Sormus vasemmassa nimettömässäni.

Noin puoli vuotta sitten elämässäni tapahtui jotain todella kaunista, ihanaa, hyvää. En ole siitä aikaisemmin kirjottanut tai edes kenellekään puhunut.. Nyt on aika. Puoli vuotta sitten sydämessäni oli epätoivoa ja pelkoa asioista jotka olivat tapahtuneet vuosiavuosia aikaisemmin. Itse en edes tiedostanut niitä pelkoja, mutta ne heijastuivat vahvasti elämässäni. Nuo pelot olivat tulleet asioista ja tilanteista joissa olin joskus aikaisemmin kokenut tulleeni hyljätyksi, yksinäiseksi, arvottomaksi.. Ne olivat tilanteita jotka olin tallentanut sydämeeni ja siten ne pääsivät vaikuttamaan myös myöhemminkin. En ollut osannut niitä silloin ajatella, enkä myöhemminkään.. Kunnes jotain tapahtui. Se oli hyvin tavallinen päivä muiden joukossa, mitään ihmeellistä ei ollut odotettavissa. Mutta heti aamulla sitten eräs nainen tuli rukoilemaan puolestani.. Hän sanoi että hei Tinni, jos haluat niin voidaan jutella lisääkin.. Sanoi sen jopa myöhemmin päivälläkin, mutta ajattelin että no en kyllä mitään sielunhoito- juttuu ala nyt tekemään. Nainen siis sattui olemaan sielunhoitaja. Kumminkin sinä iltana suihkussa ollessani tunsin sisälläni levottomuutta.. Tiesin että se rauhoittuisi vain jos menisin juttelemaan tämän naisen kanssa. Lopulta keräsin rohkeuteni ja koputin hänen ovelleen.. Aluksi rukoilimme, sitten aloin kertomaan asioita elämästäni.. En kumminkaan itse pystynyt näkemään mitään punaista lankaa puheessani. Jossain vaiheessa tämä nainen sitten sanoi että hei, mitä jos annettais Jumalan toimia parantajana.. Pyydetään Jumalaa osoittamaan mitä täytyy tulla osoitetuksi. Me käytettiin siihen varmaan kaksi tuntia.. Mä vaan makasin sängyllä ja suurimman osan ajasta itkin koska eteeni nousi sellaisia asioita joita en edes ollut muistanut ja jotka sattuivat paljon.. Mutta joissa nyt pystyin näkemään itsensä Jumalan. En ollutkaa yksin, hyljätty, arvoton.. Jumala oli koko ajan kanssani, auttamassa etten horjuisi.. Hän oli koko ajan vierelläni, kertoen kuinka ylpeä minusta oli.. Kuinka Hän arvosti minua. Pala palalta nuo vanhat pelot saivat murtua Jumalan hellän käsittelyn seurauksena.. Mun ei tarvinut puhua, sain vain olla ja tuntea käden kädessäni joka piti kiinni hellästi. Saatoin kuulla enkelien kuiskaavan minulle asioita jotka koskettivat suoraan sydäntäni.. Eräs sanoi lohduttavat sanat: Sä voit tehdä sen. Olin silloin hyvin epävarma voisinko tai pystyisinkö tekemään erään asian.. Lopulta tunsin kuinka Jumala otti minusta kiinni, kysyi että tahdotko sä antaa mulle koko elämäsi.. Ja mä sanoin että tahdon. Jumala sanoi että minäkin tahdon. Sitten Hän pujotti sormuksen vasempaan nimettömääni, sinihohtoisen sormuksen.. Kauneimman kun mitä koskaan olen nähnyt. Vaikka en sitä pysty näkemään fyysisillä silmilläni, voi välillä havaita sen saman hohdon.. Kauniin, kirkkaan, suloisen.. Rakkauden hohdon sormessani. Olen Jumalan oma. Tahdon olla Hänen koko loppuelämäni. Tahdon olla valmis mihin vaan.. Tiedän että Hän on kanssani jokaisessa hetkessäni, jokaisessa paikassa missä olen.. Hän ymmärtää minua paremmin kun minä itse ymmärrän itseäni.. Hän rakastaa minua ja on valmis aina auttamaan ylös jos kompastun. Hän on mahtava, voimallinen ja ihana. Hän rakastaa minua niin paljon. Ja minä rakastan Häntä. Tiedän että tämä tarina saattaa kuullostaa pähkähullulta, mutta tiedän että se ei ollut vaan unta.. Tiedän että Jumala oikeasti on kanssani joka hetki. Ei se tarkoita sitä etten voisi mennä joskus naimisiin jonkun maan päältä löytyvän ihmisen kanssa, ei tietenkään. Mutta se oli tavallaan kun omistautuminen, elämän antaminen Hänelle. Hän on se joka tietää kaikki ajatukseni, kaikki askeleeni.. Hän on matkallani mukana aina, ei koskaan jätä. :)