Viime viikonloppuna meillä on mainio U-Turn Keravalla ja siellä hyvää opetusta. Kaikki eivät opetusta tuntunu sulattavan, mutta itse ajattelin et siinä oli paljon hyviä pointteja ja paljon mitä vois itsekin alkaa ajatella. Puhujana oli Stefan Ruotsista. Puheessa oli paljon huvittavaa, mutta myös paljon sellasta joka toivottavasti pisti ihmisiä ajattelemaan omien ongelmiensa ulkopuolelle. Joskus meidän pikku ongelmat saattaa saada meidät ihan sekasi pitkäks aikaa, valvottuja öitä, keskittyminen koulussa tai työpaikalla häiriintyy, vaan koska meidän oma pikku ongelmanne muodostuu meille niiiiiin isoksi.. Ja sitten me katsotaan telkkua ja nähään kuinka vaikka Libyassa on paha tilanne, mutta hei, eihän se kosketa meitä, joten voidaa vähän kauhistella, vaihtaa kanavaa ja vaan jatkaa ku mitää ei olis tapahtunu.
Viime reissulla Malawissa mä erään kerran kävelin hiekkatietä pitkin klinikalle laittamaan kännykkääni ja läppäriäni lataukseen.. Kun mä vihdoin olin siinä toimistossa, niin mun hieno iPhone tipahti läppärin päältä vasten sementtilattiaa. Mä kyl heti tiesin mitä oli tapahtunu ennenku nostin puhelimeni edes ylös.. Lasi oli täysin palasina. Että se tuntu pahalta, mutta samassa mä vaan tiesin että mä en voi nyt alkaa murehtii tätä, sillä siinä kylässä ihmisillä ei edes ole pöytiä ja tuoleja kodeissaan.. Ei mattoja, ei pesukoneita, ei helloja, eikä todellakaan iPhoneja. Mä vaan tajusin et olis todella väärin surra jotain niin maallista asiaa kun ihmisiltä puuttuu ruoka lautaseltaan päivällisen aikaan.
Mä en nyt halua oikeesti syyllistää ihmisiä jotka murehtii asioista, en tietenkään, itsekin tulee murehdittua useasti asioita, vaikka mitä tekis tulevaisuudessa, mistä saan rahaa et vois ostaa liput Japanin matkaa varten ja eteenki ulkonäkö paineet on sellasia mitkä saa voimaan pahoin ja joista masentuu. Mutta kun pitäis oikeesti oppia iloitsemaan siitä kuka on, uskomaan siihen että on Jumalalle rakas ja tärkeä ja että Hän pitää kyllä huolen kaikesta mihin on pyytänyt meidät.. Hänellä on kaikki langat käsissään. Kaikki on Hänen käsissään. Meille on kirjotettu Raamatussa että älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattaakoo pyyntönne rukouksella ja anomuksella kiitoksen kanssa Jumalan tiettäväksi.. Ja tuskinpa noita sanoja sanottiin turhaan. Jumala silloin jo tiesi millaisia murehtijoita me ollaan- ja mitä me murehtimaan- Hän tietää mitä tehdä.. Joten pyynnöt ja anomukset kiitoksella Isälle.
Viikonloppuna kuultii myös eräs tarina- tuttu tarina- joka avautu ihan uudella tapaa mulle. Puhuttiin Abrahamista ja siitä kuinka hänen ollessa 75- vuotias Jumala antoi hänelle lupauksen että he tulee saamaan lapsen. 75- vuotias pikkuvauvan isä, tuntuu mahdottomalta.. Mutta se mitä Jumala sanoo on tosi. Abraham huolehti ja murehti omassa teltassaan että eihän hän voi lasta saada ja ei siitä mitään tule, mahdotonta.. Jumala pyysi Abrahamin ulos- pois teltasta- katsomaan taivaalle ja alkamaan laskea tähtiä- niin paljon tulisi hänellä olemaan perillisiä. Okei, se kuvaa sitä perillisten määrää, mutta nyt se vaan avautu jotenki uudellee mulle.. Pois teltasta- ulos laskemaan tähtiä.. Joskus omassa maailmassamme kaikki näyttää ahtaalta ja pieneltä ja vaikealta, mutta kun lähdetään ulos ja vertauskuvallisesti aletaan laskea tähtiä, niin me tajutaan kuinka SUURI Jumala meillä on. Jumala on luonut kaiken, maan, taivaan, meren, avaruudet, ihmiset.. Kaikki on Hänen kädessään- Jesajassa kirjotetaan että me olemme piirretyt Hänen käsiensä ihoon. Kun me tullaan pois siitä boksista- ja otetaan Jumala pois siitä boksista mihin Hänet ollaan laitettu- niin me tajutaan että oikeesti kaikki ne meidän ongelmat on yhtä pieniä kun mitä muurahaiset meille.. Miks murehtia- onhan Jumala- suuri Jumala- puolellamme.
