Chikondi ja viikonloppu puskassa.

Ensimmäisellä viikolla Malawissa me vierailtiin Chikondi- nimisessä paikassa (tarkoittaa rakkautta). Chikondi on paikka vammaisille orvoille. Meidän vierailumme aikana siellä oli lapsia ehkä n. 30-40, mutta todellisuudessa heitä on enemmänkin. Kaikki näistä lapsista eivät kumminkaan asu Chikondissa, vaan he tulevat sinne päivittäin ikäänkuin "kouluun" opiskelemaan. Lapsilla oli erilaisia vammoja-- osa oli sokeita, osa kuuroja, joillain oli liikuntarajoitteita ja osa oli kehitysvammaisia. Kun saavuimme Chikondiin, näimme monia ränsistyneitä rakennuksia, joissa nämä pienkoiset asuvat. Ruoka kokattiin tulella ja nälkäisiä suita oli monia. Lounaaksi lapset söivät maissi-/soijapuuroa, hieman eri siihen mitä olemme tottuneet kouluissa ja päiväkodeissa saamaan.

Kun menimme "päärakennukseen", lapset istuivat lattialla seinän vieressä. Keillä oli ruokomatto alla, keillä ei. Lapset olivat pukeutuneet rikkinäisiin vaatteisiin.. Vaikka olen paljon nähnyt, niin silti sydäntäni särki nähdä näitä pieniä keillä on niin pienet mahdollisuudet elämäänsä. Mutta toisaalta taas sydäntäni lämmitti nähdä kuinka tämä vanhahko pariskunta olivat antaneet koko elämänsä, jotta lapsilla oli edes jotain. Saimme heille näyttää draamoja, opetusta, laulattaa heitä ja pelata muutamia pelejä yhdessä.

Toinen juttu mitä teimme ensimmäisellä viikolla oli valmistautuminen ja kylään meneminen. Valmistauduimme kylään menoa varten mm. lastaamalla coca-cola rekan täyteen maissia ja rukoilimme myös paljon edessä olevan matkamme puolesta. Kun lopulta koitti aika lähteä, ahtauduimme rekkaan ja land cruiseriin. Edessä oli kaksi tuntia vuoristotiellä pujottelua alas laaksoon ja sitten 40kilometriä kuoppaista hiekkatietä pitkin kohti kylää-- kokonaisuudessa matka kesti 6tuntia.

Kun saavuimme perille, laitoimme aluksi telttakylämme pystyyn pimeässä ja jouduimme ötököiden syötäväksi-- siinä ei myrkyt oikein auttaneet. Kylään oli saapunut kaikki kyläläiset ja myös naapurikylien asukkaita. Noin ilta kymmeneltä lopulta aloimme näyttämään Jeesus- filmiä ihmisille-- ja siis tuo filmihän on vaivaiset kolme tuntia pitkä. Siinä vaiheessa kun Jeesus naulattiin ristille, filmi pysäytettiin ja Jarkko meni pitämään lyhyen saarnan siitä mitä Jeesus puolestamme teki ja kuinka Hänet otetaan vastaan. Kun kysyttiin kuka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle, meinasin saada sydärin, sillä melkein kaikki paikalle tulleet (yli sata) antoivat elämänsä Jeesukselle! Se oli jotain niin käsittämätöntä ja upeeta!

Filmi jatkui ja pian sen jälkeen saimme mahdollisuuden rukoilla sairaiden puolesta. Aluksi ajattelin kaikota pois paikalta-- hieman peloissani, koska en uskonut että mun rukouksilla kukaan paranisi. Etelä-Afrikkalainen kaverini kumminkin otti minut siinä vaiheessa mukaansa ja "jouduin" rukoilemaan sairaiden puolesta-- ja sain nähdä paljon paranemisia! Selkävaivat, haavat, kuulo-ongelmat.. Wow. God is good!

Joskus lähempänä kahta pääsin nukkumaan täynnä uusia kokemuksia. Aamulla heräsimme sitten hieman jälkeen kuuden aamuhartauteen. Ei siellä pidempään olisi pystynyt ollakkaan-- teltat nimittäin kuumenivat ja viisi minuuttia teltan sisällä riitti siihen, että kaikki vaatteet päälläsi olivat aivan hiestä märkänä. Suihkumahdollisuuksiahan meillä ei ollut, joten kaikki hiki ja lika piti vaan kestää. Tosin pesin mä hiukseni niin, että keräsin pari pulloa, täytin vedellä, lainasin shampoota Korealaiselta kaverilta ja sitten banaanipuskan taakse hiustenpesulle. Ah, tuntui hyvältä.

Seuraavaan päivään mahtui lapsi-ministryä ison puun alla-- epätoivoista ministryä siis. Lapsia oli niin monesta kylästä, etteivät he tunteneet toisiaan ja siksi olivat hieman jähmeitä. Plus kaikki leikkimme olisi pitäneet pelata isolla kentällä, joten hätäkeinoja piti käyttää. Emme siinä ihan onnistuneet-- Heidi ainakin palasi kotiin muutamaa mustelmaa rikkaampana.

Kävimme myös ovelta ovelle evankelioimassa ja se oli ihan mieltsiä! Sai jakaa evankeliumin ihan sieltä alkujuurilta saakka, sillä nämä ihmiset eivät olleet kuulleetkaan Jeesuksesta.

Muita juttuja oli tietenkin ruoanlaitto- ja kun kyse on kylästä, ruoka kokataan tulella ja mitään valmiita kananfileitähän meillä ei ollut, vaan kanat piti ensin tappaa, nylkeä, paloitella ja sitten kypsyttää n. 3-4tuntia.. Leppoisaa. Seuraavana päivänä meille tapettiin kokonainen vuohi ja voi moro kun kuultiin ketkä on keittiövuorossa-- suomalaiset. Siinä oli tuskanhiki kaikillä päällä!

Meidän piti olla kylässä pidempääkin, mutta sateet pakottivat meidät pois-- jos olisimme jääneet, emme olisi päässeet pois kahteen viikkoon. En tiedä onko koskaa tuntunu niin hyvältä päästä suihkuun kun sillon kun saavuimme lopulta keskukselle. :)