hei, annetaan gianteille kyytii!

Hey, it's time. Uskon että jokaisen elämässä on hetkiä, asioita ja jopa ihmisiä, jotka tuntuvat jättiläisiltä, eikä pelkästään vain kokonsa takia. Jokainen on varmasti kohdannut vaikean tilanteen, asian joka pelottaa, jutun johon lankeaa tai ihmisen joka pitää otteessaan.. Se on vähän niinkuin Goljat joka oli filistelainen kaksintaistelija. Hän sai koko Israelin sotajoukon kauhun valtaan asettamalla heille kaksintaisteluhaasten. Goljatilla oli mukanaan kaikki mahdollinen, vaskikypärä, suomuspanssari, rintahaarniska, vaskivarukset, vaskikeihäs, peitsi.. Ja jopa kilvenkantaja kävi hänen edellään. Goljat mahtoi olla hyvinkin pelottava. Kaikista mahtavinta musta on kumminkin lukea tuo tarina loppuun missä Goljat on antanut haasteen Israelille. Daavid, paimenpoika, saapuu paikalle mukanaan isänsä lähettämät eväät veljille.. Kun Daavid kuulee Goljatin puhuvan, kansa peljästyy ja Daavid kysyy: "Mikä tuo ympärileikkaamaton filistealainen on häpäisemään elävän Jumalan taistelurivejä?... Palvelijasi käy tuota miestä vastaan." Mikä usko! On hyvin ihailtavaa kuinka Daavid ensinnäkin 'loukkaantuu' siitä kuinka tuo mies pilkkaa Jumalaa ja sitten kuinka hän osoittaa olevansa valmis taisteluun. Paimenpoika, kaunis ja verevä näöltään.. Mitä hän muka voisi tehdä?? Niin, se onkin kysymys johon itse Kuningas Saulkin kompastui.. Kyse ei ole siitä mitä DAAVID olisi voinut tehdä, vaan kyse oli siitä mitä Jumala voisi tehdä käyttäen siihen Daavidia. Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle. Daavid valitsi purosta viisi sileää kiveä ja laittoi ne paimenlaukkuunsa. Otti mukaan lingon ja kivet ja uskonsa Jumalaan.. Sanoi Goljatille: "Sinä tulet minua vastaan miekan ja keihään voimin, mutta minä tulen sinua vastaan Herran sebaotin nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt." Kun molemmat juoksivat toisiaan vastaan, otti Daavid laukustaan kiven ja linkosi sen kohti Goljatia.. Miten kävi?? Niin, kivi upposi syvälle Goljatin otsaan ja hän kuoli.. Daavid sai voiton Herran nimessä. Jättiläiset joita me kohtaamme eivät ehkä ole Goljatin muodossa esiintyviä, vaan ne voivat olla hyvinkin asioita. Jotkut asiat vaan muodostuvat meille jättiläisiksi joita on vaikea voittaa. Daavid antoi meille upean esimerkin siitä miten kohdata nuo jättiläiset.. Herran nimessä, ei omassa eikä ihmisvoimassa. On ihana tietää että hei, kyse ei ole minusta.. Kyse on siitä mitä Herra voi tehdä minun kauttani ja minussa! Mun ei tarvitse olla vahva, mä saan olla heikko! Mä saan olla heikko ja saan tietää että mulla on maailman vahvin Isä! Isä joka puolustaa, ajaa heikkojen oikeuksia.. Isä joka ei jätä pulaan. Joskus meillä on vaikeita tilanteita elämässä ja tuntuu että noniin, miksi näin pääsi käymään.. Miksi Jumala?? Tiiätkö mitä, mä oon huomannu kasvavani usein just sillon kun on ollu vaikeeta.. Jos elämä olis vaan helppoo, niin kuinka paljon me annettais arvoa Jumalalle. Mutta kun me joudutaan kohtaamaan haastavat ja vaikeat tilanteet, me opitaan menemään Jumalan luo, koska vain Hän voi meidät siitä hetkestä ja niistä asioista pelastaa. Silloin meidän suhteemme tulee myös olemaan läheisempi Jumalaan ja opitaan tajuamaan kuinka Jumala pitää meistä huolen! Itse olen saanut kokea Jumalan huolenpidon just niissä vaikeissa hetkissä ja sitä kautta olen huomannut kuinka rakas ja tärkeä olen Hänelle. Ei oo mitään asioita joita Hän ei vois parantaa. Eikä ole asioita joita ei voisi voittaa.. Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle! Mitä meidän kumminkin on hyvä muistaa on just Daavidin suhde Jumalan kanssa. Hänellä oli vahva usko.. Mekin voimme saada sen! Meidän ei tarvitse kulkea häntä koipien välissä, vaan voimme olla rohkeita ja ylpeitä Jumalan tyttäriä ja poikia. Tutustutaan Jumalaan ja uskotaan Häneen kaikesta sielustamme ja sydämestamme! Annetaan Hänen olla elämämme Herra! Vietetään aikaa Hänen kanssaan ja uskomme tulee varmasti vahvistumaan. Eli siis, tutustutaan Jumalaan ja sitten ei muuta kun taisteilemaan vihollisia ja vaikeita asioita vastaan.. Jumala on aina rinnallamme. :)

Sormus vasemmassa nimettömässäni.

Noin puoli vuotta sitten elämässäni tapahtui jotain todella kaunista, ihanaa, hyvää. En ole siitä aikaisemmin kirjottanut tai edes kenellekään puhunut.. Nyt on aika. Puoli vuotta sitten sydämessäni oli epätoivoa ja pelkoa asioista jotka olivat tapahtuneet vuosiavuosia aikaisemmin. Itse en edes tiedostanut niitä pelkoja, mutta ne heijastuivat vahvasti elämässäni. Nuo pelot olivat tulleet asioista ja tilanteista joissa olin joskus aikaisemmin kokenut tulleeni hyljätyksi, yksinäiseksi, arvottomaksi.. Ne olivat tilanteita jotka olin tallentanut sydämeeni ja siten ne pääsivät vaikuttamaan myös myöhemminkin. En ollut osannut niitä silloin ajatella, enkä myöhemminkään.. Kunnes jotain tapahtui. Se oli hyvin tavallinen päivä muiden joukossa, mitään ihmeellistä ei ollut odotettavissa. Mutta heti aamulla sitten eräs nainen tuli rukoilemaan puolestani.. Hän sanoi että hei Tinni, jos haluat niin voidaan jutella lisääkin.. Sanoi sen jopa myöhemmin päivälläkin, mutta ajattelin että no en kyllä mitään sielunhoito- juttuu ala nyt tekemään. Nainen siis sattui olemaan sielunhoitaja. Kumminkin sinä iltana suihkussa ollessani tunsin sisälläni levottomuutta.. Tiesin että se rauhoittuisi vain jos menisin juttelemaan tämän naisen kanssa. Lopulta keräsin rohkeuteni ja koputin hänen ovelleen.. Aluksi rukoilimme, sitten aloin kertomaan asioita elämästäni.. En kumminkaan itse pystynyt näkemään mitään punaista lankaa puheessani. Jossain vaiheessa tämä nainen sitten sanoi että hei, mitä jos annettais Jumalan toimia parantajana.. Pyydetään Jumalaa osoittamaan mitä täytyy tulla osoitetuksi. Me käytettiin siihen varmaan kaksi tuntia.. Mä vaan makasin sängyllä ja suurimman osan ajasta itkin koska eteeni nousi sellaisia asioita joita en edes ollut muistanut ja jotka sattuivat paljon.. Mutta joissa nyt pystyin näkemään itsensä Jumalan. En ollutkaa yksin, hyljätty, arvoton.. Jumala oli koko ajan kanssani, auttamassa etten horjuisi.. Hän oli koko ajan vierelläni, kertoen kuinka ylpeä minusta oli.. Kuinka Hän arvosti minua. Pala palalta nuo vanhat pelot saivat murtua Jumalan hellän käsittelyn seurauksena.. Mun ei tarvinut puhua, sain vain olla ja tuntea käden kädessäni joka piti kiinni hellästi. Saatoin kuulla enkelien kuiskaavan minulle asioita jotka koskettivat suoraan sydäntäni.. Eräs sanoi lohduttavat sanat: Sä voit tehdä sen. Olin silloin hyvin epävarma voisinko tai pystyisinkö tekemään erään asian.. Lopulta tunsin kuinka Jumala otti minusta kiinni, kysyi että tahdotko sä antaa mulle koko elämäsi.. Ja mä sanoin että tahdon. Jumala sanoi että minäkin tahdon. Sitten Hän pujotti sormuksen vasempaan nimettömääni, sinihohtoisen sormuksen.. Kauneimman kun mitä koskaan olen nähnyt. Vaikka en sitä pysty näkemään fyysisillä silmilläni, voi välillä havaita sen saman hohdon.. Kauniin, kirkkaan, suloisen.. Rakkauden hohdon sormessani. Olen Jumalan oma. Tahdon olla Hänen koko loppuelämäni. Tahdon olla valmis mihin vaan.. Tiedän että Hän on kanssani jokaisessa hetkessäni, jokaisessa paikassa missä olen.. Hän ymmärtää minua paremmin kun minä itse ymmärrän itseäni.. Hän rakastaa minua ja on valmis aina auttamaan ylös jos kompastun. Hän on mahtava, voimallinen ja ihana. Hän rakastaa minua niin paljon. Ja minä rakastan Häntä. Tiedän että tämä tarina saattaa kuullostaa pähkähullulta, mutta tiedän että se ei ollut vaan unta.. Tiedän että Jumala oikeasti on kanssani joka hetki. Ei se tarkoita sitä etten voisi mennä joskus naimisiin jonkun maan päältä löytyvän ihmisen kanssa, ei tietenkään. Mutta se oli tavallaan kun omistautuminen, elämän antaminen Hänelle. Hän on se joka tietää kaikki ajatukseni, kaikki askeleeni.. Hän on matkallani mukana aina, ei koskaan jätä. :)