Sendai-- EMMAUS

Ishinomakin jälkeen saavuttiin jälleen Sendaihin. Täällä päästiin alkuun viettämään vapaapäivää- joka tuntuikin todella hyvältä työviikon jälkeen. Käytiin Sendai temppelissä, joka oli kauniilla vuorella. Vuorelta taas pystyttiin näkemään Sendain ydinkeskusta. Vuorella oli tosiaan yksi isoimmista shintolaisuuden temppeleistä-ja kuten aiemmillakin kerroilla, mä sain järkyttävän päänsäryn siellä "kaupan päällisenä". Ei siinä muuta ku rukoilemaan vaan ja onneksi Jeesuksen voima on niin ihmeellinen että päänsärly sai väistyä siinä missä oli tullutkin. :) Jesh. Amen.

Päästiin sitten lopulta myös tänne EMMAUS- keskukseen, sama järjestö jonka hommissa oltiin Ishinomakissa. Maanantaina päästiin tekemään hieman erilaista hommaa Ishinomakiin verrattuna. Siellähän me nimittäin pestiin laatikoita, muokattiin maata, kerättiin roskia maatilkuilta ja koitettiin pelastaa valokuvia.

Sendaissa me tytöt mentiin yhteen taloon ja saatiin olla sisällä- joskin lämpötila oli ihan sama kun ulkona. Siellä me irrotettiin ovia listoista, revittiin pilalle menneet tapetit ja vaihdettiin uusiin. Työ ei suinkaan ollut ihan noin yksitoikkoista, vaan siis jokainen vaihe vei enemmän aikaa kun jos kyseessä olisi ollut normaali remontointi. Ovet, paperit, kahvat ja muut olivat jokseenki tuhoutuneet, joten jouduimme paikata paljon ennenkuin todellinen urakka päästiin aloittamaan. Tuntui ihan kivata tehä hieman erilaista hommaa. Pojat oli aluksi pesseet ikkunoita, mutta sitten siirtyneet niiden kunnostamiseen myös.

Saatii kuulla talon omistajalta sellasta että hän oli pelastautunu tsunamilta siten, että oli ottanut molempiin käsiinsä yhden lapsen ja sitten paennut johonki juttuun- mylly tms. ja mennyt mahdollisimman korkealle. Vesi oli tullut kaulaan saakka ja hän oli joutunut olemaan siinä koko yön- kaksi lasta käsissään. Aamulla lopulta helikopteri oli tullut pelastamaan. Eli täällä on todellakin ihan karuja juttuja kerrottavana.

Iltapäivällä päästiin käymään rannassa ja mitä pidemmälle rantaa päin meni, sitä enemmän näki kuinka kammottavalla voimalla se tsunami oli tehny tuhoa! Mitään taloja ei näkyny pystyssä. Mä menin kävelemään siellä ihan rannassa ja olin kyl aika järkyttyny, koska kumminkin veden esteenä oli sellaset isot jutut- ei nyt muurit, mut kumminki vastaavat, ja silti se vesi oli rynniny sen yli ja siellä missä me oltiin- ehkä kolmen kilometrin päässä, niin vettä oli tullu niin paljon että ihme et ne ihmiset oli säilyny hengissä. Meiän talon omistaja kertoi et hänen tyttärensä talo oli ollut ihan rannassa. Maanjäristyksestä oli kuulema mennyt n. 40minuuttia, ennenkun tsunami tuli rantaa, mutta tää tytärki oli jo tuntenu veden jaloissaan ennenkun tajus mitä se musta oli mikä lähesty valtavalla voimalla.

Ja kuin pisteenä iin päälle- ne ketkä menetti talonsa, joiden sukulaisia tai perheenjäseniä kuoli, ei selvinny näin vähällä pahalla.. Heidän täytyy edelleen maksaa niitä velkoja, mitä heillä on niistä asunnoistaan ja maaplänteistään, vaikka tällä hetkellä niillä ihmisillä ei oo jäljellä yhtään mitään. Ja kuinka ollakkaan-- velat on se asia mikä johtaa kaikista eniten kodittomuuteen Japanissa.

Eli jos sulla vaan on yhtään aikaa- niin rukoile ja siunaa Japania ja sen kansaa. Keväinen tsunami ja sen kunnostustyö ei oo todellakaan ohi vielä.

Rukoilevin ajatuksin, Tinni¤

Ishinomakissa

Nyt ollaan oltu viikko Japanissa ja vihdoinki koko porukka alkaa olee selvinny aikaeroväsymyksestä. Ite oon nukkunu tosi hyvin kaikki yöt, mutta sitte pitkiin japaninkielisiin sepostuksii on meinannu liianki herkästi nukahtaa.. Pistetään aikaeroväsymyksen piikkiin. :D Täällä siis englannin kuuleminen on jokseenki unelma- on meillä mukana yks englanti-japaninkielinen tyyppi- vaan eipä kai sillä oo väliä jos me ei aina ymmärretä mitä tapahtuu.. Tai siis, haluttais kyl tietää, mutta useesti tulkkaus jää kyl jonnekki muualle. :)

Ensimmäinen päivä osotti jo sen ettei Japanilaiset taidakkaan olla niin lupauksiin ja aikoihin sidottuja kun on luultu. Meitä piti tulla vastaan kentälle siis eräs paikallinen, mutta kun ei näkynyt, päätimme soittaa ja selvisi että hän ei ole tulossa. Myöhemmin huomattiin että olihan hän meille mailia asiasta laittanu-- silloin kun oltiin jo lentämässä jossain Aasian ilmatiloissa. No ei mitään-- päästiin hyvään Intialaiseen ravintolaan ja prayer mountain ihmiset oli meille järkänny hotelliyön, joten saatii kaikki omat huoneet, vessat ja suihkut.

Seuraavana päivänä mentii sitten Yukii erääsee seurakuntaa. Meille oltiin kerrottu et kannattaa ottaa talvimakuupussit mukaan, sillä öisin on kylmä. JA NIIN ONKIN!! Taloissa ei ole keskuslämmityksiä, mutta jotkut lämpöpuhaltimet lämmittää mukavasti- kunnes sammuvat ja herätään keskellä yötä huoneen kylmyyteen. Huih. Illalla meille mainittiin että on olemassa sellainen juttu kun japanilainen sauna.. Ja mehän innostuttiin!! Paikalliset kysy mitä mieltä oltiin siitä et siellä tulis olla alasti-- haha. Mikäs ongelma se meille suomalaisille olis. :D Mentiin siis yleiseen suihkuun ja saunaan. Kiuasta ei löytyny, mutta lämpöä oli riittävästi. Toisessa saunassa oli taas sangollinen suolaa, jolla sai kuoria ihoa. Itse kylpyosasto oli mainio- tosin sisätilat jäi seuraavaan kertaan, sillä vietimme aikaa ulkosalla enemmänkin. Ulkona oli sellanen allas, jossa oli jotain ihme luonnoniainetta-- mutta parhaimpana oli sellaset pyöreät pienet lämpimät altaat, joihin sitten mentiin yksinään ja saatiin katsella täyttä kuuta. Ja siis niin- ulkotilahan oli melkoisen vilponen.. Mikä ihana ylläri. :)

Viikonlopuksi mentiin Sendaihin ja saatiin mahottoman isot annokset paikallisia herkkuruokia- joista mä en siis pystyny syömään mitään. Tosiasiassa muut tais olla lähinnä kateellisia mulle kun en näitä eksoottisia ruokia pystynyt syömään. :) Sendaissa auteltiin uutta seurakuntaa. Kävimme jakamassa ovelta ovelle kutsuja seurakunnan joulutapahtumaan.. Ja siis mukanamme ei ollut tulkkia ja suurin osa täällä ei puhu englantia. Hyvin pitkälti siis kutsumme menivät näin: "Hyvää päivää! Mitä kuuluu? Joulu- please. 23- yläaste. Nähdään! Kiitos!" Mutta menihän se. :D Ensi viikolla 23 päivä meidän sitten olisi tarkoitus osallistua kyseiseen joulujuhlaan ja järjestää siellä jotain ohjelmaa, sekä tehdä keksejä sinne. Pipareita olis ihana tehä, vaan eipä sitä pysty oikein näillä aineksilla tekemään. :E

Sendain jälkeen tulimme Ishinomakiin. Ishinomaki on yksi kaupunki missä tsunami teki paljon tuhoa. Täällä ollaan saatu olla auttamassa ihmisiä mm. peltohommissa- maanmuokkausta, tasausta, sekä roskien keräämistä pihoilta. Ollaan myös pesty laatikoita, tauluja ja yritetty epätoivoisesti pelastaa homeisia ja likaisia valokuvia. Aluks tuntu et esim. taulujen peseminen ei ollu työ eikä mikään, mutta sitten ku kuultii et ne oli erään valokuvaajan ottamia kuvia ja ainoa asia mikä oli jäänyt jäljelle hänen muuten tuhoutuneesta omiasuudesta, niin sitten sille pesemiselle tuli paljonkin lisäarvoa.

Ilmanala täällä on reippaasti likaisempaa ja pölyisempää, siksi enää ei tunnu yhtään hassulta pitää nenäsuusuojuksia yllä. Lähinnä siitä on tullut tapa mitä toteuttaa joka kerta ulos lähtiessä.

Ollaa koettu upeita asioita ja myöskin kulttuuri haasteita, mutta eteenpäin mennään siis ja oikein ilolla. :)

Tänään Japaniin!!

Ihan uskomatonta.. Taas sitä ollaan menossa! Tosiaa neljän ja puolen tunnin päästä pitäis matkata jo lentokentälle ja alottaa matka Lontoon kautta Japaniin, nousevan auringon maahan. Meillä on ihan mahtava aktiotiimi- Tarmo, Aarne, Lilja, Veera ja minä ja Kati johtopuuhissa. Mieltsii. Koitan bloggailla sieltä sitten ja kertoilla kuulumisia ja laitella kuvia matkasta!! Muistakaa rukouksin!!

Venäjä

Viime viikolla pääsin toteuttamaan yhden unelmistani- matkan Venäjälle. Tosin jossain vaiheessa olin ihan valmis jäämään Suomeen ja kuuntelemaan opetuksia vaikka skyoen välityksellä. Ajattelin että Afrikkalaisten oppilaidemme tulisi olemaan vaikea saada viisumeita, joten mä tavallaan "uhrauduin" vapaaehtoiseksi jäämään heidän kanssaan. Mutta kuinka ollakkaan, kaikki oppilaat saivat viisuminsa, viimeinen muutaman päivän muita jäljessä mutta kumminkin. Lähtö oli jokatapauksessa hyvä juttu.

Niinpä aloitimme siis matkan lauantai- aamuna kohti Venäjää. Matkasimme Raja-Joosepin kautta. Saavuttuamme rajalle, jouduimme odottelemaan pitkään Afrikkalaisten ystäviemme kanssa- passit ja viisumit piti viedä eri rakennukseen ja siellä tutkia vielä niiden paikkaansapitävyyttä. Ainakin niin oletan. Me suomalaiset pääsimme maahan helposti. Lopulta kaikki olimme Venäjän rajojen sisäpuolella ja jatka matkui. Matkamme vei Murmanskin kautta Olenegorskiin. Minä ja kuusi muuta tyttöä päädyimme asumaan saman katon alle- asunnossa ei asunut sillä hetkellä ketään, mutta jonkun tavaroita siellä oli. Pakko myöntää että kyllähän sitä hieman järkytyin kun menin ekaa kertaa vessaan. Haju oli melko vastenmielinen, paperit piti heittää roskikseen ettei pönttö tukkeutuisi ja vessassa ei ollut käsienpesuallasta, vaan kädet piti mennä pesemään erilliseen pesuhuoneeseen. Vesi itsessään haisi todella pahalle ja sitä ei voinut juoda.. Mutta hei, kaikkeen tottuu. Ei se viikon jälkeen enää yhtään niin pahalta tuntunu. :D

Vaikkakin Venäjällä oli melko paljonki huonommin asiat ku meillä Suomessa, niin ihmisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus yllätti. Ainakin seurakunnassa ihmiset oli todella ystävällisiä ja pitivät hyvää huolta. Meidät kutsuttiin Montegorskiin erääseen saamelaisperheeseen lounaalle.. Ja siis kerroinko jo että meitä oli yhteensä 22 ihmistä- eli ei tosiaankaan mikään pieni ryhmä ruokittavaksi. Ahtauduimme kaikki pöydän ääreen ja nautimme hyvästä lounaasta. Saimme myös kuulla uskomattoman hienoja todistuksia siitä kuinka Jumala oli pelastanut nämä ihmiset. Kun yksi pojista vapautui huumeidenkäytöstä Jumalan avulla, niin koko perhekunta tuli uskoon ja sai kokea Jumalan mullistavan voiman elämässään.
Sama perhe vei meidät myöhemmin iltapäivällä eräälle vuorelle- menimme siis autolla, mutta loppumatkan kävelimme. Oli upeeta nähdä koko Montegorskin kaupunki. Montegorski on yksi maailman isoimmista nikkelintuottajista ja tehtaat ovat tehneet hieman hallaa sille seudulle- mikään ei oikein kasva siellä ja kaupunki peittyy harmauden ja savun sekaan.. Varsinkin näin syksyllä.

Kävimme myös itse Murmanskissa kokouksessa. Domingos soitti Afrikkalaista musiikkia ja loppujen lopuksi koko sali (n. 150-200 ihmistä) seisoi taputtaen musiikin tahdissa- jotkut jopa hieman "tanssivat" eli liikuttelivat jalkojaan sivulta sivulle. :)

Eräänä päivänä vierailimme Luujärvellä saamelais- komilaiskylässä. Vaikka Venäjä onkin ihan naapurissa, niin näkemäni yllätti minut. Siellä oli muutamia kerrostaloja, mutta suurin osa oli vanhoja sodanaikaisia omakotitaloja- ränsistyneitä ja ajankuluttamia. Oppaamme vei meidät ilmeisesti vanhempiensa kotiin, joten pääsimme myös näkemään mitä sisällä oli. Kodin lämpö yllätti minut. Sielläkin saimme käydä pitkän pöydän ääreen ja jokainen sai kupillisen kuumaa teetä sekä leipiä ja makeita syötäviä naposteltavaksi.

Kaikista mielenkiintoisin vierailu minun mielestäni oli kumminkin Zelenegorskin huumevieroituskeskus. Paikka näytti melko vaatimattomalta, mutta sisällä meitä odotti maistuva lihakeitto, joulutortut, lämpimät valmiiksi pedatut pedit ja mukavat ihmiset. Osallistuimme illalla kokoukseen muiden kanssa ja porukastamme osa sai jakaa todistuksiaan siitä mitä Jumala on heidän elämässään tehnyt. Itse asiassa nautin vierailustani niin paljon, että mietin että sinnehän voisi oikeasti mennä ensi kesänä kuukaudeksi vapaaehtoisena hommiin.. :) Nykyiset paikan johtajat ovat itse vapautuneet huumeista. Heidän tarinansa oli mielenkiintoinen. Nykyinen vaimo- silloinen diileri, tapasi nykyisen miehensä- silloisen huumeidenkäyttäjän, ja möi huumeita miehelle. Huumeet olivat jotenkin huonoja ja mies joutui sairaalaan ja oli lähellä kuolla. Nainen taas joutui vankilaan. Sen jälkeen he tapasivat, alkoivat hengailla yhdessä, alkoivat käyttää huumeita yhdessä ja elivät yhteistä elämää. Myöhemmin joku sai heille ajatukset mennä vieroitukseen tähän keskukseen ja vaikka motiivit ei olleet oikeat alkuun (ajattelivat olla turvassa joltai, en muista miltä) niin keskus otti ensin vastaan miehen, sitten myöhemmin naisen. He pääsivät irti huumeista ja vuoden ohjelman jälkeen menivät naimisiin ja alkoivat johtaa paikkaa. Se ero mikä heidän vanhoista kuvista välittyi tähän päivään oli jotakin muuta- plus se miten he palvelivat nyt Jumalaa ja halusivat antaa elämänsä sille, että auttavat niitä jotka kärsivät samasta asiasta kun he ennen.. Siis niin plussaa! Ihan mieletöntä!!

Kannattaa siis käydä Venäjällä- se on elämää mullistava kokemus. :)