24.12.2017
Jouluista mieltä
Parasta joulussa on kumminki rauha-- se että saa ottaa rennosti. No, kiirettähän joulu kylläkin usein tuottaa, mutta helppoahan se oli tulla valmiiseen pöytään. Ensi vuonna on ehkä toisin. Ellei sitten vaikka karkaa jouluksi Afrikkaan. Nyt vaan lötkötellään sohvilla ja isäni kuorsaa-- ei sen tämän kummempaa kannata ollakkaan.
Aina ne joulut ei niin rauhaisia ole olleet ja ikävä kyllä monella ne eivät sitä ole vieläkään. Joulun voi äkkiä pilata niin moni asia.. Alkoholi, läheisen kuolema, perheriidat-- rahattomuus. Vaikka kysehän ei edes oikeasti ole kinkusta ja lahjoista.. Vaikka siihen sitä on ehkä mentykin. Ennen itsekin tapasin inhota joulua mm. edellä mainituista syistä. Joululaulut kaupoissa jo marraskuun puolessa välissä kiristivät hermoja, se ettei ostoskeskuksista löytynyt parkkipaikkoja ärsytti.. Vaikka nautinkin nykyään erityisesti joulunalusajasta ja tunnelmoinnista, niin minua yhä surettaa erityisesti lapsiperheet joissa kotona kärsitään väkivaltaa ja vanhemmat ovat juoneet rahat.. Tai ihan vaan ne keillä ei yksinkertaisesti ole varaa.. Molemmat sellaisia joita itse lapsena jouduin näkemään.
Joulusta onkin tehty kaupallinen juhla ja itse joulun sanoma on kadottanut merkityksensä. Voihan joulu!
Jouluna tärkeää olisi muistaa vapahtajamme syntymää ja sitä upeaa suunnitelmaa minkä Isä poikansa kautta meille antoi. Rakkain jouluperinteeni onkin jouluevankeliumin ääneen lukeminen. Siitä saa lohtua-- Jumalan suunnitelma oli hyvä ja edelleen toimiva. Katoamaton, ajaton, rakastava.
Onpas raskasta tekstiä. Kevennetääs vähän.
Lehdessä luki pari päivää sitten mitä ihmiset ovat saaneet lahjoiksi ja inhonneet, jopa itkua tihruttaneet. Jopa avioeroja syntynyt näistä lahjavalinnoista.. Näitä oli mm. kodinkoneet.. Puhuttiin siinä sitten mieheni kanssa kuinka juurikin kodinkoneet olisivat meitä miellytäviä lahjoja. Itse olisin kovinkin tyytyväinen vaikka monitoimikoneesta tai kunnon jätskikoneesta. Mieheni riemastuisi taas jostai siivoukseen liittyvästä-- koti kun siivotaan laitteilla. :)
Muistelimme äitini kanssa parhaita joululahjoja. Minun suosikkini oli se, kun kaikki viisi lasta saivat ikiomat fazerin siniset suklaalevyt, eikä täytynyt jakaa. :) Äitini muisteli taas lapsena saamiaan taateleita.. Että ei ne parhaat lahjat aina nyt niin maltaita maksa. :D
Äiti muisteli kuinka minä aina pienenä annoin lahjoja kaikille-- lähinnä siis pakkasin omista vanhoista kimpsuistani jotkut pikku paketit kaikille. Kerran ostin Tiimarista 50pennillä kaikille n. 10cm pitkät jääkiekko-aiheiset lyijytäytekynät. Tosin antoipa kerran pikkuveljenikin minulle lasisen paperinpainon isäni tavaroista-- olipahan tuo paino tehty 3 vuotta ennen syntymääni. Ajatus tärkein kaikissa.
Ei sitä joulua niin vakavasti kannata ottaa. Raikasta ja ilahduttavaa joulua muille!
26.7.2017
Hakuna matata!
1.7.2017
"Life authentic"
12.2.2017
Mitä kuuluu?
Aika näyttää mihinkä sitä mennään seuraavaksi. Mielessä on kumminkin parikin seikkailua jotka tekisin mielelläni milloin vain. Sitä ennen on kumminkin aika pysähtyä hetkeksi-- pysähtyminen onkin jo kestänyt päälle pari vuotta. Se on pitkä aika minulle ja edelleenkin kuulen lähes viikottain kysymyksen että no, milloin sinä lähdet taas.. Palan halusta vastata että PIAN, mutta totuus on se, että tällä hetkellä olen juuri oikealla paikalla oikeaan aikaan.. Tässä näin. En muualla.
On tavallaan aika hassua että meillä on koti jossa on muutakin kun vain sänky ja vanhat siniset sohvat.. Ne ketkä luonani vierailleet muistavat varmaan kyseiset sohvat ei niin pehmoisina ja lötköttelyyn sopivina. Ruokapöytä vaihtui isompaan, ihana sohva tuli siskolta, telkkarikin saatiin siskon kaverilta kun he halusivat vaihtaa, kukkia ja kasvejakin on päässyt kerääntymään sen verran että piti jo erikseen kukkapöytäkin ostaa.. Ja mikä parasta, kasvit ovat edelleen elossa! Kiitos Brightonin! Kaikki puhuu sen puolesta että olemme asettuneet paikoillemme.
Mutta. Sisimmässä sykkii yhä unelma ja näky jostain muustakin. Mutta sen aika on sitten kun on. Olen aina halunnut lähteä kaukomaille mahdollisimman aikaisin.. Mutta on tarinoita ihmisistä jotka ovat saaneet näyn ja kutsun hyvin nuorena ja sitten lähteminen onkin tullut vasta monien vuosien päästä. Jopa kymmenien vuosien. Välillä ajatus pelottaa minua-- onkohan se myös minun tieni..
Onneksi pelko ei kumminkaan täytä sisintäni. Ajattelen niin että jos vain lähden odottamatta oikeaa hetkeä, niin minulla ei ole virkaa eikä paikkaa siellä. Ajoitus on tärkeä-- kunhan muistuttaa itselle siitä mikä odottaa eikä vain jämähdä paikoilleen.
Tämä hetki juuri nyt on tärkeä. Tämä paikka on se mihin Jumala on minut johtanut. Jos lähdemme nyt, jotain tärkeää jää täällä saavuttamatta ja tekemättä. Tämä aika opettaa, ohjaa, kasvattaa, auttaa ymmärtämään. Meidät on tarkoitettu tähän nyt, näitä ihmisiä, näitä tilanteita ja näitä paikkoja varten.
Näitä ajatuksia välillä pyörittelen mielessäni ja ehkä tämä onkin vastaus niiden kysymyksiin jotka kysyvät minulta milloin.. Vastaukseni on pian. Mutta pitää muistaa, minun pian voi olla eri kuin sinun.. Ja ennenkaikkea se on eri Jumalan aikataulussa. :)