Vierailut vankilassa ja sairaalassa

Ensimmäisten päivien ohjelmaan kuului mm. vankilavierailu. Menimme sinne yhdessä Floridalais- tiimin kanssa. Portilla luovutimme vartjoille puhelimet ja kamerat tarkastusta varten. Vain yksi kutakin sai olla koko tiimillä mukana ja valokuvia emme saaneet ottaa itse, ne otettiin puolestamme. Kännykkä sai olla mukana, mikäki siinä olisi tarvittavaa musiikkia tms. Kirjoitimme nimemme ylös vihkoon ja saimme ensimmäisen leiman käteemme. Myöhemmin saimme vielä kaksi leimaa lisää-- paitsi ekalla käynnillämme. Meille oltiin sanottu että jos ei ole kolema leimaa, ei pääse pois. Mutta pääsimme kaikki silti pois vankilasta, vaikka kolmas leima jäikin uupumaan.
              Saavuimme aukealla, jonka ympärillä oli muutamia rakennuksia verkkojen ympäröimänä. Rakennukset eivät olleet suuria ja ulkona liikkumistilaa oli hyvin vähän. Jokaisessa "häkissä" oli 30-40 miestä, sijoitettuina rikosten mukaan. Osa rakennuksista oli kaukana alhaalla, joten vaikka he kuulivat puheemme ja laulumme kova-äänisistä, eivät he nähneet meitä kun vasta lopussa kun menimme jakamaan jokaiselle leivän.
               Esitimme heille ohjelmamme, tanssia, musiikkia, draamaa, todistuksia, saarnan ja jaoimme leivät. Saimme myös jutella vankien kanssa. Tapasimme myös yhden eurooppalaisen, ilmeisesti ihmiskaupasta vangitun. Naisvangit olivat kanssamme, tytöt juttelivatkin heidän kanssaan ja osoittivat välittämistä.

Vierailimme myös sairaalassa. Jakaannuimme pareittain ja jokaisen parin kanssa oli tulkki. Minulla oli silloin kamala päänsärky ja sanoinkin pareihin jakavalle Tarmolle että toivoisin parikseni sellaista, joka hoitaisi puhumisen. Tarmo tuli parikseni. Benny oli meidän tulkkinamme-- mutta kun olimme menossa ensimmäisten vauvapotilaiden luokse, Edi kaappasikin Tarmon itselleen ja jäin kahden Bennyn kanssa. Tilanne ahdisti minua kovaksi yltyneen päänsäryn takia ja tuntui että oksentaisin. Benny kysyi minulta että oliko tämä ensimmäinen kerta sairaalassa-- sanoin että ei ja että nautin suunnattomasti tästä, mutta päänsärky oli kova. Alkuun mietin mitä sanoa..
                  Lopulta aloin puhua vauvan äidille, ensin kysellen hänen ja vauvan tilanteesta. Sitten aloin rohkaisemaan, kertomaan kuinka he molemmat olivat arvokkaita. Vieressä istuva nainen oli alkanut itkeä ja kuulin että hänen miehensä ei huolehtinut lapsesta eikä äidistä, vaan käytti rahat mieluummin juomiseen. He asuivat miehen vanhempien luona ja he vaan moittivat äitiä ja vaativat tätä menemään töihin, vaikka vauva oli vasta kahden kuukauden ikäinen. He eivät olleet kuulema kertaakaan käyneet tervehtimässä häntä ja oletettavaa oli, etteivät tulisikaan. Rukoilin molempien puolesta ja sanoin rukouksessa Jumalalle pyynnön että miehen vanhemmat tulisivat ymmärrykseen ja tulisivat myös käymään naisen ja lapsenlapsensa luona.
                  Siirryin heidän jälkeen taas uudelle äidille ja vauvalle. Kun olin viimeistelemässä aikaani heidän kanssaan, huomasin sivusilmällä kuinka huoneeseen tuli monta ihmistä, en kumminkaan kerennyt huomioida kenen luo he menivät. Myöhemmin kun olimme lähdössä, Benny sanoi että huomasitko Tinni, Jumala vastasi rukouksiisi nopeasti? En ymmärtänyt, joten hän selitti että kun olin juttelemassa toisten kanssa, niin tuon kahden kuukauden ikäisen vauvan isovanhemmat (miehen vanhemmat) olivat tulleet tervehtimään ja huolehtimaan poikansa vaimosta ja lapsesta. Olin hämmentynyt ja innoissani. En halua olosuhteiden vaikuttavan, vaan menen ja sanon silloin kun Jumala siihen kehottaa!

Turvallisuus syistä en tällä kertaa voi jakaa kuvia.