alttarilta portille..

Mun siskoni Katri meni lauantaina naimisiin Petterin kanssa!! Se oli niiku jotai niin kaunista!! Kaikki meni sujuvasti, mitään ei jääny puuttumaan. Ohjelma oli rentoa ja hyvää.. Korville suloista musiikkia, silmille kaunista katseltavaa, hyvää maukasta ruokaa ja vieraat oli juuri oikeat. Eniten mainitsemisen arvoisia on kumminkin itse hääpari! Petteri oli niin komeena ja Katri.. Se oli kun olis nähny ihkaelävän sadun prinsessan! Katri oli niin kaunis että ei kyllä ollu pelkoa että hän olis jääny kenenkään varjoon. Hauskaa oli se kun katso kuinka ne oli siellä papin edessä ja näki kummatkin takaapäin.. Kummallakin oli kiharat takahiukset!! :D Se oli jotenki niin hauska juttu!!!! :) En oo eläissäni ollu noin onnistuneissa häissä, kaikki oli onnistunu!! Mun pöytäseura oli aivan mainio (istuin Petterin sisarusten ja parin serkun, bestmanien ja kaason kanssa, eri pöydässä ku omat sisarukseni siis). Meillä oli hauskaa ja ei ollu yhtään vaikeeta olla siinä. Ihana oli päästä niin mainion porukan perheeseen. :) Millonkohan mä menen naimisiin?? :) "Sinä vain, Sinä vain, olet mulle kaikkein rakkain. Sinä vain, Sinä vain, olet minun ainoain" Se tulee niin paljon nopeemmin ku osaa edes odottaa, ihan oikeesti!! Viikko vielä ja sitten mä yksinkertaisesti oon siinä tilanteessa että kuulen korvillani kuulutuksen: "Viimeinen kuulutus lennolle Helsingistä New Yorkiin". O'ou. Voin sanoo että jännittää ihan hirveesti ku tää on tosiaa eka kerta mun mennessä täysin yksin! Mutta ei se mitään, ei se mitään. :) Onhan Jumala mun kanssa ja mä oon päättäny Häneen kyllä luottaa täydestä sydämestäni! Mulla oli tässä joku aika sitten sellasia päiviä etten oikein tuntenu Jumalan läsnäoloa.. Hän kun joskus koettelee meitä ja kattoo kuinka me janotaan sitä suhdetta Hänen kanssaan. No, onneksi kumminkin nyt se Hänen läsnäolonsa on tullut todellisemmaksi! Haluan elää vain Hänelle! Mutta niin, toivon että tuo päivä lentokentillä ja koneissa ei ole tuollaista samanlaista koettelemuksen aikaa. Toivon että saan pitää Herran kädestä kiinni kun pelottaa, toivon ja rukoilen että tuo käteni Pitäjä kulkee mun edellä, niin että askeleeni vaan löytyy oikeelle portille ja oikeeseen koneeseen oikeeseen aikaan. Ja että kaikki vaan sujuu. Jumala on kyllä niin hyvä että kaikkien noiden toivomusten toteutuminen on kyllä odotettavissa ilman jopa että ne olisivat toivomuksia.. :)

tyttö siiventyngillään

Eilen illalla kun pyöreskelin sängyssäni saamatta unta, mietin kaikenlaisia juttuja elämästäni. No lähinnä nuo aatokset kohdistuu nykyään elämäni missioon. Niinku eilenillallakin.. Mietin sitä mitä kaikkea tulisinkaan tekemään Malawissa jos sinne joskus muuttaisinkin ihan lopullisesti. Mietin kaikkia niitä orpoja ja mitä tarpeita heillä on. Jos tuleva matkani tulee onnistumaan, niin tulen olemaan sillä kolme kuukautta, pisimmän ajan siis mitä olen ollut poissa yhtäjaksoisesti Suomesta ja poissa perheeni ja ystävieni luota. Aiemmin mulla on myös ollut aina joitain suomalaisia (ja jenkkejä) mukana matkoilla, mutta nyt ei olis. Okei, sitä ennen on matka New Yorkiin ja siellä en edes tunne suomalaisia, joten se on pientä alkuharjottelua matkalleni. Mutta siitä pääsenkiin taas siihen asiaan että tajusin että tulisin tän vuoden aikana olemaan ainakin neljä kuukautta poissa! Eli siis vuosi vuodelta tää mun poissaoloni on vaan lisääntyny. Se oli aika mielenkiintosta tajuta ja mulle vaan tuli hymy huulille! Mitenhän ensi vuonna on?? Joku meidän opettajista joskus sanoi että jos sulla ei ole erityistä kutsua Suomeen, niin sitten sut on kutsuttu ulkomaille. Mä olin ennen niin varma että tuun jäämää Suomeen.. Mutta en sano että se olisi ollut mun haluni, mä vaan luulin niin. Mä ihailin lähetyssaarnaajia Afrikassa (koska en kuullu et muualla olis lähetyssaarnaajia) ja rukoilin että Jumala lähettäis mutkin lähetystyöhön. Ja noi hennot, pienet rukoukset/ unelmat Jumala kuuli. Kun mä olen Suomessa, niin mun rukouksissani on aina kysymys: Minne seuraavaksi? Ja kun sen tiedän niin sitten ajatuksissani on aina päivittäin se maa ja mitä siellä voi tehdä ja kehen ottaa yhteyttä.. En siis koe erityistä kutsua Suomeen. Kerran tätini viittasi mun matkusteluja ja elämäntehtävääni hyvin "hengellisellä tavalla" ja niihin sanoihin päätän tän merkinnän: "Taitaa olla sillä Tinnillä pienet siiventyngät selässään".

NYC- here I come again!

Tosiaan kuten jo aiemmassa tekstissäni sanoin, oon sitten lähdössä helmikuun 12 päivä New York Cityyn kuukaudeks, eli takastulo on maaliskuun 15. Sinne oon menossa paikallisen YWAMin kuvioihin. Ne on siellä alottamassa uutta prokkista teinien parissa ja minä saan olla mukana sitä! :) Lisäksi mulle on uskottu ihan erikoinen oma tehtäväni, opettaa amerikkalaisia tyttöjä kuinka siivotaan asianmukaisesti ja kunnolla! :) Se onki hauskaa! Ostin toissapäivänä liput sinne ja pian saan alkaa matkani tuohon yli 8 miljoonaa asukasta sisältävään valtavaan kaupunkiin joka ei koskaan nuku! Mielenkiintosta tässä on se, että tämä on mun eka kerta kun oon itse hommannu liput itselleni (ja muuten halpaan hintaan!!) j sitten eka matka jollon joudun matkustamaan yksin lentokentältä toiselle.. Selviytymään lentokoneen vaihdossa ja nousemaan ja laskeutumaan koneella ilman että on kaveria jota voi puristaa kiinni kädestä jos sille päässe sattuu. :D Hyvinkin mielelläni teen sen, en pelon vuoksi, vaan siks et laskeutuminen ja eteenki nouseminen lentsikalla on todella ainutlaatunen kokemus joka on ilo jakaa tällä tavalla jonku muun kanssa! Lisäksi tuun olemaan basella ainoo suomalainen joten englanninkielen taitoni laitetaan koetukselle heti alusta saakka, mistä oon todellatodella innoissani! Toivonkin että toi kuukaus olis sellanen kielikylpy et sen jälkeen pieninkin pelko puhua englantia olis tipotiessään! :) Elän siis hyvin jännittäviä hetkiä elämässäni.. :D Mutta mielelläni otan tän kaiken vastaan ja uskon että se sitten jatkossa auttaa mua kun oon lähdössä tuleville seikkailuilleni ympäri maailmaa. Rukouksena mulla onki ollu et saisin itse kokea tälläsen matkan IHAN YKSIN jotta sitten jatkossa ei pelottais niin paljon.. Hetken jo luulin et en ollu Jumalan silmissä valmis kun Hän kutsui mut DTS:n staffiin, mutta sitten ku selvis että mä en lähtis aktioon niin kaikki näytti taas valosalta. Joten tässä sitä nyt ollaan. :)

lahja Jumalalta

Syksy on nyt ohi ja joulu huomenna. Aika uskomatonta. En kyl voi sanoo et olis sillaset perinteiset joulutunnelmat ku ei oo lunta ja lahjaostoksetkii tuntu jotenki rasittavilta.. Mulla tuli ongelma yhtäkkiä olla Helsingissä, tuntu et materialismi oikein hyökkäs vastaan. No muahan sitte ahdisti ja lopulta päätin et nyt jää lahjat ostamatta ja lähin pois kaupungista. Eihän sitä joulua vietetä oikeesti kumminkaan muiden takia tai kinkun takia.. Joulu ei koskaa oo merkinny mulle joulukuusen hommaamista tai mitää sellasta punasta joulupukkia.. Vaan se on ollu Jeesuksen synttärit aina.. :) Nyt haluan vaan juhlia sitä ku vapahtajamme syntyi maailmaa! Se on suuri ilon aihe! Huomenna siis biletetään. Mutta joo.. Tässä sain kumminki mielenkiintosen lahjan Jumalalta, sellasen mistä olen haaveillu ja mitä oon miettiny.. Jo pidempää. Oon haaveillu siitä et pääsisin takas New Yorkiin edes hetkeks.. Ja oon pitäny yhteyksiä niiden ihmisten kanssa keiden luona oltiin. No nyt ollaa sit mailailtu ahkerasti puolin ja toisin ja sit mulla on ollu sellanen tunne et sinne tulis mennä helmikuussa kuukaudeks. :) Ja sitten siinä oli vähän epävarmuutta niiden dts aktion takia.. Jossain vaiheessa olin jo valmis luovuttamaan. Mulla oli lentolippurahatkin jo varattuna ja sitten koin et mun piti antaa ne yhdelle pojalle. Se oli sit tosi jännä antaa ne rahat pois, mutta mä tiesin sen tehdessäni et jos mun tulee mennä New Yorkiin niin Jumala tulee antamaan mulle tarvittavat rahat. Uskossa sitten kirjotin yhden mailin jossa jaoin joillekin että lähden New Yorkiin, en lähettäny vielä sitä koska odotin vastausta.. Mut kirjotin sen silti uskossa. Sitten tossa kaks viikkoa sitten mä rukoilin et Herra antais ne rahat jos mun on tarkotus lähteä.. Pyysin 500 euroa. Ette usko miltä tuntu kun yhdet mun kaverit sitten laitto just sen summan mulle tietämättä mitään tästä rukouksesta. Nyt mulla on siis lentolippurahat jälleen. Sitten koin et Jumala kysy et "Tinni, mitä sä haluat tehdä?".. Samalla kuulin musiikin jonka yhdistän aina New Yorkin reissuu.. Ja iloiten vastasin Herralle: "Mä haluan New Yorkiin kuukaudeksi". Nyt sinne ollaan sitten menossa, viimeinen vahvistus tuli tyypeiltä siellä ja ne odottaa mua innoissaa. Se oli niin rohkaseva maili varsinki ku ne kerto jotai mitä mussa näki viime kerralla ja uskoo mun tuovan tiimiin vahvuutta. :) Se on niin jännä.. Mä pääsen New Yorkiin, ehkä viimesen kerran. En tiedä. Mutta ainakin uskon että tulevaisuuden matkani ja lopulta ei vaan matka vaan koko elämä tulee suuntautuu jatkossa Itä- Afrikan puoleen. Ja se mua innostaa myös. On ihana et mä saan nyt nauttia vähän erilaisesta ja kerätä ihania muistoja ja sitten kun oon Afrikassa voin muistella niitä isoja rakennuksia ja kertoa juttuja. Miettiä kuinka hyvä Jumala mulle on ollut kun oon saanu kokea niin paljon. Oikeesti Jumala on jotain niin ihanaa mulle etten voi sitä edes oikein selittää, Hän on ihana! Mä olen rakastunut Häneen. Kiitos Jumala lahjastasi.