisi ostanut sen korun mulle joululahjaksi. Siinä meni siis se lahja sivu suun. :D Tapasimme kumminkin kyseisen pojan seuraavana päivänä kun olimme kiertelemässä kaupunkia tehden rukouskävelyä. Emme tosin aluksi tajunneet pojan olevan eilispäivän tyyppi. Mutta juttu kyllä selvisi pian. Mulle tuo poika ei puhunu mitään ja sitten puhu kokoaika mun päälle.. Siitäs sait likka. Jossain vaiheessa hieman myöhemmin selvisi että pojan kutsumanimi oli Manyana. Yleensä nämä pojat eivät kerro oikeaa nimeään asiakkaille, vaan pelkän bisnesnimen, joista onkin tehty länsimaalaisten korviin joko kiinnostavat tai tutut nimet.. Manyana on käsittääkseni espanjaa ja tarkoittaa huomista. Yhden pojan nimi oli King, ymmärrän hyvin ettei käyttänyt omaa nimeään, koska oikea nimi suomeksi olisi tarkoittanut ongelmia. Tosin kyllä Malawissa kingeiksi kastettujakin tapasi. Manyanasta tuli meille hyvä kaveri ja jossain vaiheessa se kääntyikin niin että poju taisi hieman ihastua minuun. Silloin selvisi oikea nimi, Given (koko nimi God Given Gift) ja ikä. Toiseksi hyväksi kaveriksi me saatiin Nixon. Pojat kulki meiän mukana vähän niiku kaikkialle.. Nkhata Bayihin (mistä he olivat kotoisin) Malawi- järvelle, sairaalaan tulkeiksi, Mzuzun oppaiksi.. Ja päästiin myös oppimaan Givenin kotiin miten tehdään paikallisia koruja. Given hieman loukkaantui kun omat tunteeni ei lämmeneet häntä kohtaan, mutta kuulen edelleen hänestä silloin tällöin. Nixon kirjoittelee hieman useammin ja pojat kuulema odottavat paluutani. Haluaisivat koko porukan takaisin Mzuzuun.

Mzuzussa me tehtiin erilaisia asioita, osasta voisinkin kirjoittaa ihan oman tekstin, sillä ne todella koskettivat sydäntäni. Missionuorten keskuksessa me autettiin mm. tekemällä roskille maahan iso roskakuoppa ja tasoittamalla maa, sillä se oli epätasainen. Muista jutuista lisää myöhemmin..

Bussimatkoja ja maanjäristys

Aurinko paistaa, kukat kukkii, ihmiset on ystävällisiä.. Mitä tää on? Ainii, mä en ole enää Suomessa. Tämä on Malawi. Kun mä jätin Suomen, oli just alkanut sataa lunta ja oli todella kylmä. 24 tuntia matkustusta ja mä pystyin tuntemaan auringon koskettavan mun kasvoja hellästi. Kuinka lämmin olikaan, ei, lämmin ei oo oikee sana.. Oli kuuma. Liian kuuma? Ei, sadekausi oli juuri alkanu. Malawi, mun luvattu maa.

Tällä kertaa mä en matkustanu yksin. Mun mukana oli kolme ihmistä. Mä olin tiiminjohtajana ja meidän oli tarkotus auttaa vapaaehtoisina eri ihmisiä ja järjestöjä. Matka kestäis päälle kaks kuukautta. Se oli eka kerta heille, mutta mulla jo kolmas. Mutta Afrikassa, vaikka sä olisit käyny siellä usein, niin sä silti aina löytäisit sieltä jotain uutta.. Kulttuurista, ihmisistä, luonnosta.. Joten ei koskaan kannatta erehtyä luulemaan tietävänsä kaikkea.. Mutta on se pikkunen apu. :) Meillä oli paljon kontakteja ja suunnitelmat miten ja missä ja milloin, mutta suunnitelmat muuttu ihan täysin meidän neljäntenä yönä Malawissa.

Lilongwe, lentokenttä. Me otettiin taksi sinne missä tultais yöpymään eka yö. Ekana päivänä me mentiin paikalliselle markkina-alueelle ja saatiin heti kosintoja. En uskonu et se olis tapahtunu niin nopeesti, mut hei, Afrikkalaiset, ne on nopeita menemään vihille. Sinä ekana päivänä ja yönä meillä kerkes olla sähkökatko kahdesti ja vesikatkokin tuli pariin otteeseen. Sillä lailla.

Joka tapauksessa me selviydyttiin. Oli aika jatkaa. Meidän suunnitelma oli matkustaa Karongaan toisena päivänä. Me mentii ajoissa bussipysäkille, mutta kuten tiedätte, Afrikkalaisilla on aivan oma käsityksensä ajasta. Me odotettiin, odotettiin.. Me odotettiin kaks tuntia et päästiin bussiin ja kaks tuntia että se lähtis. Ja tietty eka bussihan ei koskaan tullu, joten se mihin mentii oli joku muu myöhässä ollu bussi matkalla sinne minne me. Ja bussit ei tietty koskaa lähe ennenku ne on täysiä, joten siksi se parin tunnin odotus et se lähtis. Kestää noin 10 tuntia Lilongwesta Karongaan, siis jos bussit on ajoissa ja kulkee niiku pitääki.. Mutta, meidän matkamme kesti varmaan kokonaisen vuorokauden.

Lopulta me oltii tien päällä. Ja mitä tapahtuu? Bussi menee rikki ja me ollaan keskellä ei mitää. Ja oli pilkkopimeä. Me siis odotettiin pimeässä, laulettiin, rukoiltiin.. Puhuttii muiden kyydissä olevien kanssa ja opeteltiin Chichewaa. Ja kerroinko hei siis jo että eihän bussi koko matkaa Lilosta Karongaan mene, vaan vaihto tapahtuu Mzuzussa.. Ja koska meidän bussi myöhästy myöhästymisestään, niin me missattiin Mzuzu- Karonga bussikin. Oli jo yö ku me saavuttiin Mzuzuun. Kuski sano et me saatais nukkua bussissa aamuun saakka, mikä helpotus, sillä meillä ei ollu mitää paikkaa minne mennä siellä.

Taksikuskit valtas bussin ja ehdotti meille (monet kännisinä) kyytiä. Mä kerroin ettei olla kiinnostuneita. Kaikista eniten humalassa oleva sano meille: "mä oon paras taksikuski Mzuzussa, mä vien teidät minne tarvii".. Siihen mä että en tulis sun kyytii mistää hinnasta, sitä paitsi ei haluta nyt muutenkaa lähteä minnekkää. Se tyyppi suuttu ja huus että se ampuu mut. Wow. Ja tähän välii sellanen että yleensä Malawilaiset on ystävällisiä ja ihania, tää oli poikkeus. Viimein tuli aamuhämärä ja me päästiin vaihtamaan bussia huonosti nukutun yön jälkeen. Taksikuskit oli heitelly pikkukiviä ja koputtanu bussin kylkee ja huutanu koko yön.. Kukaa ei nukkunu hyvin.
Karonga. Lopultakin Karonga. Meidän suunnitelma viipyä Malawissa oli kolme viikkoa. Me oltiin kyllä kuultu et jotain oli tapahtunu jossai päi, mutta ei osattu aavistaa et se oli Karonga ja et se vaikuttais meihin.

Toinen yö Karongassa, neljäs Malawissa. Ennen nukkumaanmenoa me oltiin ulkona ja kuunneltiin kaukaisuudessa olevaa mahtavaa ukkosta. Upeita salamoita taivas täynnä. Ja sitten nukkumaan.. Kaikki nukku levollisesti, kunnes.. Yhtäkkiä maa allamme alko täristä voimakkaasti!! Me juostiin ulos kuka mitäkin päällä.. Muutamien sekuntien päästä se oli ohi, tosin ainaki mä tärisin vielä. Se oli todella pelottava kokemus. Liikkuminen siinä tärinässä oli vaikeeta, sillä maa poukkoili miten sattuu, jalat tuntu löysältä makaronilta.. Sydän pamppaili. Mut me oltii ok. Me selvittii. Se ei ollu mitään verrattuna pari viikkoa sen jälkee tapahtuneeseen Haitin järistykseen jossa kuoli todella suuri määrä ihmisiä. Mutta se aiheutti vahinkoa silti.. Ihmisten taloja sortu, ihmisiä loukkaantu.. Koska Malawi on niin köyhä, tuho oli paha. Bisnesmiehet jätti Karongan.. Paikalliset jätettiin omilleen. Ne ketkä pysty evakuoitui.. Meidätki evakuoitiin, vaikka mä halusinki jäädä auttamaan. Mutta se oli määräys ja sitä oli pakko totella. Uhkana oli että Malawi- järven (joka on Karongan vieressä) alla tulis maanjäristys joka aiheuttais tsunamin ja koko Karonga huuhtoutuis osaksi järveä. Mun tekee vieläkin pahaa aatella niitä ihmisiä jotka jäi bussipysäkille katsomaan kun me poistuttiin Karongasta.. Se oli meille niin helppoa. Viiden euron bussilippu jota sitäkään ei jouduttu maksamaan itse.. VIISI EUROA ja sitä paikallisilla ei ollut. Ja vaikka olisi ollu, ei olis ollu paikkaa minne mennä.

Bussimatka ei ollu sekään turvallinen. Tie Karongaan on vuoristotie, kapea, mutkainen.. Ja meitä vastaan tullu rekka omasi raskas jalkaisen kuskin, jonka takia me melkein syöksyttiin rotkoon. Se oli pelottavaa. Mutta me selvitiin siitäkin. :)

Bussi veit meiät takas taksikuskien luo, joskin nyt kukaa ei tullu kysymään haluttiinko kyytiä. Meiät tunnettiin jo. Mzuzu. YWAM- base. Kolme viikkoa. Ei mitään suunnitelmia. Kaikki Jumalan käsissä. Siitä lisää myöhemmin..