Helmihetkiä.

Ystäväni uudelleen innoittama päätin alkaa taas päivitellä blogiani. Kiitos Satu!! Olinkin jo kerennyt unohtaa kuinka hauskaa se oikeesti onkana kirjotella ”päiväkirjaa” nettiin, jakaen kuvia ja antaen muille mahdollisuuden nähdä pienen osan omaa elämääni.

Kesä tuli vietettyä etelässä perheen kanssa ja työtä tehden. Parasta oli viettää aikaa puolitoista- vuotiaan veljenpojan kanssa-- käyden rannalla uimassa, Haltialan maatilalla lehmiä ja possuja katsellen, kalliolla ihastelemassa lentokoneita ja tietenkin mukaan mahtui perusjuttuja, kuten hiekkalaatikkoleikit, trampoliinihyppelyt, laulamiset ja tanssimiset kotosalla ja tulihan sitä jokunen marjakin poimittua ja pistettyä niin pienen kun isomman suuhun. Eräs helmihetkistä oli ehdottomasti se kun veljenpoikani meni eteiseen takkien alle piiloon ja huusi: ”tätiiii”. Tuo hetki oli se ensimmäinen ja pakko sanoa, kyynelhän siinä silmii vierähti.

Kesän aikana oli ihana myös nähdä omia sisaruksia ja viettää niitä laatuhetkiä. Tee- ja kahvihetket iltaisin olivat omiaan luomaan oikeaa tunnelmaa pienelle jutusteluhetkelle. Voi kuinka rakastankaan kaikkia sisaruksiani ja vanhempiani. Iskä kalasteli kesän aikana paljon, mutta mammalla liikeni erityistä aikaa pikkulikalle ja niinpä siis sain nauttia mainiosta seurasta koko kesän ajan.

Kesä kumminkin loppui ajallaan ja niinpä minäkin saavuin sitten takaisin Lapin maisemiin. Monihan ei välttämättä Rovaniemeä todellisena Lappina vielä pidä, mutta kyllähän tämä maantieteellisesti tunnetaan Lappina, joten ”pohosen tytöksi” minä itseäni uskallan nykyään kutsua. Alkupäivät vietettiin Alicen ja Samin kanssa mökillä, kalasteltiin (tai siis minä istuin ja täytin sudokua ja aina kun koukkuun jäi jotain ällöä, niin sitten jeesasin kaveria hädässä ja poistin ällötykset) ja poimittiin suuhun muutamia mustikoita. Alice niitä innostui keräämään vähän enemmänkin, joten nyt mulla on pakkasessa pari rasiaa mustikoita syksyn ja talven vieraita varten-- josko sitä mustikkapiirakan joskus vääntäisi.

Jossain vaiheessa todellisuus kumminkin alkoi iskeä eteen-- opetuslapseuskoulu oli alkamassa ja todennäköisesti joutuisin jakamaan keskuksella olevan huoneeni jonkun toisen kanssa. Asiasta hieman ahdistuneena sitten vaan sanoin Alicelle että olispa kiva löytää oma asunto että sais vähän enemmän sitten omaa rauhaa ja tilaa. Asiaa en sen enempää edes rukoillut, mutta hetkeä myöhemmin Alice sitten soittelikin mulle ja sanoi että eräs lähetystyöntekijä olisi vuokraamassa asuntoaan ja kysyi tietääkö Alice ketään kuka tarvitsisi asuntoa. No minähän se tarvin ja niin sitten sovin ajan jolloin kävisin katsomassa asuntoa ja heti ensi vierailulla oli selvää että asunto miellytti minua. Niinpä sitten seuraavana päivänä kirjoitettiin vuokrasopimus ja viikkoa myöhemmin pääsin muuttamaan omaan asuntooni. Oon tykänny tosi paljon, vaikkakin harmittaa että esim. sohvat on etelässä ja joudun nyt olemaan ilman niitä. Ei kumminkaan tule lannistua ja voisinpa jopa sanoa että asuntoni on ihan mukavan näköinen näine kalusteineen mitä minulla nyt on.

Syksyn tullen sitten päätin myös että nyt tehdään jotain erilaista. Niinpä sitten aloitin uuden harrastuksen-- BodyPumpin. Kyllä! Ja suosittelen sitä kaikille! Se on niin hyvä perussetti lihaskuntoa ajatellen ja tunnin jälkeen on niin hyvä tyytyväinen tunne itseensä. BodyPumpissa ei viitsi joka päivä käydä, mutta onneksi on tarjolla myös kuntosali ja itseasiassa-- se on aika koukuttavaa ja kivaa! Pakko sanoa että nyt muutaman kerran molemmissa käyneenä on todella hyvä ja tyytyväinen olo itseensä ja vaikka en vielä annakkaan kenenkään koskea ”hapaan”, niin ehkä senkin aika sitten joskus on. Haha.

Syksy on mun lemppari- vuodenaika ja sehän tarkoittaa sitä että on hyvä käydä vähän luonnossa ihastelemassa niin puu- että maaruskaa. Puuruska oli tänä vuonna hiemoinen pettymys, mutta maaruska sitä vastoin oli jälleen kerran erittäin upea! Kävimme koulun henkilökunnan kanssa vaeltamassa Kilpisjärven upeassa luonnossa. Vaikka Saana- tunturi näyttikin houkuttelevalta, niin päädyimme lähteä vastakkaiseen suuntaan-- nimittäin Kolmen Valtakunnan Rajapyykille-- eli sinne rajalle missä Suomi, Ruotsi ja Norja kohtaavat. Edessä oli 12kilometrin kävelymatka osittain metsäistä ja suurimmaksi osaksi tunturimaisemaa pitkin. Meille sanottiin että reitti on tasainen, mutta hieman kivinen. Kummatkin osottautuivat melkoiseksi vähättelyksi.. Jopa valheeksi. :D Aluksi matkalla olikin muutamia kiviä ja sanoin Samille että joo, on tää kyllä hieman kivikkoista.. Matkan edetessä saimme huomata että se oli todellakin vasta alkua. Edessäpäin oli isot kivimassat, joiden alta ei edes näkynyt yhtään maata. Lisäksi reitin tasaisuus osottautuikin joksikin aivan muuksi. Oli niin ylä- että alamäkeä. Reitti kulki Mallan luonnonpuiston läpi ja olikin erittäin kaunis. Poroja reitille sattui useampi, vaan tokka jäi näkemättä. Matkan puolivälissä saimme nähdä upean Kitsijoen putouksen ja nautimme myös sen ihanasta raikkaasta vedestä. Pullot täyttyivät nopeasti siis tunturipurojen vesistä ja limukat ei oikein maistuneetkaan. Lopulta pääsimme perille, jossa meitä odotti mukava lämpöinen tupa. Illalla grillailimme makkaraa, pelasimme vähän korttia ja kävimme myös katsomassa rajapyykkiä. Rajapyykillä rukoilimme niin Suomen, Ruotsin kun Norjankin puolesta ja halusimme julistaa rauhaa ja sopua maittemme väleille. Veera oli mulle sanonut kuinka joku pikkupoika oli juossut rajapyykin ympäri kymmenen kertaa ja sitten kehuskellut käyneensä Norjassa 10 kertaa ja Ruotsissa 10 kertaa-- oli pakko ottaa mallia, joskin mulla käynnit tais jäädä seitsemään tai kahdeksaan kertaan. :D

 Jokatapauksessa. Syksyn aloitus on ollut mahtava. Ja mahtavammaksi sen tekee vielä opetuslapseuskoulu joka alkoi kaksi viikkoa sitten ja pakko sanoa-- hyvää opetusta on ollut! Mikä mahtava Jumala meillä onkaan! :)

Jumalan huolenpitoa

Japani on takanapäin, mutta mielessä jo uudet seikkailut. Kevät piti mukanaan onnea, mutta myös otti jotakin pois. Kevään alussa, synttäreideni alla aloin seurustelemaan erään pojan kanssa, mutta ajan kuluessa huomattiinkin että tulevaisuus yhdessä ei ehkä ollutkaan kovin todennäköinen. Niinpä sitten päädyimme jatkaa yksinämme. Muistan seuraavan päivän- meillä oli silloin Keravalla U-Turn tapahtuma ja Perhon Pekka opettamassa. Kaikki mitä Pekka puhui, oli juuri sellaista mihin Jumala oli haastanut mua sillä viikolla. Puolestani myös rukoiltiin tuona iltana-- ja kyseinen ihminen saikin sitten viestiä myöhemmin minulta, sillä hänen rukouksensa meni juuri niin nappiin ja antoi mulle toivoa ja uskoa paremmasta huomisesta. Aika Jumalan kanssa sen jälkeen oli niin raikasta ja eheyttävää. Vaikka en surrutkaan seurustelun loppumista, niin tuntui että olin jotenkin lukossa, joten kahdenkeskeinen aika Jumalan kanssa ei tullut yhtään pahitteeksi. Kumminkin tuo n. kuukauden mittainen tauko kaikista hommista alkoi vaivata ja hiljalleen tuntui että lukot olivat palaamassa ympärilleni. Aloin stressaamaan monista asioista-- mistä töitä jotta saisi vähän rahaa, mistä opettajat ja oppilaat seuraavaan DTS:ään joka minun tulisi johtaa.. Ja oliko sydämessäni sykkivä ajatus mahdollisesta seuraavasta aktiomatkastani Jumalasta vaiko itsestäni. Lopulta päätin tarttua toimesta kiinni-- aloin tehdä juttuja DTS:ää varten ja yöllä näkemäni uni antoi minulle vahvistusta aktiomatkaani. Päätin siis että nyt on uskottava ja epämääräiset murehtimiset lopetettava-- johan Raamattukin sanoo että älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne kiitoksella ja rukouksella tiettäväkseni.. (Jotenkin noin. :D). Yhtäkkiä tuntui kun harteiltani olisi lähtenyt iso paino pois ja samantien mua soitettiinkin töihin ja kaikki ovet vaan alkoi aukenemaan. Jumala on ihmeellinen ja toimii-- meidän vaan pitäis aina muistaa uskoa ja luottaa Häneen-- SATASELLA! :)

Lapsia, kehitysvammaisia ja vanhuksia Japanissa.

Konbanwa!!

Loppuviikosta tapasimme kolme toisistaan hyvinkin paljon poikkeavaa ryhmää. Lapsia, kehitysvammaisia ja vanhuksia.

Perjantaina menimme päiväkotiin, jossa pienen alkujännityksen jälkeen alkoi hurja touhu ja vilinä. Suurin osa lapsista oli 2- vuotiaita, joten jokaiselle meistä riitti paljon hommaa!! Oli ihana kun lapset tulivat syliin, vetivät leikkeihin mukaan ja selittivät meille jokaisesta lelusta erikseen.

Lauantaina taas vierailimme kehitysvammaisten luona. Saimme heille jakaa siitä, kuinka jokainen heistä on Jumalalle arvokas ja tärkeä. Jaoimme muutamia lempi Raamatunpaikkoja ja lauloimme yhdessä vanhoja kunnon ylistyslauluja! Olin ihan ällikällä päähän lyöty kun eräs nainen otti laukustaan esille huuliharpun ja säesti kaikki biisit meille! Muutamat rukoilivat ääneen ja jotenkin se heidän aitous sai mun sydämen särkymään vielä enemmän Jumalan puoleen. Monet tuon sairaalan asukkaat ovat yrittäneet itsemurhaa, sillä he ovat hyvin tietoisia omasta tilastaan. Mutta tämä 15- henkinen joukkio oli valmis jakamaan Jumalasta muille kanssa asujilleen! Joskus me "terveet" ihmiset ollaan niin arkoja ja vaaditaan itseltämme liikoja ja sen takia usein ylistyksemme ei ole niin aitoa.. Mutta tuollakin eräs mies ei osannut laulaa, mutta viheltäen kylläkin ylisti Jumalaa. Eräs nainen ei pystynyt tuottamaan kunnolla puhetta, mutta ylistyksen aikana hän liikutti kumminkin suutaan ja oli täysillä mukana! Se ei ole kyse laulusta, taidoista tai teoista-- vaan kyse on sydämen asenteesta. Ylistänkö minä Jumalaa täysillä? Ylistätkö sinä? Mitä voisimme tehdä paremmin..?

Sunnuntaina vierailimme vanhainkodissa. Siellä kättelimme ja juttelimme useiden vanhusten kanssa. Yksi nainen otti minua molemmilla käsillään kiinni ja sanoi moneen otteeseen I love you. Kun olin hänen kanssaan, häntä alkoi itkettämään ja pian nuo luiset kädet veivät minut pitkään halaukseen. Useat vanhukset toivottivat meidän joko nauraen tai kyyneleet silmissä tulemaan takaisin. Yksi mies oli niin herttainen-- kun menin hänen luokseen, niin hän nähdessään minut puhkesi valloittavaan hymyyn ja hänen silmänsä kirkastuivat ja sitten kuulin erittäin selkeän lauseen: I LOVE YOU!! Pappa oli varmaan nuorena ollut melkoinenkin naisten mies. :)

Vierailut näissä paikoissa muistuttivat minua siitä, kuinka arvokas minun ammattini onkaan. Usein unohdamme kuinka tärkeää se on kun saamme palvella muita ihmisiä. Meidän tulisikin jokaisena päivänä muistuttaa itseämme siitä, että Jumala on asettanut meidät palvelemaan ja kohtaamaan ihmisiä siten, kun he olisivat itse Jeesus! Kaikki lähihoitajat hei-- teiän työ on todella arvokasta!! :)

Parasta tän viikon annissa oli kumminkin sunnuntai- ilta. Pidimme nuortenkokousta eräässä pienessä seurakunnassa. Näytimme illan lopussa sydän- nimisen draaman, jossa poika antaa sydämensä pois väärällä tytölle, tyttö murskaa sen ja lopulta poika antaa sirpaleet Jumalalle, joka pian palauttaa ehjän puhtaan sydämen. Draaman jälkeen jaoin siitä, kuinka jotkut ihmiset voivat meitä satuttaa ja sydämemme voi särkyä, mutta kuinka Jumala voi parantaa meidän särkyneet sydämet. Kerroin itse tarinan omasta särkyneestä sydämestäni, mutta kuinka Jumala paransi minut ja kuinka sydämestäni tuli jälleen ehjä. En ollut suunnitellut jakaa tuota tarinaa, mutta yhtäkkiä vaan huomasin puhuvani siitä. Puheeni jälkeen meillä oli aika, jolloin jokainen sai antaa oman sydämensä Jeesukselle ja vastaanottaa uuden ehjän sydämen. Ja mitä tapahtuikaan-- eräs poika antoi sydämensä, itsensä- koko elämänsä Jeesukselle ensimmäistä kertaa elämässään!! Me oltiin aivan innoissamme- Jumala todellakin toimii!! Amen! Illan aikana eräs tyttö tuli kertomaan minulle kuinka todistukseni oli ollut hänelle valtavana rohkaisuna- hän oli saanut ottaa vastaan Jumalalta ehjän sydämen. Samoin eräs 50- vuotias nainen kertoi kuinka hänen sydämensä oli särkynyt samoin kun omani-- mutta että hänkin sai nyt vastaanottaa parantuneen sydämen!! Amen!!

Sain myös itse kokea illan aikana sitä, kuinka Jumala parantaa, vapauttaa ja rakastaa. Kun annoin oman sydämeni Jumalalle, niin yhtäkkiä näin silmieni edessä Mäntyharjun leirikeskuksen-- sen samaisen paikan jossa 19 vuotta sitten sain antaa elämäni Jeesukselle! Jumala muistutti minua siitä, kuinka tänäkin päiväni Hänen armonsa ja rakkautensa on sama, kun tuona päivänä! Hän muistutti minua siitä, kuinka Hän on minun Isäni ja pitää aina minusta huolen!!

Voiko olla parempaa..? Jumala on ihmeellinen ja Hän toimii!! :)

Joulu, uusi vuosi ja Osaka

Jätettiin Emmaukselle hyvästit juuri ennen joulua ja matkattiin jo tutuksi tulleen Kigushi- sensein (sensei= pastori) luo. Me oltiin aiemmin käyty jakamassa kutsuja joulutapahtumaan ovelta ovelle ja nyt oli aika järjestää itse tapahtuma! Suomalaisina oli tietenkin pakko tynkästä joulupukki mukaan tapahtumaan-- mutta vain sivurooliin. Joulupukki sai roolin Suomessa jo ehkä tutuksi tulleessa PATSAS- draamassa-- patsas (joulupukki) "heräsi henkiin" kun tyttötontut laitto patsaalle Raamatun käteen ja alkoivat rukoilemaan. Saatiin kertoa sitten että myös joulupukkikin tarvitsee Jeesusta! :) Itse joulunäytelmä oli hieman-- no, nopeasti harjoiteltu, mutta uskoakseni tarpeeksi hyvä! :) Kyllä siinä jossain vaiheessa tuli sellanen tunne et olipas hömelö joulutapahtuma, kunnes kuultiin että eräs yli 90- vuotias pyörätuoli mamma kertoi, että se oli hänen elämänsä onnellisin päivä ja että hän ei muista milloin olisi viimeksi ollut niin hauskaa. Lapsetkin olivat innoissaan ja ottivat Tarmo- pukin kanssa kuvia.. Joten ihan onnistunut tapahtuma! Niin-- ja parastahan oli se, että Kigushi oli rukoillut kuusi kuukautta aiemmin, että Herra antaisi hänelle kuusi avustajaa järjestämään joulutapahtumaa.. Ja montas meitä olikaan?? KUUSI! Ja silloin kuusi kuukautta aiemmin osa oppilaista ei ollut edes hakenut DTS:n- eli kyllä Jumala vastasi just eikä melkein. Kigushi oli myös rukoillut 30 oppilasta/ lasta tapahtumaan-- kaikenkaikkiaan ihmisiä oli 50, joista lapsia 30- ehkä päällekkin! :) Amen.

Jouluaatoksi mentiin Yukiin, käytiin kaupassa ja ostettiin herkku aamupalatarvikkeet-- mukaanlukien riisipuuro- tarpeet!! :) Jossain vaiheessa jaettiin jokaiselle pikku lahjat-- oltiin ostettu ne sadan yenin (n. 1 euro) kaupasta, joten naurua riitti lahjoja availlessa! Paras oli varmaan Liljan pelle- lasit ja nenä! :) Illan joulukokouksen jälkeen pääsimme-- yllätys yllätys SAUNAAN!! Niin-- mainittavan arvoinen juttu, jouluateriamme (jota emme siis itse valmistaneet): Broileria, eilistä riisiä sekä perunaa jonka seassa oli muutama pekoninpalanen- no possua jossain muodossa. :D

Tokiossa vietetyn vapaapäivän jälkeen matkasimme Osakaan ja Osakasta taas Mikayakiin Prayer Mountainille, jossa vietimme uuden vuoden rukouksen, paaston sekä syksyisten työpalveluiden kanssa. Päädyimme pitämään muutaman kokouksen- osallistujina tiimi.. :D Noina päivinä paastosimme ja oikeesti Jumala pääsi tekemään paljon hyviä juttuja meissä! Tuntu siltä et Jumala vaan halus virvottaa ja uudistaa. Ja vaikka paasto loppui vuodenvaihteessa, niin Jumala on jatkanut hyvän työn tekemistä meissä! Meillä on ollu ihan mielettömän hyviä hetkiä Hänen kanssaan. Jossain vaiheessa porukassa alko tulla sellasia pieniä erimielisyyksiä ja väärinymmärryksiä, mutta niissäkin Jumala sai toimia ja anteeksiantoa on harjotettu.. Mutta siis ongelmia ei tosiaan oo ollu paljon ja ne mitä on ollu, on ollu pienemmän puoleisia. Joten älkää siellä koto- Suomessa nyt aatelko et tällä tiimillä menis jotenki tosi huonosti- päin vastoin- päivittäin Jumala on virkistänyt meitä ja antanut uutta voimaa ja intoa.

Jouduttiin kumminkin lähtemään Prayer Mountainilta hieman aiemmin kotiin, koska Tinnihän ei kestänyt hometta, pölyä eikä heinää. Kun olo kävi tukalaksi, päätettiin että mä lähden takaisin Osakaan-- joskin en yksin. Ajatus tiimin jakaantumisesta ei tuntunut oikealta ja rukouksessa sitten vahvistuikin että tiimin tulisi pysyä yhdessä. Osakassa me pääsimme Kaorun asunnolle, vaan ilman Kaorua ja ilman valmiiksi suunniteltuja työjuttuja. Siispä heittäydyimme tuntemattomaan.

Maanantaina Jumala johdatti meitä tekemään treasure huntingia ja saimme samalla rukoilla koko alueen puolesta, kohdata muutaman kodittoman, tarjota ruokaa ja vaan kokea se, mitä Jumalan sydämellä on Osakalle.

Tiistaina matkasimme Kyotoon ja siellä shinto pyhäkköön. Tämä vuosi Japanissa on lohikäärmeen vuosi ja sellaiset oli kyllä pirskeetkin pyhäköllä. Japanilaisissa todellisia uskonnonharrastajia on vain muutamia- suurin osa menee seuraavan kaavan mukaan: Lapsen siunaus shinto pyhäkössä, avioliitto kristittyjen kappelissa ja hautajaiset buddha temppelissä. Voitte siis kuvitella meidän tunnelmat kun menimme pyhäkkö- alueelle, joka oli tupaten täysi ihmisiä. Kujat olivat täynnä ruokapaikkoja, leulunmyyntiä, ilmakuulapyssyjen myyntiä, ennustajia.. Ja ihmisiä jotka jonottivat pikkutemppelille, jotta saisivat helisytellä kelloja, kertoen että jumalat-- mä oon nyt tässä. Kun Veeran kanssa kysyimme eräiltä tytöiltä että mitä he rukoilivat, he sanoivat rukoilevansa kauneutta. Jos rukous oli vaikeaa, pystyivät he menemään erään lähteen luo, kastelemaan kasvoja ja toivomaan tulevansa kauniiksi. Saatiin siitä sitten idea et hei, mennään jonossa oleville tytöille kertomaan että he ovat jo kauniita ja että Jeesus (Jumalaa ei täällä kannata mainita, koska heillä on tuhansia jumalia, joten nimessä Jeesus on sitä oikeeta ytyä) on luonut heidät juuri sellaisiksi kun he ovat ja heidän ei tarvi enempää kaunistua.. Eräs tyttö kiitteli kovasti ja saimme nähdä kuinka hän poistui jonosta-- myöhemmin tapasimme hänet ja hän ei ollut käynyt rukoilemassa. :) Samoin Lilja ja Aarne saivat todistaa eräälle naiselle joka oli menossa ennustajalle-- keskustelun jälkeen naisen silmät kirkastuivat ja hän sanoi että Lilja ja Aarne olivat auttaneet häntä tänään paljon, eikä nainen sitten mennyt ennustajalle! Ja se päänsärky minkä olen yleensä saanut shinton pyhäkkö alueella, sitä ei tullut nyt!! Rukoilimme ennen alueella menoa Jeesuksen veren suojaa-- ja se toimi! Amen! VICTORY!!

Tänään saatiin taas tavata Emmaus- aikaisia kavereita Kobessa- nautittiin heidän kaa china- townin vilskeestä, risteilystä laivalla- joka näytti ihan leikkilaivalta, käytiin shinto- pyhäkössä ihmettelemässä mitä oikein tapahtuu, käytiin Kobe tornissa ihailemassa iltamaisemia, sekä kaverimme Taskin kotona ruokailemassa, juttelemassa ja kuuntelemassa LADY GAGAn biisiä paikallisen pastorin laulamana!! Ihan huippu!! :)

Jeps. Kaikenlaista on siis tapahtunu ja Jumala saanu johdattaa!!