Chikondi ja viikonloppu puskassa.

Ensimmäisellä viikolla Malawissa me vierailtiin Chikondi- nimisessä paikassa (tarkoittaa rakkautta). Chikondi on paikka vammaisille orvoille. Meidän vierailumme aikana siellä oli lapsia ehkä n. 30-40, mutta todellisuudessa heitä on enemmänkin. Kaikki näistä lapsista eivät kumminkaan asu Chikondissa, vaan he tulevat sinne päivittäin ikäänkuin "kouluun" opiskelemaan. Lapsilla oli erilaisia vammoja-- osa oli sokeita, osa kuuroja, joillain oli liikuntarajoitteita ja osa oli kehitysvammaisia. Kun saavuimme Chikondiin, näimme monia ränsistyneitä rakennuksia, joissa nämä pienkoiset asuvat. Ruoka kokattiin tulella ja nälkäisiä suita oli monia. Lounaaksi lapset söivät maissi-/soijapuuroa, hieman eri siihen mitä olemme tottuneet kouluissa ja päiväkodeissa saamaan.

Kun menimme "päärakennukseen", lapset istuivat lattialla seinän vieressä. Keillä oli ruokomatto alla, keillä ei. Lapset olivat pukeutuneet rikkinäisiin vaatteisiin.. Vaikka olen paljon nähnyt, niin silti sydäntäni särki nähdä näitä pieniä keillä on niin pienet mahdollisuudet elämäänsä. Mutta toisaalta taas sydäntäni lämmitti nähdä kuinka tämä vanhahko pariskunta olivat antaneet koko elämänsä, jotta lapsilla oli edes jotain. Saimme heille näyttää draamoja, opetusta, laulattaa heitä ja pelata muutamia pelejä yhdessä.

Toinen juttu mitä teimme ensimmäisellä viikolla oli valmistautuminen ja kylään meneminen. Valmistauduimme kylään menoa varten mm. lastaamalla coca-cola rekan täyteen maissia ja rukoilimme myös paljon edessä olevan matkamme puolesta. Kun lopulta koitti aika lähteä, ahtauduimme rekkaan ja land cruiseriin. Edessä oli kaksi tuntia vuoristotiellä pujottelua alas laaksoon ja sitten 40kilometriä kuoppaista hiekkatietä pitkin kohti kylää-- kokonaisuudessa matka kesti 6tuntia.

Kun saavuimme perille, laitoimme aluksi telttakylämme pystyyn pimeässä ja jouduimme ötököiden syötäväksi-- siinä ei myrkyt oikein auttaneet. Kylään oli saapunut kaikki kyläläiset ja myös naapurikylien asukkaita. Noin ilta kymmeneltä lopulta aloimme näyttämään Jeesus- filmiä ihmisille-- ja siis tuo filmihän on vaivaiset kolme tuntia pitkä. Siinä vaiheessa kun Jeesus naulattiin ristille, filmi pysäytettiin ja Jarkko meni pitämään lyhyen saarnan siitä mitä Jeesus puolestamme teki ja kuinka Hänet otetaan vastaan. Kun kysyttiin kuka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle, meinasin saada sydärin, sillä melkein kaikki paikalle tulleet (yli sata) antoivat elämänsä Jeesukselle! Se oli jotain niin käsittämätöntä ja upeeta!

Filmi jatkui ja pian sen jälkeen saimme mahdollisuuden rukoilla sairaiden puolesta. Aluksi ajattelin kaikota pois paikalta-- hieman peloissani, koska en uskonut että mun rukouksilla kukaan paranisi. Etelä-Afrikkalainen kaverini kumminkin otti minut siinä vaiheessa mukaansa ja "jouduin" rukoilemaan sairaiden puolesta-- ja sain nähdä paljon paranemisia! Selkävaivat, haavat, kuulo-ongelmat.. Wow. God is good!

Joskus lähempänä kahta pääsin nukkumaan täynnä uusia kokemuksia. Aamulla heräsimme sitten hieman jälkeen kuuden aamuhartauteen. Ei siellä pidempään olisi pystynyt ollakkaan-- teltat nimittäin kuumenivat ja viisi minuuttia teltan sisällä riitti siihen, että kaikki vaatteet päälläsi olivat aivan hiestä märkänä. Suihkumahdollisuuksiahan meillä ei ollut, joten kaikki hiki ja lika piti vaan kestää. Tosin pesin mä hiukseni niin, että keräsin pari pulloa, täytin vedellä, lainasin shampoota Korealaiselta kaverilta ja sitten banaanipuskan taakse hiustenpesulle. Ah, tuntui hyvältä.

Seuraavaan päivään mahtui lapsi-ministryä ison puun alla-- epätoivoista ministryä siis. Lapsia oli niin monesta kylästä, etteivät he tunteneet toisiaan ja siksi olivat hieman jähmeitä. Plus kaikki leikkimme olisi pitäneet pelata isolla kentällä, joten hätäkeinoja piti käyttää. Emme siinä ihan onnistuneet-- Heidi ainakin palasi kotiin muutamaa mustelmaa rikkaampana.

Kävimme myös ovelta ovelle evankelioimassa ja se oli ihan mieltsiä! Sai jakaa evankeliumin ihan sieltä alkujuurilta saakka, sillä nämä ihmiset eivät olleet kuulleetkaan Jeesuksesta.

Muita juttuja oli tietenkin ruoanlaitto- ja kun kyse on kylästä, ruoka kokataan tulella ja mitään valmiita kananfileitähän meillä ei ollut, vaan kanat piti ensin tappaa, nylkeä, paloitella ja sitten kypsyttää n. 3-4tuntia.. Leppoisaa. Seuraavana päivänä meille tapettiin kokonainen vuohi ja voi moro kun kuultiin ketkä on keittiövuorossa-- suomalaiset. Siinä oli tuskanhiki kaikillä päällä!

Meidän piti olla kylässä pidempääkin, mutta sateet pakottivat meidät pois-- jos olisimme jääneet, emme olisi päässeet pois kahteen viikkoon. En tiedä onko koskaa tuntunu niin hyvältä päästä suihkuun kun sillon kun saavuimme lopulta keskukselle. :)

Matkustamista Afrikkaan ja Afrikassa!

12 henkinen tiimimme oli lähdössä Afrikkaan kohti uusia seikkailuita, mutta ryhmän iso koko tuotti jo alussa hieman vaikeuksia. Jouduimme väkisinkin ostamaan tiimille liput kahdessa eri erässä- toiset lensivät Kööpenhaminan, toiset Frankfurtin kautta. Molemmilla oli matkassaan omat haasteet. Meidän ryhmältä meinattiin evätä Köpiksessä lennot Qatariin, sillä emme saapuneet portille HETI, vaan kävimme vessassa (ja öhöm, minä ja Tarmo käytiin Starbucksissa). Meille sanottiin että portille piti saapua puoli tuntia ennen-- ja kun katsoimme kelloa, olimme jopa 5 minuuttia ajoissa puolesta tunnista. Outoa toimintaa siis. Qatarissa taas Päivi joutui lentokoneesta eri bussiin ja hetken jo luulimme jo hävittäneemme hänet, kunnes lopulta joku bongas hänet. Halle! Toisella tiimillä on samoja ongelmia Qatarissa-- tosin bussit jättivät heidät vielä eri oviaukoille, joten aikaa tuhriintui turhaan odottamiseen ja lennolle piti lopulta juosta. Seikkailua oli. Kun tiimit saapuivat kentälle, meidän ekojen viiden porukka sai 14päivän kauttakulkuviisumit ja toinen porukka 90päivän normiviisumit. Myöhemmin selvisi syy miksi. Sitä ennen oli kumminkin matka YWAMin keskuksella ja kuinka ollakkaan, toisen tiimin kohdalla daladalasta puhkesi rengas.. :)

Aikamme Tansaniassa meni hyvin, pidimme erilaisia seurakuntakokouksia, saarnaten, opettaen ja näytellen draamoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Ekassa lasten ministryssä vedimme spontaanisti näytelmän Daavidista ja Goljatista ja pakko sanoa-- hyvä porukka meillä kun uskaltaa ja osaa heittäytyä. Haha.

Aloimme heti alussa hakea viisumia Mishalle, joka venäläisenä tarvitsi erillisen viisumin Malawiin.. Mutta kaikkien yllätykseksi se hylättiin-- kahdesti. Siinä vaiheessa meidän ekojen piti lähteä kohti Malawia, jottemme joutuisi hankaluuksiin viisumiemme kanssa.

Tuo rattoisa matka Malawiin piti kestää 24tuntia, vaan kestikö? Kyllä, mutta myös "vähän" päälle. Nimittäin kokonaisuudessaan matkamme kestoksi YWAM Mwandegen keskusksesta Tansaniasta YWAM Blantyren keskukseen Malawiin kesti yhteensä 58tuntia!! Se piti sisällään monia yllätyksiä-- meiltä mm. huijattiin liian iso summa bussilipuissa, jouduimme maksamaan laukuistamme ylimääräistä ja kun saavuimme rajalle, meiltä kysyttiin "nukutteko bussissa vai otatteko hostellin?". Oltiin vaan et mitä ihmettä??! Koska ei oltu varauduttu mihinkään hostelleihin tai muihin, jouduimme viettämään yön bussissa, joka pydähdyksissä ollessaan alkoi kuhista torakoita, itikoita ja muita ällötyksiä.. Voin sanoa että aamulla kutisi joka paikka.

Aamulla meillä sitten sanottiin että kuski vie meidät rajalle, jossa leimaamme passimme. Kun menimme ulos autosta, bussi kääntyi ja lähti tavaroinemme takaisin sinnepäin mistä olimme tulleet. Jäätävä tilanne. Mutta onneksi joku osasi ohjeistaa meitä menemään itse rajalle, hankkimaan exit- leiman ja kävelemään Malawin puolelle ja saamaan viisumit passeihin. Meillä ei ollut mitään tietoa kauan bussia piti odottaa.. Istuimme koko päivän rajalla, söimme lähikylästä ostettuja ylikalliita pottuja ja katsoimme kun bussimme tyhjennettiin, kaikki tarkistettiin ja lopulta pakattiin uudelleen.. Ilta yhdeksältä sitten jatkoimme matkaa ja vietimme yön bussissa, joka oli entistä täydempi. Rajalla bussi oli täyttynyt niin, että käytävä oli puoleen väliin bussia niin täynnä, että jouduimme kiipeämään omille paikoillemme ja pissataukoja ei ollut-- ja jos olisi ollut, niihin ei olisi kerennyt kömpiä kaiken sen tavarapaljouden takia.

Niin- yhdessä vaiheessa bussi ei ollut pysähtynyt kymmeneen tuntiin ja tuntu et rakko halkee, koska pysähdystä ei näkynyt, lähdin lopulta äkäisenä pitkin käsinojia kävelemään ja pyysin pysähdystä. Sain osakseni vain kuskien naurut "Muzungu (valkoihoinen) haluaa pissalle". Onneksi paikalla oli joku, joka kävi käskemässä kuskin pysähtyä. Ryntäsin ekana ulos jonnekkin puskan taakse ja kun palasin bussille, oli koko bussin ulkoedusta täynnä miehiä ja naisia tarpeillaan-- eli oli myös muillakin kun muzungulla hätä. Haha. Lopulta pääsimme onneksi perille Blantyreen ja saimme nauttia posliinivessoista ja lämpimästä suihkusta.. Niitä herkkuja ei Tansanian keskuksella ollut, vaan vessana toimi reikä maassa ja suihku oli aina kylmä.

 Toinen tiimi tuli Malawiin vasta kolme viikkoa meidän jälkeen ja niihin kolmeen viikkoon mahtui jos jonkinmoista käännettä.. :)

Afrikan erilaisuus on rikkaus!

 Tammikuun alussa lähdin neljännelle Afrikan matkalleni-- tällä kertaa lennot menivät Malawin sijasta Tansaniaan. Lähes jokainen suunnitelma mikä meillä oli, meni täysin uusiksi. Voin sanoa suoraan että ilman Jumalaa olisimme olleet aika hukassa, mutta koska Hän on kanssamme minne menemmekin, niin voimme aina luottaa siihen että tilanne on hallinnassa.


Tansania osoittautui yllättävän samanlaiseksi, mutta silti todella erilaiseksi kuin Malawi. Olin yllättynyt kuinka vähän ihmiset loppujen lopuksi puhuivat englantia ja huomasin alkuun kamppailevani erilaisen aksentin ymmärtämisessä. Yllättävän pitkälle sitä pääsee ilman yhteistä kieltä, mutta sitten kun piti asioida kylän marketeissa tai bussissa niin johan tuli ongelmia. Onneksi meillä oli lähes aina tulkki mukana.

Isompana erona Malawiin kumminkin huomasin paikallisen daladala- eli minibussi kulttuurin. Malawissa minibusseihin sisällemeno sujuu aina rauhallisesti, saat aina istumapaikan, sinulla on tilaa hengittää ja voit kätevästi naapurin kanssa vaihtaa rahoja niin, että toinen maksaa myös sinun osuutesi ja saat varmasti vaihtorahatkin takaisin. Samaa en voi sanoa Tansaniasta, haha!! Daladaloihin rynnimminen oli jotain ennennäkemätöntä!! Ihmiset suorastaan riiteli sisään pääsemisestä ja käytti kyynärpää tekniikkaa ja osa kiipesi jopa ikkunoista sisään. Erään kerran mä ja Misha oltiin tulossa daladalalla erääseen kaupunginosaan Darissa, Mbagalaan. Mä olin viimeinen joka poistui, tai yritti poistua daladalasta. Viimeiseksi kun jäin, sain kokea hirveän massan voiman, kun ihmiset yrittivät molemminpuolin ängetä sisään bussiin, kun minä vielä olin oviaukossa. Aloin hitaasti valua taaksepäin, kunnes lopulta huusin Mishaa apuun ja ojensin hänelle käden, jotta hän sai vedettyä mut ulos. Haha! En kaipaa daladaloja pätkääkään. Kerran roikuin henkeni menettämistä peläten oviaukossa kun arviomme bussiin mahtumisesta osoittautuikin vääräksi. Hyvin meni ja hengissä ollaan. Yllättävän paljon noihin vanhoihin Toyota Hiaceihin mahtui jengiä. Suomessa niissä saa laillisesti olla ehkä 12, no meitä oli parhaimmillaan 40. :)

Hömppä ku oon, niin oon jotenki aina aatellu Tansanian olevan kristitty valtio-- mutta ainakin ulkoasiainministeriön mukaan totuus on toinen. Kristittyjä on 30%, muslimeja 35% ja muita 35%. Mekin asuttiin muslimialueella Dar Es Salamin kupeessa ja se näkyi kaikkialla. Daladalat olivat täynnä Allah- juttuja, lähimoskeijakuulutti rukoushetkeä monesti päivässä ja ihmisten pukeutuminen oli muslimi- uskontoa kunnioittavaa. Toisin taas Malawissa. Kristittyjä Malawissa on jopa 80%, muslimeita 13% ja loput 7% on muita uskontoja. Aikamoinen ero. Malawissa minibussit taas olivat täynnä "Jesus is the Lord"- tarroja ja jokainen oli enemmän tai vähemmän uskonnollinen. Sanon uskonnollinen siksi, että nämä ihmiset kyllä sanoillaan kerskaavat Jeesusta, mutta harva oikeasti tuntee kuka Jeesus todella on ja että meidän tulisi elää Hänelle kaikelle mitä meissä on.

Tässä pientä alkupalaa matkastamme Afrikkaan.. <3 p="">

Helmihetkiä.

Ystäväni uudelleen innoittama päätin alkaa taas päivitellä blogiani. Kiitos Satu!! Olinkin jo kerennyt unohtaa kuinka hauskaa se oikeesti onkana kirjotella ”päiväkirjaa” nettiin, jakaen kuvia ja antaen muille mahdollisuuden nähdä pienen osan omaa elämääni.

Kesä tuli vietettyä etelässä perheen kanssa ja työtä tehden. Parasta oli viettää aikaa puolitoista- vuotiaan veljenpojan kanssa-- käyden rannalla uimassa, Haltialan maatilalla lehmiä ja possuja katsellen, kalliolla ihastelemassa lentokoneita ja tietenkin mukaan mahtui perusjuttuja, kuten hiekkalaatikkoleikit, trampoliinihyppelyt, laulamiset ja tanssimiset kotosalla ja tulihan sitä jokunen marjakin poimittua ja pistettyä niin pienen kun isomman suuhun. Eräs helmihetkistä oli ehdottomasti se kun veljenpoikani meni eteiseen takkien alle piiloon ja huusi: ”tätiiii”. Tuo hetki oli se ensimmäinen ja pakko sanoa, kyynelhän siinä silmii vierähti.

Kesän aikana oli ihana myös nähdä omia sisaruksia ja viettää niitä laatuhetkiä. Tee- ja kahvihetket iltaisin olivat omiaan luomaan oikeaa tunnelmaa pienelle jutusteluhetkelle. Voi kuinka rakastankaan kaikkia sisaruksiani ja vanhempiani. Iskä kalasteli kesän aikana paljon, mutta mammalla liikeni erityistä aikaa pikkulikalle ja niinpä siis sain nauttia mainiosta seurasta koko kesän ajan.

Kesä kumminkin loppui ajallaan ja niinpä minäkin saavuin sitten takaisin Lapin maisemiin. Monihan ei välttämättä Rovaniemeä todellisena Lappina vielä pidä, mutta kyllähän tämä maantieteellisesti tunnetaan Lappina, joten ”pohosen tytöksi” minä itseäni uskallan nykyään kutsua. Alkupäivät vietettiin Alicen ja Samin kanssa mökillä, kalasteltiin (tai siis minä istuin ja täytin sudokua ja aina kun koukkuun jäi jotain ällöä, niin sitten jeesasin kaveria hädässä ja poistin ällötykset) ja poimittiin suuhun muutamia mustikoita. Alice niitä innostui keräämään vähän enemmänkin, joten nyt mulla on pakkasessa pari rasiaa mustikoita syksyn ja talven vieraita varten-- josko sitä mustikkapiirakan joskus vääntäisi.

Jossain vaiheessa todellisuus kumminkin alkoi iskeä eteen-- opetuslapseuskoulu oli alkamassa ja todennäköisesti joutuisin jakamaan keskuksella olevan huoneeni jonkun toisen kanssa. Asiasta hieman ahdistuneena sitten vaan sanoin Alicelle että olispa kiva löytää oma asunto että sais vähän enemmän sitten omaa rauhaa ja tilaa. Asiaa en sen enempää edes rukoillut, mutta hetkeä myöhemmin Alice sitten soittelikin mulle ja sanoi että eräs lähetystyöntekijä olisi vuokraamassa asuntoaan ja kysyi tietääkö Alice ketään kuka tarvitsisi asuntoa. No minähän se tarvin ja niin sitten sovin ajan jolloin kävisin katsomassa asuntoa ja heti ensi vierailulla oli selvää että asunto miellytti minua. Niinpä sitten seuraavana päivänä kirjoitettiin vuokrasopimus ja viikkoa myöhemmin pääsin muuttamaan omaan asuntooni. Oon tykänny tosi paljon, vaikkakin harmittaa että esim. sohvat on etelässä ja joudun nyt olemaan ilman niitä. Ei kumminkaan tule lannistua ja voisinpa jopa sanoa että asuntoni on ihan mukavan näköinen näine kalusteineen mitä minulla nyt on.

Syksyn tullen sitten päätin myös että nyt tehdään jotain erilaista. Niinpä sitten aloitin uuden harrastuksen-- BodyPumpin. Kyllä! Ja suosittelen sitä kaikille! Se on niin hyvä perussetti lihaskuntoa ajatellen ja tunnin jälkeen on niin hyvä tyytyväinen tunne itseensä. BodyPumpissa ei viitsi joka päivä käydä, mutta onneksi on tarjolla myös kuntosali ja itseasiassa-- se on aika koukuttavaa ja kivaa! Pakko sanoa että nyt muutaman kerran molemmissa käyneenä on todella hyvä ja tyytyväinen olo itseensä ja vaikka en vielä annakkaan kenenkään koskea ”hapaan”, niin ehkä senkin aika sitten joskus on. Haha.

Syksy on mun lemppari- vuodenaika ja sehän tarkoittaa sitä että on hyvä käydä vähän luonnossa ihastelemassa niin puu- että maaruskaa. Puuruska oli tänä vuonna hiemoinen pettymys, mutta maaruska sitä vastoin oli jälleen kerran erittäin upea! Kävimme koulun henkilökunnan kanssa vaeltamassa Kilpisjärven upeassa luonnossa. Vaikka Saana- tunturi näyttikin houkuttelevalta, niin päädyimme lähteä vastakkaiseen suuntaan-- nimittäin Kolmen Valtakunnan Rajapyykille-- eli sinne rajalle missä Suomi, Ruotsi ja Norja kohtaavat. Edessä oli 12kilometrin kävelymatka osittain metsäistä ja suurimmaksi osaksi tunturimaisemaa pitkin. Meille sanottiin että reitti on tasainen, mutta hieman kivinen. Kummatkin osottautuivat melkoiseksi vähättelyksi.. Jopa valheeksi. :D Aluksi matkalla olikin muutamia kiviä ja sanoin Samille että joo, on tää kyllä hieman kivikkoista.. Matkan edetessä saimme huomata että se oli todellakin vasta alkua. Edessäpäin oli isot kivimassat, joiden alta ei edes näkynyt yhtään maata. Lisäksi reitin tasaisuus osottautuikin joksikin aivan muuksi. Oli niin ylä- että alamäkeä. Reitti kulki Mallan luonnonpuiston läpi ja olikin erittäin kaunis. Poroja reitille sattui useampi, vaan tokka jäi näkemättä. Matkan puolivälissä saimme nähdä upean Kitsijoen putouksen ja nautimme myös sen ihanasta raikkaasta vedestä. Pullot täyttyivät nopeasti siis tunturipurojen vesistä ja limukat ei oikein maistuneetkaan. Lopulta pääsimme perille, jossa meitä odotti mukava lämpöinen tupa. Illalla grillailimme makkaraa, pelasimme vähän korttia ja kävimme myös katsomassa rajapyykkiä. Rajapyykillä rukoilimme niin Suomen, Ruotsin kun Norjankin puolesta ja halusimme julistaa rauhaa ja sopua maittemme väleille. Veera oli mulle sanonut kuinka joku pikkupoika oli juossut rajapyykin ympäri kymmenen kertaa ja sitten kehuskellut käyneensä Norjassa 10 kertaa ja Ruotsissa 10 kertaa-- oli pakko ottaa mallia, joskin mulla käynnit tais jäädä seitsemään tai kahdeksaan kertaan. :D

 Jokatapauksessa. Syksyn aloitus on ollut mahtava. Ja mahtavammaksi sen tekee vielä opetuslapseuskoulu joka alkoi kaksi viikkoa sitten ja pakko sanoa-- hyvää opetusta on ollut! Mikä mahtava Jumala meillä onkaan! :)