Jumalan huolenpitoa

Japani on takanapäin, mutta mielessä jo uudet seikkailut. Kevät piti mukanaan onnea, mutta myös otti jotakin pois. Kevään alussa, synttäreideni alla aloin seurustelemaan erään pojan kanssa, mutta ajan kuluessa huomattiinkin että tulevaisuus yhdessä ei ehkä ollutkaan kovin todennäköinen. Niinpä sitten päädyimme jatkaa yksinämme. Muistan seuraavan päivän- meillä oli silloin Keravalla U-Turn tapahtuma ja Perhon Pekka opettamassa. Kaikki mitä Pekka puhui, oli juuri sellaista mihin Jumala oli haastanut mua sillä viikolla. Puolestani myös rukoiltiin tuona iltana-- ja kyseinen ihminen saikin sitten viestiä myöhemmin minulta, sillä hänen rukouksensa meni juuri niin nappiin ja antoi mulle toivoa ja uskoa paremmasta huomisesta. Aika Jumalan kanssa sen jälkeen oli niin raikasta ja eheyttävää. Vaikka en surrutkaan seurustelun loppumista, niin tuntui että olin jotenkin lukossa, joten kahdenkeskeinen aika Jumalan kanssa ei tullut yhtään pahitteeksi. Kumminkin tuo n. kuukauden mittainen tauko kaikista hommista alkoi vaivata ja hiljalleen tuntui että lukot olivat palaamassa ympärilleni. Aloin stressaamaan monista asioista-- mistä töitä jotta saisi vähän rahaa, mistä opettajat ja oppilaat seuraavaan DTS:ään joka minun tulisi johtaa.. Ja oliko sydämessäni sykkivä ajatus mahdollisesta seuraavasta aktiomatkastani Jumalasta vaiko itsestäni. Lopulta päätin tarttua toimesta kiinni-- aloin tehdä juttuja DTS:ää varten ja yöllä näkemäni uni antoi minulle vahvistusta aktiomatkaani. Päätin siis että nyt on uskottava ja epämääräiset murehtimiset lopetettava-- johan Raamattukin sanoo että älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne kiitoksella ja rukouksella tiettäväkseni.. (Jotenkin noin. :D). Yhtäkkiä tuntui kun harteiltani olisi lähtenyt iso paino pois ja samantien mua soitettiinkin töihin ja kaikki ovet vaan alkoi aukenemaan. Jumala on ihmeellinen ja toimii-- meidän vaan pitäis aina muistaa uskoa ja luottaa Häneen-- SATASELLA! :)

Lapsia, kehitysvammaisia ja vanhuksia Japanissa.

Konbanwa!!

Loppuviikosta tapasimme kolme toisistaan hyvinkin paljon poikkeavaa ryhmää. Lapsia, kehitysvammaisia ja vanhuksia.

Perjantaina menimme päiväkotiin, jossa pienen alkujännityksen jälkeen alkoi hurja touhu ja vilinä. Suurin osa lapsista oli 2- vuotiaita, joten jokaiselle meistä riitti paljon hommaa!! Oli ihana kun lapset tulivat syliin, vetivät leikkeihin mukaan ja selittivät meille jokaisesta lelusta erikseen.

Lauantaina taas vierailimme kehitysvammaisten luona. Saimme heille jakaa siitä, kuinka jokainen heistä on Jumalalle arvokas ja tärkeä. Jaoimme muutamia lempi Raamatunpaikkoja ja lauloimme yhdessä vanhoja kunnon ylistyslauluja! Olin ihan ällikällä päähän lyöty kun eräs nainen otti laukustaan esille huuliharpun ja säesti kaikki biisit meille! Muutamat rukoilivat ääneen ja jotenkin se heidän aitous sai mun sydämen särkymään vielä enemmän Jumalan puoleen. Monet tuon sairaalan asukkaat ovat yrittäneet itsemurhaa, sillä he ovat hyvin tietoisia omasta tilastaan. Mutta tämä 15- henkinen joukkio oli valmis jakamaan Jumalasta muille kanssa asujilleen! Joskus me "terveet" ihmiset ollaan niin arkoja ja vaaditaan itseltämme liikoja ja sen takia usein ylistyksemme ei ole niin aitoa.. Mutta tuollakin eräs mies ei osannut laulaa, mutta viheltäen kylläkin ylisti Jumalaa. Eräs nainen ei pystynyt tuottamaan kunnolla puhetta, mutta ylistyksen aikana hän liikutti kumminkin suutaan ja oli täysillä mukana! Se ei ole kyse laulusta, taidoista tai teoista-- vaan kyse on sydämen asenteesta. Ylistänkö minä Jumalaa täysillä? Ylistätkö sinä? Mitä voisimme tehdä paremmin..?

Sunnuntaina vierailimme vanhainkodissa. Siellä kättelimme ja juttelimme useiden vanhusten kanssa. Yksi nainen otti minua molemmilla käsillään kiinni ja sanoi moneen otteeseen I love you. Kun olin hänen kanssaan, häntä alkoi itkettämään ja pian nuo luiset kädet veivät minut pitkään halaukseen. Useat vanhukset toivottivat meidän joko nauraen tai kyyneleet silmissä tulemaan takaisin. Yksi mies oli niin herttainen-- kun menin hänen luokseen, niin hän nähdessään minut puhkesi valloittavaan hymyyn ja hänen silmänsä kirkastuivat ja sitten kuulin erittäin selkeän lauseen: I LOVE YOU!! Pappa oli varmaan nuorena ollut melkoinenkin naisten mies. :)

Vierailut näissä paikoissa muistuttivat minua siitä, kuinka arvokas minun ammattini onkaan. Usein unohdamme kuinka tärkeää se on kun saamme palvella muita ihmisiä. Meidän tulisikin jokaisena päivänä muistuttaa itseämme siitä, että Jumala on asettanut meidät palvelemaan ja kohtaamaan ihmisiä siten, kun he olisivat itse Jeesus! Kaikki lähihoitajat hei-- teiän työ on todella arvokasta!! :)

Parasta tän viikon annissa oli kumminkin sunnuntai- ilta. Pidimme nuortenkokousta eräässä pienessä seurakunnassa. Näytimme illan lopussa sydän- nimisen draaman, jossa poika antaa sydämensä pois väärällä tytölle, tyttö murskaa sen ja lopulta poika antaa sirpaleet Jumalalle, joka pian palauttaa ehjän puhtaan sydämen. Draaman jälkeen jaoin siitä, kuinka jotkut ihmiset voivat meitä satuttaa ja sydämemme voi särkyä, mutta kuinka Jumala voi parantaa meidän särkyneet sydämet. Kerroin itse tarinan omasta särkyneestä sydämestäni, mutta kuinka Jumala paransi minut ja kuinka sydämestäni tuli jälleen ehjä. En ollut suunnitellut jakaa tuota tarinaa, mutta yhtäkkiä vaan huomasin puhuvani siitä. Puheeni jälkeen meillä oli aika, jolloin jokainen sai antaa oman sydämensä Jeesukselle ja vastaanottaa uuden ehjän sydämen. Ja mitä tapahtuikaan-- eräs poika antoi sydämensä, itsensä- koko elämänsä Jeesukselle ensimmäistä kertaa elämässään!! Me oltiin aivan innoissamme- Jumala todellakin toimii!! Amen! Illan aikana eräs tyttö tuli kertomaan minulle kuinka todistukseni oli ollut hänelle valtavana rohkaisuna- hän oli saanut ottaa vastaan Jumalalta ehjän sydämen. Samoin eräs 50- vuotias nainen kertoi kuinka hänen sydämensä oli särkynyt samoin kun omani-- mutta että hänkin sai nyt vastaanottaa parantuneen sydämen!! Amen!!

Sain myös itse kokea illan aikana sitä, kuinka Jumala parantaa, vapauttaa ja rakastaa. Kun annoin oman sydämeni Jumalalle, niin yhtäkkiä näin silmieni edessä Mäntyharjun leirikeskuksen-- sen samaisen paikan jossa 19 vuotta sitten sain antaa elämäni Jeesukselle! Jumala muistutti minua siitä, kuinka tänäkin päiväni Hänen armonsa ja rakkautensa on sama, kun tuona päivänä! Hän muistutti minua siitä, kuinka Hän on minun Isäni ja pitää aina minusta huolen!!

Voiko olla parempaa..? Jumala on ihmeellinen ja Hän toimii!! :)

Joulu, uusi vuosi ja Osaka

Jätettiin Emmaukselle hyvästit juuri ennen joulua ja matkattiin jo tutuksi tulleen Kigushi- sensein (sensei= pastori) luo. Me oltiin aiemmin käyty jakamassa kutsuja joulutapahtumaan ovelta ovelle ja nyt oli aika järjestää itse tapahtuma! Suomalaisina oli tietenkin pakko tynkästä joulupukki mukaan tapahtumaan-- mutta vain sivurooliin. Joulupukki sai roolin Suomessa jo ehkä tutuksi tulleessa PATSAS- draamassa-- patsas (joulupukki) "heräsi henkiin" kun tyttötontut laitto patsaalle Raamatun käteen ja alkoivat rukoilemaan. Saatiin kertoa sitten että myös joulupukkikin tarvitsee Jeesusta! :) Itse joulunäytelmä oli hieman-- no, nopeasti harjoiteltu, mutta uskoakseni tarpeeksi hyvä! :) Kyllä siinä jossain vaiheessa tuli sellanen tunne et olipas hömelö joulutapahtuma, kunnes kuultiin että eräs yli 90- vuotias pyörätuoli mamma kertoi, että se oli hänen elämänsä onnellisin päivä ja että hän ei muista milloin olisi viimeksi ollut niin hauskaa. Lapsetkin olivat innoissaan ja ottivat Tarmo- pukin kanssa kuvia.. Joten ihan onnistunut tapahtuma! Niin-- ja parastahan oli se, että Kigushi oli rukoillut kuusi kuukautta aiemmin, että Herra antaisi hänelle kuusi avustajaa järjestämään joulutapahtumaa.. Ja montas meitä olikaan?? KUUSI! Ja silloin kuusi kuukautta aiemmin osa oppilaista ei ollut edes hakenut DTS:n- eli kyllä Jumala vastasi just eikä melkein. Kigushi oli myös rukoillut 30 oppilasta/ lasta tapahtumaan-- kaikenkaikkiaan ihmisiä oli 50, joista lapsia 30- ehkä päällekkin! :) Amen.

Jouluaatoksi mentiin Yukiin, käytiin kaupassa ja ostettiin herkku aamupalatarvikkeet-- mukaanlukien riisipuuro- tarpeet!! :) Jossain vaiheessa jaettiin jokaiselle pikku lahjat-- oltiin ostettu ne sadan yenin (n. 1 euro) kaupasta, joten naurua riitti lahjoja availlessa! Paras oli varmaan Liljan pelle- lasit ja nenä! :) Illan joulukokouksen jälkeen pääsimme-- yllätys yllätys SAUNAAN!! Niin-- mainittavan arvoinen juttu, jouluateriamme (jota emme siis itse valmistaneet): Broileria, eilistä riisiä sekä perunaa jonka seassa oli muutama pekoninpalanen- no possua jossain muodossa. :D

Tokiossa vietetyn vapaapäivän jälkeen matkasimme Osakaan ja Osakasta taas Mikayakiin Prayer Mountainille, jossa vietimme uuden vuoden rukouksen, paaston sekä syksyisten työpalveluiden kanssa. Päädyimme pitämään muutaman kokouksen- osallistujina tiimi.. :D Noina päivinä paastosimme ja oikeesti Jumala pääsi tekemään paljon hyviä juttuja meissä! Tuntu siltä et Jumala vaan halus virvottaa ja uudistaa. Ja vaikka paasto loppui vuodenvaihteessa, niin Jumala on jatkanut hyvän työn tekemistä meissä! Meillä on ollu ihan mielettömän hyviä hetkiä Hänen kanssaan. Jossain vaiheessa porukassa alko tulla sellasia pieniä erimielisyyksiä ja väärinymmärryksiä, mutta niissäkin Jumala sai toimia ja anteeksiantoa on harjotettu.. Mutta siis ongelmia ei tosiaan oo ollu paljon ja ne mitä on ollu, on ollu pienemmän puoleisia. Joten älkää siellä koto- Suomessa nyt aatelko et tällä tiimillä menis jotenki tosi huonosti- päin vastoin- päivittäin Jumala on virkistänyt meitä ja antanut uutta voimaa ja intoa.

Jouduttiin kumminkin lähtemään Prayer Mountainilta hieman aiemmin kotiin, koska Tinnihän ei kestänyt hometta, pölyä eikä heinää. Kun olo kävi tukalaksi, päätettiin että mä lähden takaisin Osakaan-- joskin en yksin. Ajatus tiimin jakaantumisesta ei tuntunut oikealta ja rukouksessa sitten vahvistuikin että tiimin tulisi pysyä yhdessä. Osakassa me pääsimme Kaorun asunnolle, vaan ilman Kaorua ja ilman valmiiksi suunniteltuja työjuttuja. Siispä heittäydyimme tuntemattomaan.

Maanantaina Jumala johdatti meitä tekemään treasure huntingia ja saimme samalla rukoilla koko alueen puolesta, kohdata muutaman kodittoman, tarjota ruokaa ja vaan kokea se, mitä Jumalan sydämellä on Osakalle.

Tiistaina matkasimme Kyotoon ja siellä shinto pyhäkköön. Tämä vuosi Japanissa on lohikäärmeen vuosi ja sellaiset oli kyllä pirskeetkin pyhäköllä. Japanilaisissa todellisia uskonnonharrastajia on vain muutamia- suurin osa menee seuraavan kaavan mukaan: Lapsen siunaus shinto pyhäkössä, avioliitto kristittyjen kappelissa ja hautajaiset buddha temppelissä. Voitte siis kuvitella meidän tunnelmat kun menimme pyhäkkö- alueelle, joka oli tupaten täysi ihmisiä. Kujat olivat täynnä ruokapaikkoja, leulunmyyntiä, ilmakuulapyssyjen myyntiä, ennustajia.. Ja ihmisiä jotka jonottivat pikkutemppelille, jotta saisivat helisytellä kelloja, kertoen että jumalat-- mä oon nyt tässä. Kun Veeran kanssa kysyimme eräiltä tytöiltä että mitä he rukoilivat, he sanoivat rukoilevansa kauneutta. Jos rukous oli vaikeaa, pystyivät he menemään erään lähteen luo, kastelemaan kasvoja ja toivomaan tulevansa kauniiksi. Saatiin siitä sitten idea et hei, mennään jonossa oleville tytöille kertomaan että he ovat jo kauniita ja että Jeesus (Jumalaa ei täällä kannata mainita, koska heillä on tuhansia jumalia, joten nimessä Jeesus on sitä oikeeta ytyä) on luonut heidät juuri sellaisiksi kun he ovat ja heidän ei tarvi enempää kaunistua.. Eräs tyttö kiitteli kovasti ja saimme nähdä kuinka hän poistui jonosta-- myöhemmin tapasimme hänet ja hän ei ollut käynyt rukoilemassa. :) Samoin Lilja ja Aarne saivat todistaa eräälle naiselle joka oli menossa ennustajalle-- keskustelun jälkeen naisen silmät kirkastuivat ja hän sanoi että Lilja ja Aarne olivat auttaneet häntä tänään paljon, eikä nainen sitten mennyt ennustajalle! Ja se päänsärky minkä olen yleensä saanut shinton pyhäkkö alueella, sitä ei tullut nyt!! Rukoilimme ennen alueella menoa Jeesuksen veren suojaa-- ja se toimi! Amen! VICTORY!!

Tänään saatiin taas tavata Emmaus- aikaisia kavereita Kobessa- nautittiin heidän kaa china- townin vilskeestä, risteilystä laivalla- joka näytti ihan leikkilaivalta, käytiin shinto- pyhäkössä ihmettelemässä mitä oikein tapahtuu, käytiin Kobe tornissa ihailemassa iltamaisemia, sekä kaverimme Taskin kotona ruokailemassa, juttelemassa ja kuuntelemassa LADY GAGAn biisiä paikallisen pastorin laulamana!! Ihan huippu!! :)

Jeps. Kaikenlaista on siis tapahtunu ja Jumala saanu johdattaa!!

Sendai-- EMMAUS

Ishinomakin jälkeen saavuttiin jälleen Sendaihin. Täällä päästiin alkuun viettämään vapaapäivää- joka tuntuikin todella hyvältä työviikon jälkeen. Käytiin Sendai temppelissä, joka oli kauniilla vuorella. Vuorelta taas pystyttiin näkemään Sendain ydinkeskusta. Vuorella oli tosiaan yksi isoimmista shintolaisuuden temppeleistä-ja kuten aiemmillakin kerroilla, mä sain järkyttävän päänsäryn siellä "kaupan päällisenä". Ei siinä muuta ku rukoilemaan vaan ja onneksi Jeesuksen voima on niin ihmeellinen että päänsärly sai väistyä siinä missä oli tullutkin. :) Jesh. Amen.

Päästiin sitten lopulta myös tänne EMMAUS- keskukseen, sama järjestö jonka hommissa oltiin Ishinomakissa. Maanantaina päästiin tekemään hieman erilaista hommaa Ishinomakiin verrattuna. Siellähän me nimittäin pestiin laatikoita, muokattiin maata, kerättiin roskia maatilkuilta ja koitettiin pelastaa valokuvia.

Sendaissa me tytöt mentiin yhteen taloon ja saatiin olla sisällä- joskin lämpötila oli ihan sama kun ulkona. Siellä me irrotettiin ovia listoista, revittiin pilalle menneet tapetit ja vaihdettiin uusiin. Työ ei suinkaan ollut ihan noin yksitoikkoista, vaan siis jokainen vaihe vei enemmän aikaa kun jos kyseessä olisi ollut normaali remontointi. Ovet, paperit, kahvat ja muut olivat jokseenki tuhoutuneet, joten jouduimme paikata paljon ennenkuin todellinen urakka päästiin aloittamaan. Tuntui ihan kivata tehä hieman erilaista hommaa. Pojat oli aluksi pesseet ikkunoita, mutta sitten siirtyneet niiden kunnostamiseen myös.

Saatii kuulla talon omistajalta sellasta että hän oli pelastautunu tsunamilta siten, että oli ottanut molempiin käsiinsä yhden lapsen ja sitten paennut johonki juttuun- mylly tms. ja mennyt mahdollisimman korkealle. Vesi oli tullut kaulaan saakka ja hän oli joutunut olemaan siinä koko yön- kaksi lasta käsissään. Aamulla lopulta helikopteri oli tullut pelastamaan. Eli täällä on todellakin ihan karuja juttuja kerrottavana.

Iltapäivällä päästiin käymään rannassa ja mitä pidemmälle rantaa päin meni, sitä enemmän näki kuinka kammottavalla voimalla se tsunami oli tehny tuhoa! Mitään taloja ei näkyny pystyssä. Mä menin kävelemään siellä ihan rannassa ja olin kyl aika järkyttyny, koska kumminkin veden esteenä oli sellaset isot jutut- ei nyt muurit, mut kumminki vastaavat, ja silti se vesi oli rynniny sen yli ja siellä missä me oltiin- ehkä kolmen kilometrin päässä, niin vettä oli tullu niin paljon että ihme et ne ihmiset oli säilyny hengissä. Meiän talon omistaja kertoi et hänen tyttärensä talo oli ollut ihan rannassa. Maanjäristyksestä oli kuulema mennyt n. 40minuuttia, ennenkun tsunami tuli rantaa, mutta tää tytärki oli jo tuntenu veden jaloissaan ennenkun tajus mitä se musta oli mikä lähesty valtavalla voimalla.

Ja kuin pisteenä iin päälle- ne ketkä menetti talonsa, joiden sukulaisia tai perheenjäseniä kuoli, ei selvinny näin vähällä pahalla.. Heidän täytyy edelleen maksaa niitä velkoja, mitä heillä on niistä asunnoistaan ja maaplänteistään, vaikka tällä hetkellä niillä ihmisillä ei oo jäljellä yhtään mitään. Ja kuinka ollakkaan-- velat on se asia mikä johtaa kaikista eniten kodittomuuteen Japanissa.

Eli jos sulla vaan on yhtään aikaa- niin rukoile ja siunaa Japania ja sen kansaa. Keväinen tsunami ja sen kunnostustyö ei oo todellakaan ohi vielä.

Rukoilevin ajatuksin, Tinni¤