Loman ihme

Suunnilleen puolitoista vuotta sitten valmistauduimme viettämään kesän Tansaniassa. Olin melko lailla töiden stressaama, tuntui että vastuu töissä alkoi kasvamaan hieman liian suureksi tai painavaksi. Niinpä ajatus kahden kuukauden lomasta mieheni perheen luona kuullosti ihanalta. Ja sitä se tosiaan olikin. Vaikka emme tehneet juurikaan turisteille tyypillisiä asioita, niin saimme viettää Tansaniassa ihania hetkiä. Niitä hetkiä tarjosi Afrikkalainen rentous. Viettämämme päivät Tansaniassa olivat kauniin aurinkoisia, ei liian paahteisia. Tekisi mieli sanoa että oli ihana mennä istumaan mangopuun varjoon limonaadia hörppien, mutta totuushan on se, että limonaadit tuli ennemminkin juotua suorassa auringonvalossa ja välillä vettä iholle valellen kauniin rusketuksen toivossa. :D Suomalainen on rehellinen sanoissaan. OIkeasti ei ehkä niin hyvä idea-- mutta toisaalta juuri mahdollisen psoriasis-diagnoosin saaneena pitänee sanoa että aurinkohan on iholle hyvä.. Nojoo. Se siitä.

Mutta tuo loma oli jotain sellaista missä saimme todellakin rentoutua kaikinpuolin. Oli ihana istuutua kaivon ääreen, tiskata kaikki edellispäivän tiskit (joihin kuului myös kasa nokisia kattiloita) taikka nyrkkipyykillä pestä viikon pyykit, siivota kanien asuinpaikkoja, kerätä papuja pellolta, kuoria kilotolkulla perunoita.. Viikonloppujen iltapäivinä nautin kupillisen kahvia ja harvinaisempaa herkkua suklaata ja täyttelin ristikoita. Iltaisin keräsin kananmunat, joukossaan muutama vihreäkin. Sunnuntai- kokoukset kun sattuivat olemaan swahilin- kielisiä, niin kuuntelin sitten itse kuulokkeilla saarnoja suomeksi tai englanniksi. Ja kuinka Jumalan sana tulikaan läheiseksi noina päivinä!

Hieman taaksepäin.. Noin viisi vuotta sitten minulla tutkittiin alavatsa kipuiluja. Niiden syyksi epäiltiin endometrioosia, jota ei kumminkaan leikkauksessa löytynyt. Sen sijaan löytyi kaksi muuta syytä sille, että lapsen saaminen voisi vaikeutua sitten kun se tulee ajankohtaiseksi. Ennen matkaamme Tansaniaan minulle oli tullut jostain sellainen ajatus, että minun ja siskoni Katrin lapset tulisivat olemaan saman ikäisiä. Hassu ajatus, nimittäin emme mitenkään yrittäneet lasta, joskin toki annoimme sille mahdollisuuden. Katrin perheessä taasen oli toinen adoptio-prosessi meneillään. Toinen ajatus mikä mieleeni tuli, oli että emme palaisi Suomeen kahdestaan.. Tansaniassa eräänä sunnuntaina kokouksessa avasin sitten Raamatun “umpimähkään” ja sattumoisin luin paikan jossa kerrottiin raskaaksi tulemisesta. En edes muista mistä sen luin, mutta muistan vaan sen tunteen että voiskohan olla että täältä ei oikeestikkaan palata kaksin kotiin! Viimeisenä iltana Brightonin isä halusi rukoilla meidän puolestamme, sillä haluaisi elinaikanaan nähdä vielä lapsenlapsensa. Muistan tuota rukousta kuunnellessani vähän ajatelleeni että voivoi kun tietäisitte että se ei ehkä ole edes mahdollista.. Mitä tunteiden sekamelskaa.

No, lopulta saavuimme Suomeen. Laukut purettiin ja heti seuraavana päivänä olikin aika lähteä töihin. Työt alkaisivat jo alle tunnin päästä-- laitoin vielä keksit uuniin paistumaan työkavereille vietäväksi ja niitä odotellessa muistin että kaappiin oli jäänyt yksi raskaustesti.. Olin niitä aiemmin tilannut netistä. Tikku oli vääntynyt ja varmaan ei toimisi-- mutta ajattelin että no, eipähän tuo varmaan positiivinen olisi muutenkaan, joten antaa mennä. Tikkuun siis pitäisi ilmestyä 2 viivaa jos olisin raskaana ja 1 viiva jos en olisi. Tuloksen valmistuessa meikkasin nopeasti ja sitten lopulta otin tikun käteeni heittääkseni sen roskiin, sillä odotin sitä normaalia yhtä viivaa mitä aiemmillakin kerroilla aina oli tullut. Vaan nytpä siinä olikin kaksi viivaa! Toinen hieman vaaleampi, mutta selkeä silti! Pyysin Brightonin katsomaan ja kumpikin oli aika jännittynyt tilanteesta.. Ei uskallettu vielä hymyillä ja riemuita, olihan tikku kumminkin vääntynyt ja mieleen tuli tietenkin ajatus että ehkä tulos vaan olikin väärä.. Työt sinä päivänä meni hieman sumussa, työkaverit varmasti ajatteli sen johtuvan lomalta paluusta.. Mutta ajatukset pyöri mahdollisen raskauden kanssa. Tai lähinnä sen, että mitä jos se ei olekkaan totta.. Seuraavana päivänä ostettiin sitten kerralla kaksi testiä ja molemmat heti testiin-- ja lopulta se oli uskottava! Jumala oli antanut meille lahjan ja tehnyt lähes mahdottomasta mahdollista!

Vielä kirsikkana kakun päällä.. Muutaman viikon päästä tuosta hetkestä sain puhelun Katrilta. Erilaisen kun olin odottanut. Nimittäin myös hän oli raskaana! Nyt kummallakin on hieman päälle puoli-vuotiaat-- vain huimalla 18tunnin ikäerolla!! Että se ajatus siitä, että “meidän lapset tulisi olemaan samanikäisiä” kävikin sitten toteen aivan uskomattoman tarkasti!

Vaikka joku saattaa ajatella muutoin, niin itse uskon että kaikesta tästä voidaan kiittää yksin Jumalaa. Olihan tilanne kumminkin se, että minulle oltiin sanottu että raskaaksi tuleminen voisi olla vaikeaa ja lisäksi siskoni tuleminen raskaaksi ei myöskään pitänyt olla mahdollista. Ja sitten molemmat tulivat raskaaksi yhtäaikaa ja vauvojen ikäero oli alle vuorokausi! Jumalan ajoitukset ovat täydelliset. Mikäli tämä olisi tapahtunut aiemmin jokunen vuosi sitten, ei siskollani olisi nyt ihanan suloista esikoistaan, joka on tuonut perheeseemme paljon onnea, iloa ja tuonut meitä perheenäkin lähemmäksi toisiamme. Ja nyt pikkuveikka

näyttänyt Jumalan ihmeellisyyttä ja suuruutta aivan toisella tavalla! Samoin kuin Moshin perheen pikku tirriäinen! Edelleen puoli vuotta synnyttämisen jälkeen huomaan pysähtyväni katsomaan Amiliaa ja ihmettelemään että onko tämä todellakin minun lapseni! Se joka kääntyy juuri minun (tai isänsä) puoleen jos jokin pelottaa, harmittaa, säikyttää, tai kun on aivan täydellisen rauhaisaa ja ihanaa olla vaan.

“Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, SUURI IHME ja kiitän Sinua siitä.. .. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.” Psalmi 139: 13-14a ja 16b