Russia- motherland

Ollaan nyt Alicen kanssa juuri viettämässä yötä Moskovassa lentokentällä.. Värjötellään täällä kylmissämme, sillä ilmastointi pauhaa täysillä kylmää ilmaa niskaamme. Alice fiksuna oli ottanu villasukat mukaan, mutta niillähän ei pitkälle pötkitä kun koko kroppa on jäässä. Onneks netti toimii niin voi tässä samalla hieman kirjotella tännekkin. :)

Juttuhan on siis niin että syy miksi olemme Moskovassa nyt, on se että olemme matkalla Tokioon, Japaniin. Me mennään sinne noin kaheks viikoks ja tarkotus olis tutustua YWAM Tokioon, pariin pastoripariskuntaan Osakassa ja mahdollisesti myös yhteen Tokiossa Osakan matkan jälkeen. Viime marraskuussa me juhlittiin Missionuorten 50-vuotis juhlia ja siellä meillä oli vieraita nimenomaan Osakasta. He tulivat vielä kanssamme henkilökunta päiville ja siellä sitten eräänä päivänä saimme muistaa heidän työtään ja Japania rukouksin. Silloin koettiin Alicen kanssa et meiän tulis viedä tiimi Rovaniemeltä Japaniin. Tai no, Alice ei kokenut että hänen tulis viedä se tiimi, mut no, jokatapauksessa. :D

Me sitten sitä jäätiin miettimään, mutta kun Alice lähti silloisen DTS:n kanssa aktioon Thaimaahan, niin mä sitten kerkesin unohtaa Japanin. Ihan siitä syystä et aattelin et jos meen Japanii niin joudun luopumaan mulle rakkaasta Afrikasta liian pitkäksi aikaa.. Ja ehkä vähän pelkäsin et joudun luopumaan siitä kokonaan. Sitten joskus maaliskuun alussa olin erään ystäväni kanssa kaupungilla kiertelemässä etnisiä liikkeitä ja kävimme myös yhdessä Japanilaisessa paikassa. Silloin mussa syttyi uudelleen palo lähteä Japaniin ja ikäänku Jumala olis auttanu mua tajuumaan että mä en menetä Afrikkaa. Ja et vaikka kuinka inhoon sitä ku työkaverit ja muut sanoo et no nythän se on hyvä matkustaa ku sulla ei oo sitoumuksia jne, niin seki on tavallaan totta. Mä uskon siihen et muutan perheeni kanssa aikanaan Afrikkaan ja sieltä matkustetaan, mutta nyt tajusin että ei me varmaan samalla lailla matkustettais kun mitä mulla on nyt mahollisuuksia ku olen yksin ja ei oo lapsia eikä sitä miestä ketä täytyis sen kummemmin ajatella. Tajusin et Jumala haluu viedä mua uusiin paikkoihin, Hän haluaa mun saavan uskomattomia ikimuistoisia kokemuksia ja myös oppivan jotain mitä en ehkä Malawissa/ Afrikassa ollessani koskaan oppisikaan. Kaikille asioille on oma tarkoitus ja merkitys.

No siinä sitten etnisten liikkeiden jälkeen laitoin viestin Alicelle että mitäs muuten mietit Japanin suhteen vielä..? Hän sanoin että kokee et joo, tiimin pitäis mennä, mutta olis myös mainio et siellä kävis etukätee tutustumassa, luomassa suhteita jne.. Mikä ihanne ajatus ennen jokaista aktiotiimiä, tutustua ja saada tuntuma paikkaan minne porukka menee. No, mä ajattelin että se ei onnistuis mun kohalta ja olin vähän harmissaniki.. Mutta sitten tajusin että mulla onkin LOMA ja pääsen Japaniin.

Nyt ollaan siis täällä Moskovan kentällä- jäässä kylläkin- ja odotetaan että lento lähtis Tokioon. NIIN SIISTII! Jumala järkkäs kaiken ja mahdollisti meiän matkan! Onko parempaa? Ootan niin innolla et mitä kaikkee nähää ja toki koitetaa ottaa myös lomanki kannalta.. Osallistua tee- seremoniaan, mennä isolle kala- marketille, nähdä koko Tokio Roppongi hillsin 52:sta kerroksesta, nähdä Buddha- temppeli, kävellä suuren akvaarion sisällä ja nähdä Osaka linna. Kaikkea siis luvassa.. :D Kunhan nyt vaan aurinko nousis, tulis lämmin ja aika kuluis ja oltais pian Tokiossa!! :)

Älkää mistään murehtiko

Viime viikonloppuna meillä on mainio U-Turn Keravalla ja siellä hyvää opetusta. Kaikki eivät opetusta tuntunu sulattavan, mutta itse ajattelin et siinä oli paljon hyviä pointteja ja paljon mitä vois itsekin alkaa ajatella. Puhujana oli Stefan Ruotsista. Puheessa oli paljon huvittavaa, mutta myös paljon sellasta joka toivottavasti pisti ihmisiä ajattelemaan omien ongelmiensa ulkopuolelle. Joskus meidän pikku ongelmat saattaa saada meidät ihan sekasi pitkäks aikaa, valvottuja öitä, keskittyminen koulussa tai työpaikalla häiriintyy, vaan koska meidän oma pikku ongelmanne muodostuu meille niiiiiin isoksi.. Ja sitten me katsotaan telkkua ja nähään kuinka vaikka Libyassa on paha tilanne, mutta hei, eihän se kosketa meitä, joten voidaa vähän kauhistella, vaihtaa kanavaa ja vaan jatkaa ku mitää ei olis tapahtunu.

Viime reissulla Malawissa mä erään kerran kävelin hiekkatietä pitkin klinikalle laittamaan kännykkääni ja läppäriäni lataukseen.. Kun mä vihdoin olin siinä toimistossa, niin mun hieno iPhone tipahti läppärin päältä vasten sementtilattiaa. Mä kyl heti tiesin mitä oli tapahtunu ennenku nostin puhelimeni edes ylös.. Lasi oli täysin palasina. Että se tuntu pahalta, mutta samassa mä vaan tiesin että mä en voi nyt alkaa murehtii tätä, sillä siinä kylässä ihmisillä ei edes ole pöytiä ja tuoleja kodeissaan.. Ei mattoja, ei pesukoneita, ei helloja, eikä todellakaan iPhoneja. Mä vaan tajusin et olis todella väärin surra jotain niin maallista asiaa kun ihmisiltä puuttuu ruoka lautaseltaan päivällisen aikaan.

Mä en nyt halua oikeesti syyllistää ihmisiä jotka murehtii asioista, en tietenkään, itsekin tulee murehdittua useasti asioita, vaikka mitä tekis tulevaisuudessa, mistä saan rahaa et vois ostaa liput Japanin matkaa varten ja eteenki ulkonäkö paineet on sellasia mitkä saa voimaan pahoin ja joista masentuu. Mutta kun pitäis oikeesti oppia iloitsemaan siitä kuka on, uskomaan siihen että on Jumalalle rakas ja tärkeä ja että Hän pitää kyllä huolen kaikesta mihin on pyytänyt meidät.. Hänellä on kaikki langat käsissään. Kaikki on Hänen käsissään. Meille on kirjotettu Raamatussa että älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattaakoo pyyntönne rukouksella ja anomuksella kiitoksen kanssa Jumalan tiettäväksi.. Ja tuskinpa noita sanoja sanottiin turhaan. Jumala silloin jo tiesi millaisia murehtijoita me ollaan- ja mitä me murehtimaan- Hän tietää mitä tehdä.. Joten pyynnöt ja anomukset kiitoksella Isälle.

Viikonloppuna kuultii myös eräs tarina- tuttu tarina- joka avautu ihan uudella tapaa mulle. Puhuttiin Abrahamista ja siitä kuinka hänen ollessa 75- vuotias Jumala antoi hänelle lupauksen että he tulee saamaan lapsen. 75- vuotias pikkuvauvan isä, tuntuu mahdottomalta.. Mutta se mitä Jumala sanoo on tosi. Abraham huolehti ja murehti omassa teltassaan että eihän hän voi lasta saada ja ei siitä mitään tule, mahdotonta.. Jumala pyysi Abrahamin ulos- pois teltasta- katsomaan taivaalle ja alkamaan laskea tähtiä- niin paljon tulisi hänellä olemaan perillisiä. Okei, se kuvaa sitä perillisten määrää, mutta nyt se vaan avautu jotenki uudellee mulle.. Pois teltasta- ulos laskemaan tähtiä.. Joskus omassa maailmassamme kaikki näyttää ahtaalta ja pieneltä ja vaikealta, mutta kun lähdetään ulos ja vertauskuvallisesti aletaan laskea tähtiä, niin me tajutaan kuinka SUURI Jumala meillä on. Jumala on luonut kaiken, maan, taivaan, meren, avaruudet, ihmiset.. Kaikki on Hänen kädessään- Jesajassa kirjotetaan että me olemme piirretyt Hänen käsiensä ihoon. Kun me tullaan pois siitä boksista- ja otetaan Jumala pois siitä boksista mihin Hänet ollaan laitettu- niin me tajutaan että oikeesti kaikki ne meidän ongelmat on yhtä pieniä kun mitä muurahaiset meille.. Miks murehtia- onhan Jumala- suuri Jumala- puolellamme.

Tinni sydän Japani

Oij että, Jumala on niin hyvä. Viime Marraskuussa me juhlittiin Suomessa YWAMin 50-vuotis juhlaa ja saatiin vieraiks pastori- pariskunta ja heidän tyttärensä Japanista. Siitä jatkettiin sitten matkaa staffi-päiville ja meillä oli sellaset hetket jolloin rukoiltii jokaisen basen puolesta. Ku oli Rovaniemen basen vuoro, niin kesken rukouksen nää meiän Japanilaiset ystävät halus et me siunata Japania. Ja niin me tehtiin. Rukouksen jälkeen menin Alicen luo ja sanoin et hei tiiäkkö, mä koin et meiän tulis viedä tiimi Japanii, mahdollisesti jo ens DTS:stä. Ja Alice vahvisti sen sanomalla et koki ite saman. Siinä sitte päätettii asiaa alkaa rukoilee ja miettii. Muutama viikko takaperin mä olin ystäväni Marian kanssa sitte kaupungilla kiertelee etno-liikkeitä. Mä oon niissä paljon kierrelly ihanien mausteiden ja eksoottisten ruokien perässä, mutta yks liike oli aina jääny huomaamatta, johtuen siitä et se ei ollu samalla kadulla. Maria kumminki ties sen ja me päädyttiin sinne.. Ihan erilainen ku ne muut liikkeet! Siellä oli myynnissä lähinnä Japanista tuotua tavaraa, tai siis ruokaa. Ja yhtäkkiä kaikki ne marraskuiset ajatukset Japaniin lähdöstä tuli vahvana mieleen ja tuli sellanen palo et sinne pitää mennä. Mä oon aiemmin hieman ollu huolissani et no entäs sitte mun Afrikka- unelmani, miten sille käy? Mutta siinä sit aloin rukoilee ja koin niiden päivien aikana et oon koittanu ite puskea sitä Afrikkaa tapahtumaan jo nyt, vaikka Jumalan kalenterissa mulle on merkattu menoa ennen Afrikkaa. Kyllä se Afrikka odottaa. Yhtäkkiä mä vaan sain sellasen aidon intohimon Japania kohtaan. Soitin Alicelle et no, ootko miettiny vielä sinne menoa ja se vastas myöntävästi. Parisen päivää siitä ehkä, niin se iso maanjäristys tapahtu ja tsunamit ja muut. Sitten koittiki mun synttärit, tulin kipeeks tietenki synttäreilläni, kuinka muutenkaan? Mutta se päivä oli ehottomasti paras pitkiin aikoihin. Soitin heti aamusta Alicelle ja kolmen tunnin puhelun saldona oli se, että mä lupauduin DTS:n staffiin Rovaniemelle ens kouluu, aktionjohtajaks Japanii ja tutkimusmatkalle Japaniin kesäkuussa. :D Haha. Ja kyllä alko elämä maistua hyvältä.

Onhan se tosi pelottavaa et Japanissa on Fukushiman ydinvoimalassa ongelmia ja säteilyä jne, mutta hyvä työkaveri joka sattuu olee Kemian ja Fyssan maikka on paljonki rauhottanu mun mieltä tässä asiassa ja mitä nyt STUKin sivuja ja ulkoministeriön sivuja lukee, niin joo, ei pidä olla liian huolissaan. Ja oikeesti, se oli aika tosi selkee se et pitäis viiä tiimi Japanii.. Joten tarkotus tällä matkalla varmasti on, sitä odotellessa.. :D

Mä niin pyydän et Jumala siunaa Japanin maanjäristyksen, tsunamin ja säteilyn uhreja ja ihmisiä jotka menetti läheisiään ja ystäviä. Ja mä pyydän että Japanin kansa vois eheytyä. Mä kiitän Isää Hänen rakkaudestaan Japania kohtaan! Mä pyydän että tää olis myös mahdollisuus tavoittaa Japanilaiset Jumalan rakkaudella!!

Oon joskus ollu pelottavissa hetkissä ja tilanteissa, mut aina Jumala on ollu munkaa niissä.. Joten vaikka maa järisis, veret vyöryis mereen tai mitä tahansa tapahtuis, niin Jumala on mun suojani. Joten matkaan kohti ilman pelkoja!! :)

My hope

My hope is built
On nothing less
Than Jesus' blood and righteousness
I dare not trust
The sweetest frame
But wholly lean
On Jesus' name

When the mountains are falling
When the waters are rising
I shall be safe in You
Though the nations are quaking
Every kingdom be shaken
Still I will rest in You

When darkness seems
To hide Your face
I rest on Your
Unchanging grace
In every high
And stormy gale
My anchor holds
Within the veil

- Chris Tomlin

13 ihmistyyppiä vs. 6miljardia ihmistyyppiä- Tinnin pohdintoja

Jokseenki huvittava päivä takana. Kuulin että monien horoskooppimerkit oli vaihtuneet toiseen, syystä että oltiin löydetty uusi tähtikuvio. Muhun sillä ei ollu tietenkään mitään vaikutusta, kun en moisiin horoskooppeihin usko, mutta huomasin kyllä kuinka se sekoitti monien päivän. Lähinnä siinä naureskelin ittekseni että noniin, nyt ne jotka on ennen luullu olevansa esimerkiks skorppiooneja ja on lukenu sen luonteenpiirteet ja muut vastaavat ja niihin yhtyneet, onki nyt vaakoja, eli nythän myös ne kuvauksetkin on vääriä. Pakko siis sanoa että en ymmärrä niitä jotka noihin uskovat.. Lähinnähän se taitaa olla niin että ei ihmiset usko niitä päivittäis horoskooppeja, mutta nuo luonne- jutut kyllä. Tokihan mä olen sen kuullut mihin merkkiin itse kuuluisin, mutta ei mua kyllä oo koskaan kiinnostanut lukea mitä siitä sanotaan. Jokainen ihminen on luotu olemaan yksilö ja meillä on jokaisella oma persoonamme. Jos jokainen kuuluu jonkun yhden alle näistä kolmestatoista merkistä, niin sehän tarkoittaisi että ihmisiä olisi vaan kolmeatoista erilaista. Mutta meitä on joka lähtöön. Me ollaan kiinnostuneita eri asioista, me synnytään erilaisiin olosuhteisiin, kohdataan erilaisia ihmisiä. Miksi luokittautua tälläisiin ryhmiin siis? Mä ainakin haluan poiketa muista. Ja en mä elä jossain toisessa, ei ole toista Tinniä. Voi olla samanlaisuuksia, mutta ei samaa. Eiköhän sekin jo todista että tähtikuviot on merkityksettömiä kun mä ja eräs ystäväni ollaan synnytty sillai että meidän välissä on pari kuukautta ja luultavasti siis myös pari merkkiäkin, ja me ollaan todella paljon samanlaisia.. Eikös sen juuri pitäisi olla niin että me ollaan kovinkin erilaisia? Ja taas yksi ystävä jonka tulisi kuulua samaan merkkiin mun kanssa ei sitten missään muotoa ole kuin mä. Hölynpölyä sanon siis minä.

Kaikki tää toki mietitytti mua, just miks ihmiset uskoo noihin juttuihin ja sit kuinka upeeta on se et meillä on Jumala joka ei koskaan muutu. Hän oli, on ja tuleva on. Hän on sama eilen, tänään ja huomenna. Hän on luonut meidät kaikki ja mä haluan antaa Hänelle kunnian siitä kuka olen, millainen olen. Hän ansaitsee siitä sen ylistyksen. Moni voi toki olla tästä sitä mieltä mitä mä olen mieltä horoskoopeista, mutta hei, kyllä se mieli vielä vaihtuu kun totuus aukenee henkilökohtaisella tasolla.

Kyllä mä vähän nauroin niille mun kavereille jotka tästä horoskooppi-jutusta paasas ja myöhemmin pyysin anteeksi että nauroin, sillä enhän itsekkään halua mun uskolleni naurettavan tai sitä pilkattavan. Mutta oman mielipiteeni mä saan sanoa. Uskoani en aio tyrkyttää, mutta haluan elää siten että mun uskoni näkyy ja jos kysytään niin mä vastaan. Väittely on turhaa ja siihen en ryhdy, se ei rakenna ketään.

Mutta kaikille vielä.. Ootte arvokkaita yksilöitä, jotka Jumala on muokannut. Meiän päivät on Hänen käsissään ja Hän tietää mitä niissä tapahtuu.