Vierailut vankilassa ja sairaalassa

Ensimmäisten päivien ohjelmaan kuului mm. vankilavierailu. Menimme sinne yhdessä Floridalais- tiimin kanssa. Portilla luovutimme vartjoille puhelimet ja kamerat tarkastusta varten. Vain yksi kutakin sai olla koko tiimillä mukana ja valokuvia emme saaneet ottaa itse, ne otettiin puolestamme. Kännykkä sai olla mukana, mikäki siinä olisi tarvittavaa musiikkia tms. Kirjoitimme nimemme ylös vihkoon ja saimme ensimmäisen leiman käteemme. Myöhemmin saimme vielä kaksi leimaa lisää-- paitsi ekalla käynnillämme. Meille oltiin sanottu että jos ei ole kolema leimaa, ei pääse pois. Mutta pääsimme kaikki silti pois vankilasta, vaikka kolmas leima jäikin uupumaan.
              Saavuimme aukealla, jonka ympärillä oli muutamia rakennuksia verkkojen ympäröimänä. Rakennukset eivät olleet suuria ja ulkona liikkumistilaa oli hyvin vähän. Jokaisessa "häkissä" oli 30-40 miestä, sijoitettuina rikosten mukaan. Osa rakennuksista oli kaukana alhaalla, joten vaikka he kuulivat puheemme ja laulumme kova-äänisistä, eivät he nähneet meitä kun vasta lopussa kun menimme jakamaan jokaiselle leivän.
               Esitimme heille ohjelmamme, tanssia, musiikkia, draamaa, todistuksia, saarnan ja jaoimme leivät. Saimme myös jutella vankien kanssa. Tapasimme myös yhden eurooppalaisen, ilmeisesti ihmiskaupasta vangitun. Naisvangit olivat kanssamme, tytöt juttelivatkin heidän kanssaan ja osoittivat välittämistä.

Vierailimme myös sairaalassa. Jakaannuimme pareittain ja jokaisen parin kanssa oli tulkki. Minulla oli silloin kamala päänsärky ja sanoinkin pareihin jakavalle Tarmolle että toivoisin parikseni sellaista, joka hoitaisi puhumisen. Tarmo tuli parikseni. Benny oli meidän tulkkinamme-- mutta kun olimme menossa ensimmäisten vauvapotilaiden luokse, Edi kaappasikin Tarmon itselleen ja jäin kahden Bennyn kanssa. Tilanne ahdisti minua kovaksi yltyneen päänsäryn takia ja tuntui että oksentaisin. Benny kysyi minulta että oliko tämä ensimmäinen kerta sairaalassa-- sanoin että ei ja että nautin suunnattomasti tästä, mutta päänsärky oli kova. Alkuun mietin mitä sanoa..
                  Lopulta aloin puhua vauvan äidille, ensin kysellen hänen ja vauvan tilanteesta. Sitten aloin rohkaisemaan, kertomaan kuinka he molemmat olivat arvokkaita. Vieressä istuva nainen oli alkanut itkeä ja kuulin että hänen miehensä ei huolehtinut lapsesta eikä äidistä, vaan käytti rahat mieluummin juomiseen. He asuivat miehen vanhempien luona ja he vaan moittivat äitiä ja vaativat tätä menemään töihin, vaikka vauva oli vasta kahden kuukauden ikäinen. He eivät olleet kuulema kertaakaan käyneet tervehtimässä häntä ja oletettavaa oli, etteivät tulisikaan. Rukoilin molempien puolesta ja sanoin rukouksessa Jumalalle pyynnön että miehen vanhemmat tulisivat ymmärrykseen ja tulisivat myös käymään naisen ja lapsenlapsensa luona.
                  Siirryin heidän jälkeen taas uudelle äidille ja vauvalle. Kun olin viimeistelemässä aikaani heidän kanssaan, huomasin sivusilmällä kuinka huoneeseen tuli monta ihmistä, en kumminkaan kerennyt huomioida kenen luo he menivät. Myöhemmin kun olimme lähdössä, Benny sanoi että huomasitko Tinni, Jumala vastasi rukouksiisi nopeasti? En ymmärtänyt, joten hän selitti että kun olin juttelemassa toisten kanssa, niin tuon kahden kuukauden ikäisen vauvan isovanhemmat (miehen vanhemmat) olivat tulleet tervehtimään ja huolehtimaan poikansa vaimosta ja lapsesta. Olin hämmentynyt ja innoissani. En halua olosuhteiden vaikuttavan, vaan menen ja sanon silloin kun Jumala siihen kehottaa!

Turvallisuus syistä en tällä kertaa voi jakaa kuvia. 

Ensimmäiset hetkemme Filippiineillä

Saavuimme Manilaan kahtena eri päivänä-- eräs oppilaistamme oli unohtanut passinsa toiseen laukkuun, niinpä jäimme kaksin vielä Japaniin ja saimme onneksi ostettua halvat lennot seuraavalle päivälle. Matkamme alkoi Manilasta. Matka lentokentältä oli suht pitkä ja meitä pyydettiin pitämään ovia lukossa mahdollisten varkaiden takia. Eräs pitkä katu oli valaistu ja sen reunuksilla nukkui kymmeniä kodittomia puistopenkeillä ja nurmen päällä. Likaiseksi muuttuneiden palmujen lehdet heiluivat hennossa tuulenvireessä. Muutamia "jeepney" autoja oli parkissa siellä täällä, muistan ajatelleeni että ne näyttivät enemmänkin ihmiskauppa- autoilta. Ihmiskauppa- asiat olivat pyörineet päässä ja epäilin ett' matkamme aikana näkisimme asioita jotka saisivat meidät voimaan pahoin. Saavuimme lopulta YWAM-keskukselle, oli pimeä. Olin janoinen, mutta vesi ei ollut juomakelpoista enkä tiennyt mistä saisi vettä juotavaksi. Henna antoi minulle oman vesipullonsa, yritin juoda nuo muutaman desiä säästeliäästi, mutta kroppani huusi enemmän. Olin väsynyt tuona yönä, mutta oli todella kuuma ja hiostava, niinpä ensimmäisen yön unet jäivät lyhyeen. Aamulla heräsin suihkuun ja aamupalalle jossa tarjolla oli amerikkalaisia pannukakkuja. Suihku antoi ihanan viilennyksen, mutta heti kun astui pois pesuhuoneesta, olikin iho jo nihkeän hikinen.

Myöhemmin päivällä lensimme Cebuun, jossa vietimme suurimman osan ajastamme. Ihmiset olivat ystävällisiä ja YWAMin keskus oli suht iso. Saimme orientoitumisen keskuksen ohjelmiin ja sääntöihin. Meille oli kerrottu Manilassa että Cebussa nukkuisimme lattioilla omilla retkipatjoillamme. Mutta pääsimme huoneisiimme, joissa jokaiselle oli oma peti. Lisäksi huoneessa oli ilmastointi-laite, joten öisin oli miellyttävä nukkua-- pari kertaa kerkesi tulla jopa kylmä. Tyttöjen kerroksessa oli myös tiimi Floridasta, he olivat tehneet musikaalin Ben Hurista ja saimmekin olla heidän mukana kutsumassa, katsomassa, rukoilemassa ihmisten puolesta musikaalin jälkeen. Vaikka välillä ärsyynnyimmekin siitä kuinka paljon heitä piti jeesiä lavasteissa, kasaamisessa, purkamisessa, siivoamisessa, niin tiimimme koki tulleensa myös siunatuksi  heidän kauttaan.

Erityisesti ryhmän vanhin jäsen ja yksi johtajista, Art Sanborn siunasi meitä suuresti. Hän on ollut mukana YWAMissa lähes alkuajoilta asti. Art kertoi meille tarinan kuinka oli ollut vuosia sitten surffailemassa ja yllättäen kaatunut ja lyönyt päänsä meren pohjaan. Taistelu elämästä ja kuolemasta oli alkanut. Hän oli joutunut pidättelemään hengitystään n. kahden minuutin ajan-- myöhemmin lääkäri sanoi että ei pitäisi olla mahdollista että hän voi pidättää hengitystään kovinkaan kauaa ja tarvitsee ylimääräistä happea. Art halvaantui-- jotain oli tapahtunut hänen niskassaan ja selkäytimessään. Kumminkin Art oli parantunut ihmeellisesti ja saanut kaikki taitonsa takaisin. Tänäkin päivänä hänen selkäydintään suojaavasta/ ympäröivästä kalvosta puuttuu osa ja sen pitäisi ollakin mahdotonta että hän kävelee ja tekee muita toimia normaalisti-- mutta hän on "kävelevä ihme", Jumalan parantama.

Cebussa ollessamme menimme mm. slummeihin, joissa järjestimme ohjelmaa lapsille, nuorille ja naisille. Erään kerran mä ja Iida oltiin pitämässä naisille opetusta. Se oli hyvin haastavaa, sillä vieressä huusi kovaääniset, lasten kokous oli aivan vieressämme. Toisella puolellamme olivat nuoret ja me kaiken sen keskellä. Molempien mielet olivat hieman synkät, tuntui että kukaan ei kuuntelisi. Muistan erään naisen joka istui vauvan pinnasängyssä, osa istui rikkinäisillä penkeillä.. Yllättäen huomasin että kaikki katsoivat tarkasti meitä kun jaoimme heille todistuksia Jumalasta. Iidalle tuli mieleen että pitäisikö meidän rukoilal naisten puolesta. Sama tuli myös minun mieleeni. Hain Tarmon lasten luota ja teimme spontaanisti sydän- draaman, jossa Jumala antaa särjettyjen sydämien tilalle uudet sydämet. Sen jälkeen selitin draaman ja hieman taisin innostua saarnaamaan. Koska Iidalle ja minulle oli tullut mieleen rukoilla heidän puolestaan, päätimme kysyä haluaisiko joku antaa elämänsä Jeesukselle. Koimme täydellisen yllätyksen, kaikki naiset nostivat kätensä ja kertoivat tahdostaan seurata Jeesusta. Opimme sen, että tunnetilojen yläpuolelle meneminen on todella tärkeää, luulimme että meitä ei kuunnella, mutta lopulta johdattelimmekin n. 15 naista Jeesukselle.

Cebu oli yllätysten paikka.

Buzzaajana Cillit Bangille!

Sain postissa paketin Buzzadorilta-- minut oli hyväksytty Cillit Bangin kampanjaan, jossa vastaanotin Cillit Bangin "kalkki ja lika"- aineen suihkupullossa, sekä "saippuajämät ja suihku"- vaahdon. Ne tulikin juuri oikeaan aikaan, sillä kylppärin pesuaineet olivat juuri päässeet loppumaan.

Päätin heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä kokeilla kyseisiä aineita ja kuvailinkin muutaman videon ja kasan kuvia-- liitän ne tähän blogikirjoitukseen, niin kaikki voi nähdä millaista jälkeä oikeasti sainkaan aikaan!!

Suihkun hanassa minulla oli ollut jo pidemmän aikaa saipputahroja jotka mua olikin hävettäneet kauemman aikaa. Itseasiassa ne oli tulleet edelliseltä asukkaalta ja vaikka olin yrittänyt putsata niitä, niin en ollut koskaan saanut niitä pois hanan päältä. Mietin että voisin kokeilla Cillit Bangia ja ajattelin lopputuloksen olevan negatiivinen. Laitoin "kalkki ja lika"- ainetta hanan päälle ja jätin sen siihen vaikuttamaan n. 10minuutin ajaksi. Sen jälkeen suihkutin vettä hanan päälle ja suorastaan hämmennyin ja taisin siinä yksikseni kovaan ääneen huudahtaakkin ja naursekella että mitäs ihmettä-- hanan päältä oli poistuneet ällöt saippuajämät!!

Innokkaana kokeilin sitten muitakin aineita ja muualle-- ja lopputulos aina hyvä!! Suosittelen siis kaikille! Mä en ainakaan muita tuotteita enää tartte!

Katso Cillit Bang- videoni seuraavasta linkistä:  Cillit Bang- klippi