Vierailut vankilassa ja sairaalassa

Ensimmäisten päivien ohjelmaan kuului mm. vankilavierailu. Menimme sinne yhdessä Floridalais- tiimin kanssa. Portilla luovutimme vartjoille puhelimet ja kamerat tarkastusta varten. Vain yksi kutakin sai olla koko tiimillä mukana ja valokuvia emme saaneet ottaa itse, ne otettiin puolestamme. Kännykkä sai olla mukana, mikäki siinä olisi tarvittavaa musiikkia tms. Kirjoitimme nimemme ylös vihkoon ja saimme ensimmäisen leiman käteemme. Myöhemmin saimme vielä kaksi leimaa lisää-- paitsi ekalla käynnillämme. Meille oltiin sanottu että jos ei ole kolema leimaa, ei pääse pois. Mutta pääsimme kaikki silti pois vankilasta, vaikka kolmas leima jäikin uupumaan.
              Saavuimme aukealla, jonka ympärillä oli muutamia rakennuksia verkkojen ympäröimänä. Rakennukset eivät olleet suuria ja ulkona liikkumistilaa oli hyvin vähän. Jokaisessa "häkissä" oli 30-40 miestä, sijoitettuina rikosten mukaan. Osa rakennuksista oli kaukana alhaalla, joten vaikka he kuulivat puheemme ja laulumme kova-äänisistä, eivät he nähneet meitä kun vasta lopussa kun menimme jakamaan jokaiselle leivän.
               Esitimme heille ohjelmamme, tanssia, musiikkia, draamaa, todistuksia, saarnan ja jaoimme leivät. Saimme myös jutella vankien kanssa. Tapasimme myös yhden eurooppalaisen, ilmeisesti ihmiskaupasta vangitun. Naisvangit olivat kanssamme, tytöt juttelivatkin heidän kanssaan ja osoittivat välittämistä.

Vierailimme myös sairaalassa. Jakaannuimme pareittain ja jokaisen parin kanssa oli tulkki. Minulla oli silloin kamala päänsärky ja sanoinkin pareihin jakavalle Tarmolle että toivoisin parikseni sellaista, joka hoitaisi puhumisen. Tarmo tuli parikseni. Benny oli meidän tulkkinamme-- mutta kun olimme menossa ensimmäisten vauvapotilaiden luokse, Edi kaappasikin Tarmon itselleen ja jäin kahden Bennyn kanssa. Tilanne ahdisti minua kovaksi yltyneen päänsäryn takia ja tuntui että oksentaisin. Benny kysyi minulta että oliko tämä ensimmäinen kerta sairaalassa-- sanoin että ei ja että nautin suunnattomasti tästä, mutta päänsärky oli kova. Alkuun mietin mitä sanoa..
                  Lopulta aloin puhua vauvan äidille, ensin kysellen hänen ja vauvan tilanteesta. Sitten aloin rohkaisemaan, kertomaan kuinka he molemmat olivat arvokkaita. Vieressä istuva nainen oli alkanut itkeä ja kuulin että hänen miehensä ei huolehtinut lapsesta eikä äidistä, vaan käytti rahat mieluummin juomiseen. He asuivat miehen vanhempien luona ja he vaan moittivat äitiä ja vaativat tätä menemään töihin, vaikka vauva oli vasta kahden kuukauden ikäinen. He eivät olleet kuulema kertaakaan käyneet tervehtimässä häntä ja oletettavaa oli, etteivät tulisikaan. Rukoilin molempien puolesta ja sanoin rukouksessa Jumalalle pyynnön että miehen vanhemmat tulisivat ymmärrykseen ja tulisivat myös käymään naisen ja lapsenlapsensa luona.
                  Siirryin heidän jälkeen taas uudelle äidille ja vauvalle. Kun olin viimeistelemässä aikaani heidän kanssaan, huomasin sivusilmällä kuinka huoneeseen tuli monta ihmistä, en kumminkaan kerennyt huomioida kenen luo he menivät. Myöhemmin kun olimme lähdössä, Benny sanoi että huomasitko Tinni, Jumala vastasi rukouksiisi nopeasti? En ymmärtänyt, joten hän selitti että kun olin juttelemassa toisten kanssa, niin tuon kahden kuukauden ikäisen vauvan isovanhemmat (miehen vanhemmat) olivat tulleet tervehtimään ja huolehtimaan poikansa vaimosta ja lapsesta. Olin hämmentynyt ja innoissani. En halua olosuhteiden vaikuttavan, vaan menen ja sanon silloin kun Jumala siihen kehottaa!

Turvallisuus syistä en tällä kertaa voi jakaa kuvia. 

Ensimmäiset hetkemme Filippiineillä

Saavuimme Manilaan kahtena eri päivänä-- eräs oppilaistamme oli unohtanut passinsa toiseen laukkuun, niinpä jäimme kaksin vielä Japaniin ja saimme onneksi ostettua halvat lennot seuraavalle päivälle. Matkamme alkoi Manilasta. Matka lentokentältä oli suht pitkä ja meitä pyydettiin pitämään ovia lukossa mahdollisten varkaiden takia. Eräs pitkä katu oli valaistu ja sen reunuksilla nukkui kymmeniä kodittomia puistopenkeillä ja nurmen päällä. Likaiseksi muuttuneiden palmujen lehdet heiluivat hennossa tuulenvireessä. Muutamia "jeepney" autoja oli parkissa siellä täällä, muistan ajatelleeni että ne näyttivät enemmänkin ihmiskauppa- autoilta. Ihmiskauppa- asiat olivat pyörineet päässä ja epäilin ett' matkamme aikana näkisimme asioita jotka saisivat meidät voimaan pahoin. Saavuimme lopulta YWAM-keskukselle, oli pimeä. Olin janoinen, mutta vesi ei ollut juomakelpoista enkä tiennyt mistä saisi vettä juotavaksi. Henna antoi minulle oman vesipullonsa, yritin juoda nuo muutaman desiä säästeliäästi, mutta kroppani huusi enemmän. Olin väsynyt tuona yönä, mutta oli todella kuuma ja hiostava, niinpä ensimmäisen yön unet jäivät lyhyeen. Aamulla heräsin suihkuun ja aamupalalle jossa tarjolla oli amerikkalaisia pannukakkuja. Suihku antoi ihanan viilennyksen, mutta heti kun astui pois pesuhuoneesta, olikin iho jo nihkeän hikinen.

Myöhemmin päivällä lensimme Cebuun, jossa vietimme suurimman osan ajastamme. Ihmiset olivat ystävällisiä ja YWAMin keskus oli suht iso. Saimme orientoitumisen keskuksen ohjelmiin ja sääntöihin. Meille oli kerrottu Manilassa että Cebussa nukkuisimme lattioilla omilla retkipatjoillamme. Mutta pääsimme huoneisiimme, joissa jokaiselle oli oma peti. Lisäksi huoneessa oli ilmastointi-laite, joten öisin oli miellyttävä nukkua-- pari kertaa kerkesi tulla jopa kylmä. Tyttöjen kerroksessa oli myös tiimi Floridasta, he olivat tehneet musikaalin Ben Hurista ja saimmekin olla heidän mukana kutsumassa, katsomassa, rukoilemassa ihmisten puolesta musikaalin jälkeen. Vaikka välillä ärsyynnyimmekin siitä kuinka paljon heitä piti jeesiä lavasteissa, kasaamisessa, purkamisessa, siivoamisessa, niin tiimimme koki tulleensa myös siunatuksi  heidän kauttaan.

Erityisesti ryhmän vanhin jäsen ja yksi johtajista, Art Sanborn siunasi meitä suuresti. Hän on ollut mukana YWAMissa lähes alkuajoilta asti. Art kertoi meille tarinan kuinka oli ollut vuosia sitten surffailemassa ja yllättäen kaatunut ja lyönyt päänsä meren pohjaan. Taistelu elämästä ja kuolemasta oli alkanut. Hän oli joutunut pidättelemään hengitystään n. kahden minuutin ajan-- myöhemmin lääkäri sanoi että ei pitäisi olla mahdollista että hän voi pidättää hengitystään kovinkaan kauaa ja tarvitsee ylimääräistä happea. Art halvaantui-- jotain oli tapahtunut hänen niskassaan ja selkäytimessään. Kumminkin Art oli parantunut ihmeellisesti ja saanut kaikki taitonsa takaisin. Tänäkin päivänä hänen selkäydintään suojaavasta/ ympäröivästä kalvosta puuttuu osa ja sen pitäisi ollakin mahdotonta että hän kävelee ja tekee muita toimia normaalisti-- mutta hän on "kävelevä ihme", Jumalan parantama.

Cebussa ollessamme menimme mm. slummeihin, joissa järjestimme ohjelmaa lapsille, nuorille ja naisille. Erään kerran mä ja Iida oltiin pitämässä naisille opetusta. Se oli hyvin haastavaa, sillä vieressä huusi kovaääniset, lasten kokous oli aivan vieressämme. Toisella puolellamme olivat nuoret ja me kaiken sen keskellä. Molempien mielet olivat hieman synkät, tuntui että kukaan ei kuuntelisi. Muistan erään naisen joka istui vauvan pinnasängyssä, osa istui rikkinäisillä penkeillä.. Yllättäen huomasin että kaikki katsoivat tarkasti meitä kun jaoimme heille todistuksia Jumalasta. Iidalle tuli mieleen että pitäisikö meidän rukoilal naisten puolesta. Sama tuli myös minun mieleeni. Hain Tarmon lasten luota ja teimme spontaanisti sydän- draaman, jossa Jumala antaa särjettyjen sydämien tilalle uudet sydämet. Sen jälkeen selitin draaman ja hieman taisin innostua saarnaamaan. Koska Iidalle ja minulle oli tullut mieleen rukoilla heidän puolestaan, päätimme kysyä haluaisiko joku antaa elämänsä Jeesukselle. Koimme täydellisen yllätyksen, kaikki naiset nostivat kätensä ja kertoivat tahdostaan seurata Jeesusta. Opimme sen, että tunnetilojen yläpuolelle meneminen on todella tärkeää, luulimme että meitä ei kuunnella, mutta lopulta johdattelimmekin n. 15 naista Jeesukselle.

Cebu oli yllätysten paikka.

Buzzaajana Cillit Bangille!

Sain postissa paketin Buzzadorilta-- minut oli hyväksytty Cillit Bangin kampanjaan, jossa vastaanotin Cillit Bangin "kalkki ja lika"- aineen suihkupullossa, sekä "saippuajämät ja suihku"- vaahdon. Ne tulikin juuri oikeaan aikaan, sillä kylppärin pesuaineet olivat juuri päässeet loppumaan.

Päätin heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä kokeilla kyseisiä aineita ja kuvailinkin muutaman videon ja kasan kuvia-- liitän ne tähän blogikirjoitukseen, niin kaikki voi nähdä millaista jälkeä oikeasti sainkaan aikaan!!

Suihkun hanassa minulla oli ollut jo pidemmän aikaa saipputahroja jotka mua olikin hävettäneet kauemman aikaa. Itseasiassa ne oli tulleet edelliseltä asukkaalta ja vaikka olin yrittänyt putsata niitä, niin en ollut koskaan saanut niitä pois hanan päältä. Mietin että voisin kokeilla Cillit Bangia ja ajattelin lopputuloksen olevan negatiivinen. Laitoin "kalkki ja lika"- ainetta hanan päälle ja jätin sen siihen vaikuttamaan n. 10minuutin ajaksi. Sen jälkeen suihkutin vettä hanan päälle ja suorastaan hämmennyin ja taisin siinä yksikseni kovaan ääneen huudahtaakkin ja naursekella että mitäs ihmettä-- hanan päältä oli poistuneet ällöt saippuajämät!!

Innokkaana kokeilin sitten muitakin aineita ja muualle-- ja lopputulos aina hyvä!! Suosittelen siis kaikille! Mä en ainakaan muita tuotteita enää tartte!

Katso Cillit Bang- videoni seuraavasta linkistä:  Cillit Bang- klippi

Kuinka kaikki järjestyi Filippiinejä varten

Filippiinit oli jostain syystä aina kiehtonu mua-- mutta ajattelin että tokkopa sinne koskaan tulis mentyä. Niin kaukana ja niin kalliit lennot sinne tuntu olevan. Täytellessäni opetussuunnitelmaa mietin mitkä maat pistäisin ulkomaanjaksolle. Se oli jo varmaa että Japani olisi yksi maa-- mutta menisikö tiimimme myös toiseen maahan? Mielessäni kävi että Filippiineille voisi mennä, katsoin jopa lentoja, mutta päätin jättää papereihin pelkän Japanin. Myöhemmin marraskuussa istuimme luokkahuoneessa Hennan ja parin oppilaan kanssa. Siinä katselimme maailmankarttaa ja mietimme että olisihan se ollut kiva muuallekin mennä. Mainitsin sitten ohimennen että meinasin opetussuunnitelmaan kirjoittaa toiseksi kohteeksi Filippiinit. Siinä vaiheessa pystyi näkemään pientä kuohuntaa tiimiläistemme puolesta.. Lopulta Anni ei enää pystynyt pitämään asiaa sisällään, vaan kuiskasi että muutamat olivat kokeneet että meidän tulisi mennä Filippiineille. Ajatus kuullosti hyvältä ja niinpä Henna ja minä keskustelimme asiasta Alicen kanssa- joka antoi mahdollisuudelle siunauksensa. Emme halunneet jättää asiaa kauaksi hamaan tulevaisuuteen, vaan jo seuraavana aamuna yhdessä staffimme kanssa keskukstelimme ja rukoilimme tulisiko meidän mennä myös Filippiineille. Yllätyksekseni myös poikastaffimme kokivat että kyllä. Myöhemmin iltapäivällä pyysimme oppilaitamme rukoilemaan ja kirjoittamaan lapulle kokemansa-- ja edelleenkin yllätyksenä kaikille, vastauksena oli 15 positiivista kyllä vastausta! sen pitemmittä mutinoitta päätimme että Filippiineillehän se tästä pitää siis mennä!! :)

Kaikki järjestyi yllättävän helposti. Löysin googlettamalla erään Filippiinien YWAMissa työskentelevän email osoitteen ja kun laitoin viestiä, hän oli ottanut jo yhteyttä Cebun keskukselle, josta oli sanottu että olemme tervetulleita.

Näinpä tehtäväksemme jäikin siis vaan lentolippujen hommaaminen, ulkoministeriöön matkakertomuksen lähettäminen, turvallisuusselvityksen tekeminen, luentojakson lopun odottaminen ja pieni joululoma ja sitten vaan matkaan.

Koska tiimimme oli jakaantunut kahteen osaan, päätimme ostaa lennot kahdessa erässä. Ensimmäiset lennot kulkivat Helsingistä Tokion kautta Osakaan. Osakasta myöhemmin Manilaan ja Manilasta parin päivän päästä Cebuun. Ja tietenkin sama "takaperoisin". Aluksi oli vaikea metsästää lentoja, sillä vaikka olimme kahdessa erässä, oli ryhmäkoot silti isoja. Lopulta kumminkin huomasimme ostaneemme kaikille 15 täysin samat lennot.
          Sinä iltana Suomen YWAMin Nehemia- tiimillä oli "päivät" meidän keskuksella ja Kyrre Helsingistä näytti meille pätkän "Son of God"ista. Siinä Jeesus pyysi Pietaria heittämään verkot vielä kerran veneestä, vaikka yhtään kalaa ei ollut tullut. Mutta Pietarin ihmetykseksi hän saikin kerätä verkoista niin paljon kalaa, että verkot repeilivät ja vene ei meinannut jaksaa kantaa kaikkea tuota määrää. Jeesus sanoi Pietarille: "lopeta kalastaminen, minä teen sinusta ihmisten kalastajan". Pietari kysyy mitä me sitten teemme. Jeesus vastaa: "Muuttaa maailman"..
          Tuon jälkeen oli aikamoinen hetki kertoa että hei, meillä on nyt liput ja me oikeesti lähdetään muuttamaan maailmaa!! :D

Kyseinen pätkä Jeesuksen ja Pietarin kohtaamisesta nähtävissä seuraavasta linkistä:

http://www.youtube.com/watch?v=60YCt10Zgyo

Kulttuurien rikkautta Japanissa

Rakastan erilaisia kulttuureja ja haluaisin aina oppia lisää eri maiden kulttuureista. Vaikka Japanilaiset ovat kansana hyvin varautunutta porukkaa, on siellä loppujen lopuksi suuri kulttuurien sekamelska. Usein sekamelska on pelkästään jo yhden ihmisen elämässä. Kulttuuriperintö ei tule pelkästään uskontojen kautta, vaan maassa on myös paljon sanomattomia sääntöjä. Ihmiset ei selkeästi juurru tiettyyn uskontoon, vaan eri uskonnoista otetaan palaset parhaimpia juttuja, erilaisia juhlia.. Eräs mies joskus sanoi minulle että syntyessään lapsi saa shintolaisen siunauksen, naimisiin mennään kristittyjen kirkossa ja kuolleet haudataan buddhistien maalle. Se jo itsessään selittäisi sekamelskaa ja ristiriitoja ihmisten elämässä-- kulttuurillisesti ja uskonnon kautta.

Musta on ihana tutustua erilaisiin kulttuureihin, vaikka osa niistä olisikin ristiriidassa omien näkemyksien ja uskomusteni kanssa. Juttelin erään japanilaisen pojan kanssa ja hän jakoi siitä kuinka mietti onko oikein että kristittynä tykkää käydä katsomassa shintolaisia pyhäkköjä ja buddhalaisia temppeleitä, vaan sen takia, että nauttii niiden kauneudesta. Seuraavalla viikolla lähdimme sitten kyseisen pojan ohjeistamana Naraan Todaijiin- eli buddhalaiseen temppeliin. Todaijissa sijaitsee Daibutsuden, joka on maailman suurin puinen rakennus ja sen sisällä sijaistee yksi maailman suurimmista pronssista patsaista.
           Kyseinen temppeli on yksi maailman vanhimmista ja matkalla temppeliä kohden on Nara-parkki,
jonka ovat valloittaneet lukuisat peurat. Aluksi turistit ovat innoissaan ottamassa kuvia peurojen kanssa, mutta auta armias kun ostat pienen keksipaketin syöttääksesi peuroja.. Yhtäkkiä ympärilläsi saattaa olla kaksikymmentä peuraa jotka yrittävät näykkiä mistä kiinni saavat-- hihoista, laukusta, pepusta.. Ja paniikissa keksit lentää ja lähdet karkuun-- epäonnistuen. Hyi olkoon. Onneksi itse näin muiden turistien kärsimyksen ja päätin vältellä peuroja.
            Itse temppeli on suuri, siellä on tosiaan jättiläis buddhapatsas, muita pieniä buddhapatsaita, ihmiset sytyttävät kynttilöitä, suitsukkeita ja päänsärky alkaa vaivata jos ei varaudu rukouksella. Temppelin sisällä oli myös n. 2 metrinen Buddhan käsi. Siinä sitä katsellessani mietin että ei sitä käsin kumminkaan kamalan isoa saisi rakennettua- ja vaikka saisikin, niin joka tapauksessa todellinen maailmankaikkeuden luoja ja Jumalamme pitää koko koko maailmankaikkeutta kädellään. Siinä jää Buddhan kaksimetrinen käsi altavastaajaksi.. (Alla oleva kuva otettu 2-vuotta edelliseltä reissulta)

Eräänä päivänä päätimme lähteä kohden Kyotoa ja Fushimi Inari Shrinea- l. shintopyhäkköä. Itse kaukaisimpaan pyhäkköön emme kävelleet-- mutta tämä paikka olikin muista pyhkäkkö-alueista hieman eroava. Sen sijaan että alueella olisi ollut vain yksi iso pyhäkkö, siellä oli vuori/ kukkala, jota pitkin kulki reitti ja reitin varrella oli monia pieniä ja isompia pyhäkköjä. Reittiä ohjasi tuhannet torii- nimiset portit. Emme tosiaan jaksaneet kävellä ihan loppuun asti, mutta nousimme alueelle, mistä näkee Kyoton hyvin.

Tondabayashissa ollessamme asustimme ihan lähellä PL- tornia-- PL sanoista Perfect Liberty, joka muodosti oman isolukuisen "lahkon". Osa tiimistämme tapasi public bathissä (yleisessä kylpylässä) lahkon isot pomot, jotka kutsuivat tiimiläisemme torniin vierailulle. Normaalisti sinne ei pääse lahkon ulkopuoliset, mutta "everything is possible- if you believe". Niinpä tiimiläisemme sitten löysivät itsensä tuosta hyvin erikoisen näköisestä tornista-- mulle se muistutti vähän niiku isoa liitua, josta oli osa vuoltu pois. :D

Yhtenä kulttuurillisena juttuna oli Osakan linna. Se loisti kaikessa komeudessaan meille ilta-aurinkon laskiessa taivaanrantaan.. Ylhäältä oli upeat näkymät Osakaan.

 Noh.. Kulttuuria ei tee vain rakennukset, vaan kulttuuria näkyi rikkaasti myös ihmisten arkipäivässä.. Mutta siitä kirjoittaminen saisi jo muutenkin pitkän blogitekstin ratkeamaan liitoksistaan. Joten jätettäköön se tällä erää.

Tinni nousevan auringon maassa

Viime joulukuun lopulla alko meitsin kolmas reissu Japaniin-- tällä erää 15- henkisen tiimin kanssa!! Alku tuntu ihan mahottomalta ku piti kulkea täysissä junissa isojen matkatavaroiden kanssa ja laskea että kaikki 15 on vieläki paikalla.. Ja vaikka oltiiki oltu yhessä 4 kuukautta, niin aina jos joku puuttu ni piti pitkää miettii et kuka tästä nyt vielä sit puuttuu.. Huoh!! Sit helpotti ku jakaannuttiin kahteen eri tiimiin ja ei tarvinu raahailla mitään laukkuja mukana-- ainakaan hetkeen. :D

Tosiaan kaksi ensimmäistä viikkoa vierähti Mikazuki- nimisessä paikassa keskellä puita ja vuoria. 38 vuotta sitten siellä perustettiin rukosuvuori ja aluksi kokoontumispaikkana oli vain kasattava ja purettava teltta tai muu vastaava ja myöhemmin alkoi salin rakennus. Silloin pastori Nishiumilla oli näkynä että sinne tulisi mökkejä ja myöskin tiimejä alkaisi tulemaan eri puolilta maailmaa. Nykyään se on ollut monien pastoreiden koulutuspaikkana ja uskovat ovat kokoontuneet yhdessä rukoilemaan ja nuo rukoukset ovat saaneet kantaa pidemmälle. Siellä on myös käynyt vahvoja Island Breeze tiimejä-- jotka mm. kaksi vuotta sitten olivat viimeistelemässä rukousvuoren pääsalin rakentamista. Viisi vahvaa saarelaista nostivat ison painavan palkin käsin paikoilleen-- heitä auttamassa oli japanilaisella mitta puulla oleva vahva mies, joka noston jälkeen ei voinut käyttää kahteen viikkon käsiään, niin kipeää se oli tehnyt. Mutta Samoalaiset, Tongalaiset ja Fijiläiset taitaa olla hieman vahvempaa materiaalia. Iloisena uutisena saimme myöhemmin kuulla että Nishiumit tykkäävät erityisesti näistä saarilaisista sekä suomalaisista!! Tuntui kunnialliselta että meidät rinnastettiin näiden vahvojen tyyppien joukkoon!! Syynä siis oli se, että muut tiimiläiset usein tulevat vain lomailemaan.. :D Mekin pääsimme nimittäin käytännön hommiin, maalaamaan, tekemään homeisen keittiö suursiivouksen ja myös valitsimme isoista lautakasoista hyvät, osittain hyvät pilkottavaksi ja mädät heitettäväksi pois. Hommaa riitti kahdeksi viikoksi. Mitä nyt välissä kävimme Himejissä shinto- pyhäköllä ihmettelemässä ja juttelemassa ihmisille. Uuden vuoden päivänä siellä olikin tuhansittain ihmisiä, jotka jonottivat yli tunnin pyhäkölle, päästääkseen rukoilemaan ja kolkuttamaan kelloja jotta jumalat kuulisivat rukoukset ja heittivät vielä lopussa rahaakin pyhäkköön. Tutustuimme siellä moneen mielenkiintoiseen henkilöön ja saimme oppia heidän kulttuuristaan ja heidän kyselleessään jakaa myös Jeesuksesta. Ihan parasta.

Kahden viikon jälkeen vaihdoimme sitten paikkaa ja saavuimme Tondabayashiin, Osakaan. Tässä vaiheessa tiimimme jakaantuivat kahtia. Meidän tiimi jäi pastori Fukunon serurakuntaan ja vastaanotto oli sanoinkuvaamaton! Oli upea saapua paikkaan jossa meidät otettiin niin ihanasti vastaan! Monet seurakuntalaiset olivat jääneet meitä odottamaan ja saimme kokea ihanaa vieraanvaraisuutta kun he olivat järjestäneet meille seuraavaksi päiväksi yhteysaterian. Siellä saimme pitää Suomi- kahvilaaa, jonne tuli ihmisiä seurakunnan ulkopuolelta maistelemaan suomalaisia herkkuja, keskustelemaan Suomesta-- mutta myös uskonasioista! Kahvila- ministry oli meillä lähes päivittäinen-- mutta sivussa pääsimme myös tekemään muitakin asioita.

Yhtenä juttuna oli ihmisten kohtaaminen kaduilla-- menimme mm. alueelle, jossa on paikallisen "punaisten lyhtyjen"- katu, tai katuja. Nuo kadut olivat täynnä nuoria naisia pienissä kodintyylisissä rakennuksissa, joiden etuosassa oli suuri aukko. Vähäpukeiset tytöt yleensä istuivat tuolilla ja vanhempi rouva kauppasi tyttöjä ohimeneville miehille. Joskus talon edustalla näkyi kahdet kengät-- silloin tiesi että kaupankäynti oli menossa. Muutamia keskustelujakin tuli tyttöjen kanssa, mutta pääsääntöisesti rukoilimme heidän puolestaan. Samaisella alueella oli myös monia peliluolia, kodittomia myymässä tienvarsilla käytettyä tavaraa, nurkissa seisoskelevia alkoholisteja pullot käsissään, narkkareita.. Koko alue oli jotenkin täysin turmeltunut.

Pääsimme myös kokouksiin, lastentapahtumiin ja saimme palvella saarnojen, todistusten, draamojen-- ja jopa tanssin kautta. Vierailimme myös vanhainkodissa ja oli ihana ilahduttaa vanhuksia, joita ei muutoin käy kukaan katsomassa.

Ensi kerralla lisää.. ;)