Aurinko paistaa, kukat kukkii, ihmiset on ystävällisiä.. Mitä tää on? Ainii, mä en ole enää Suomessa. Tämä on Malawi. Kun mä jätin Suomen, oli just alkanut sataa lunta ja oli todella kylmä. 24 tuntia matkustusta ja mä pystyin tuntemaan auringon koskettavan mun kasvoja hellästi. Kuinka lämmin olikaan, ei, lämmin ei oo oikee sana.. Oli kuuma. Liian kuuma? Ei, sadekausi oli juuri alkanu. Malawi, mun luvattu maa.Tällä kertaa mä en matkustanu yksin. Mun mukana oli kolme ihmistä. Mä olin tiiminjohtajana ja meidän oli tarkotus auttaa vapaaehtoisina eri ihmisiä ja järjestöjä. Matka kestäis päälle kaks kuukautta. Se oli eka kerta heille, mutta mulla jo kolmas. Mutta Afrikassa, vaikka sä olisit käyny siellä usein, niin sä silti aina löytäisit sieltä jotain uutta.. Kulttuurista, ihmisistä, luonnosta.. Joten ei koskaan kannatta erehtyä luulemaan tietävänsä kaikkea.. Mutta on se pikkunen apu. :) Meillä oli paljon kontakteja ja suunnitelmat miten ja missä ja milloin, mutta suunnitelmat muuttu ihan täysin meidän neljäntenä yönä Malawissa.
Lilongwe, lentokenttä. Me otettiin taksi sinne missä tultais yöpymään eka yö. Ekana päivänä me mentiin paikalliselle markkina-alueelle ja saatiin heti kosintoja. En uskonu et se olis tapahtunu niin nopeesti, mut hei, Afrikkalaiset, ne on nopeita menemään vihille. Sinä ekana päivänä ja yönä meillä kerkes olla sähkökatko kahdesti ja vesikatkokin tuli pariin otteeseen. Sillä lailla.
Joka tapauksessa me selviydyttiin. Oli aika jatkaa. Meidän suunnitelma oli matkustaa Karongaan toisena päivänä. Me mentii ajoissa bussipysäkille, mutta kuten tiedätte, Afrikkalaisilla on aivan oma käsityksensä ajasta. Me odotettiin, odotettiin.. Me odotettiin kaks tuntia et päästiin bussiin ja kaks tuntia että se lähtis. Ja tietty eka bussihan ei koskaan tullu, joten se mihin mentii oli joku muu myöhässä ollu bussi matkalla sinne minne me. Ja bussit ei tietty koskaa lähe ennenku ne on täysiä, joten siksi se parin tunnin odotus et se lähtis. Kestää noin 10 tuntia Lilongwesta Karongaan, siis jos bussit on ajoissa ja kulkee niiku pitääki.. Mutta, meidän matkamme kesti varmaan kokonaisen vuorokauden.
Lopulta me oltii tien päällä. Ja mitä tapahtuu? Bussi menee rikki ja me ollaan keskellä ei mitää. Ja oli pilkkopimeä. Me siis odotettiin pimeässä, laulettiin, rukoiltiin.. Puhuttii muiden kyydissä olevien kanssa ja opeteltiin Chichewaa. Ja kerroinko hei siis jo että eihän bussi koko matkaa Lilosta Karongaan mene, vaan vaihto tapahtuu Mzuzussa.. Ja koska meidän bussi myöhästy myöhästymisestään, niin me missattiin Mzuzu- Karonga bussikin. Oli jo yö ku me saavuttiin Mzuzuun. Kuski sano et me saatais nukkua bussissa aamuun saakka, mikä helpotus, sillä meillä ei ollu mitää paikkaa minne mennä siellä.
Taksikuskit valtas bussin ja ehdotti meille (monet kännisinä) kyytiä. Mä kerroin ettei olla kiinnostuneita. Kaikista eniten humalassa oleva sano meille: "mä oon paras taksikuski Mzuzussa, mä vien teidät minne tarvii".. Siihen mä että en tulis sun kyytii mistää hinnasta, sitä paitsi ei haluta nyt muutenkaa lähteä minnekkää. Se tyyppi suuttu ja huus että se ampuu mut. Wow. Ja tähän välii sellanen että yleensä Malawilaiset on ystävällisiä ja ihania, tää oli poikkeus. Viimein tuli aamuhämärä ja me päästiin vaihtamaan bussia huonosti nukutun yön jälkeen. Taksikuskit oli heitelly pikkukiviä ja koputtanu bussin kylkee ja huutanu koko yön.. Kukaa ei nukkunu hyvin.
Karonga. Lopultakin Karonga. Meidän suunnitelma viipyä Malawissa oli kolme viikkoa. Me oltiin kyllä kuultu et jotain oli tapahtunu jossai päi, mutta ei osattu aavistaa et se oli Karonga ja et se vaikuttais meihin.
Toinen yö Karongassa, neljäs Malawissa. Ennen nukkumaanmenoa me oltiin ulkona ja kuunneltiin kaukaisuudessa olevaa mahtavaa ukkosta. Upeita salamoita taivas täynnä. Ja sitten nukkumaan.. Kaikki nukku levollisesti, kunnes.. Yhtäkkiä maa allamme alko täristä voimakkaasti!! Me juostiin ulos kuka mitäkin päällä.. Muutamien sekuntien päästä se oli ohi, tosin ainaki mä tärisin vielä. Se oli todella pelottava kokemus. Liikkuminen siinä tärinässä oli vaikeeta, sillä maa poukkoili miten sattuu, jalat tuntu löysältä makaronilta.. Sydän pamppaili. Mut me oltii ok. Me selvittii. Se ei ollu mitään verrattuna pari viikkoa sen jälkee tapahtuneeseen Haitin järistykseen jossa kuoli todella suuri määrä ihmisiä. Mutta se aiheutti vahinkoa silti.. Ihmisten taloja sortu, ihmisiä loukkaantu.. Koska Malawi on niin köyhä, tuho oli paha. Bisnesmiehet jätti Karongan.. Paikalliset jätettiin omilleen. Ne ketkä pysty evakuoitui.. Meidätki evakuoitiin, vaikka mä halusinki jäädä auttamaan. Mutta se oli määräys ja sitä oli pakko totella. Uhkana oli että Malawi- järven (joka on Karongan vieressä) alla tulis maanjäristys joka aiheuttais tsunamin ja koko Karonga huuhtoutuis osaksi järveä. Mun tekee vieläkin pahaa aatella niitä ihmisiä jotka jäi bussipysäkille katsomaan kun me poistuttiin Karongasta.. Se oli meille niin helppoa. Viiden euron bussilippu jota sitäkään ei jouduttu maksamaan itse.. VIISI EUROA ja sitä paikallisilla ei ollut. Ja vaikka olisi ollu, ei olis ollu paikkaa minne mennä.
Bussimatka ei ollu sekään turvallinen. Tie Karongaan on vuoristotie, kapea, mutkainen.. Ja meitä vastaan tullu rekka omasi raskas jalkaisen kuskin, jonka takia me melkein syöksyttiin rotkoon. Se oli pelottavaa. Mutta me selvitiin siitäkin. :)
Bussi veit meiät takas taksikuskien luo, joskin nyt kukaa ei tullu kysymään haluttiinko kyytiä. Meiät tunnettiin jo. Mzuzu. YWAM- base. Kolme viikkoa. Ei mitään suunnitelmia. Kaikki Jumalan käsissä. Siitä lisää myöhemmin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti