Seuraava morsian.

Olin eilen ystäväni häissä kaasoilemassa. Oli todella kauniit häät!! Kaikki tuntu vaan menevän niin hyvin vaikka kahvikone niillä keittiötyypeillä menikin rikki.. Mutta onneksi on olemassa hella ja kattiloita.. Sillä he sitten keitteli meille kahvia, jota en edes muuten muistanu maistaa. Hups. Morsian oli itse sulatellu suklaata ja tehnyt erilaisilla muoteilla niistä kaikkee kivaa.. Ne oli niin upeen näkösiä että huhhu! Ja hyvänmakusii! :D Se oli tosi kunniajuttu saada olla kaaso, nähdä se vihkiminen edestä, auttaa morsianta ja tehdä ohjelmaa. Oikeesti oli ihana saattaa yhtä mun parhaista ystävistäni alttarille. Sitten tuli tietenkin morsiuskimpun heitto.. No mä lähin sitä Mimmulle (morsian) hakemaan kun se oli jääny alas siinä.. Sitte ku annoin sen sille heitettäväks sanoin vaan et turhaa mä tätä sulle annan.. Sä annat sen kohta kumminki mulle takas! :D Niinhän siinä sitten kävi et mä olin siinä alhaalla odottamassa kimpun heittoa ja morsiamen sisko sano et laske Mimmun laukku maahan että ethän sä muuten mitää kukkaa saa.. Laskin jutut käsistä ja sit kimppu lensikin jo.. Mä hyppäsin ja yhtäkkiä tajusin et ei vitsit, kimppu on mulla! :D Mä siis sain sen.. Oli se hauskaa. :D No, ehkä en ole seuraava morsian siitä poppoosta, varsinkaa kun en ole vielä edes kerennyt ajatella seurusteluakaan.. Tai ehkä se oikea ei vaan ole tullut vastaan. :) Niin, mä en halua etsiä.. Haluun et Jumala vaan johdattaa sen mun etee.. :D Kyllä silmät silti on auki. :) Ha. Mutta aika hauskaa kumminki.. Mä sain kimpun, jee! :D Btw, noissa kuvissa mulla ei ole juhla- asu päällä.. Ne on otettu seuraavana päivänä häistä, eli tänää.. :D En ole ihan dorka. :D Oli jotenki tosi huippua kun sulhasen äiti puhu siellä ja kerto niiden seurusteluu liittyvän stoorin. Ennen ku Markus ja Miina alko seurustelee sekä Markuksen isä että äiti (tietämättään toisistaa) saivat kehotuksen Jumalalta alkaa rukoilee Markuksen seurustelu- asioita.. Samana päivänä, samana viikonloppuna.. Niin ja sitten puolen vuoden päästä Markus ja Miina kerto et ne on alkanu seurustelee.. Niiden puhuessa oli selvinny että puoli vuotta aiemmin oli Miina ja Markus nähny eräänä viikonloppuna ja sopinu et ne rukoilee josko niiden tulis alkaa seurustelee.. Selvis et se oli ollu se ihan sama päivä ku Jumala oli puhunu Markuksen vanhemmille et niiden pitäis alkaa rukoilee sen seurustelu- juttua.. :) Aika mieletöntä vai..? Sit Markuksen äiti kerto et se oli miettiny kaikkia läpäriläisii tyttöjä ja oli sanonu miehellee et jos hän sais päättää kenen kaa Markus alkaa seurustelee, niin se olis kyl tuo Miina.. :D Ihana juttu! Tuosta tulee sellai oli et todellakii Jumala on mukana meidän mies- jutuissa ja Hänellä on meille hyvät puolisot varattuina.. Niinku et mitäs huolta tässä.. Jumala tietää ja johdattaa ajallaan sen oikean eteen. Emmä oo koskaa oikei sitä murehtinu enkä aio vastaisuudessakaa. :D Oon valmis olemaan myös yksin jos sillä voitan enemmän sieluja Jumalalle kun että olisin kaksin jonku kanssa.. Haluun kumminki Jumalan olevan se ykkösjuttu mun elämässä.. Hän mut kumminki tuntee kaikista parhaiten eikä koskaan katoa elämästäni.. Ei suutu, rakastaa vaan.. Ja antaa aina anteeksi. On täydellinen rakkaus. Minun rakkaani on täydellinen rakkaus.

Mä just muistin.

Niin, mä just muistin et hei.. Ei mun tarvi yrittää mitään. :D Eikä mun tarvi aina olla niin hengellinen blogissani.. Mä saan olla ja kirjottaa mitä mieleen tulee, saan vapaasti kirjottaa siitä mitä teen. Aikamoinen vapaus, eikö? Kaikilla ei tuota vapautta ole.. Tulee mieleen ainakin tilastotietoja siitä kuinka mm. monissa maissa yli puolet väestöstä EI OSAA kirjoittaa eikä lukea.. No tarkoitukseni ei ollut alkaa puhua kovinkaa vakavista asioista, vaikka nuo asiat mua kiinnostaakin. Mutta kai ihmiset saa ihan väärän käsityksen musta jos mä vaan kirjottelen noita vakavamielisempiä juttuja tai sitä mitä hengellisessä elämässäni tapahtuu.. Nimittäin tässä kirjoittelee tyttö joka on itseasiassa aika hupsukin välillä.. Kova puhumaan, nauramaan ja melko hyvä ottamaan elämästä ilon irti. :D Siis ei pois, mutta osaa käyttää ja nähdä sen ilon. :) Oon vaan niin järettömän kiitollinen siitä että Jumalakin haluaa tehdä mun kanssa niitä asioita mitä mä haluan tehdä.. Jos mä haluan vaikka käydä kävelyllä, niin Hän haluaa mun mukaa.. Jos mä meen soutelee, haluaa Hän mun mukaa.. Jos mä syön muurahaisia, haluaa Hän.. No ainakin olla seurassani.. En tiedä laittaisko Jumala muurahaisen suuhunsa. :D Mutta siis ideana kumminkin se että tein mä mitä vaan, Hän haluaa olla mun kaa ja tehdä sitä myös vaikka fyysisesti en Häntä näkiskään. Eikä tää nyt oo asioiden ylihengellistämistä, vaan se on täysin sitä että otetaan Jumala mukaan meiän arkeenki.. Ei vaan rukoushetkiin. Jeesh, mutta siis niin, en siis häpeä ollenkaan sitä että mulla on elämä jossa mä oon hassu ja teen hassuja asioita.. :D Tälläiseksi olen luotu. Tällä hetkellä oon tosi ilonen siitä että hiljalleen mun syksyn suunnitelmat alkaa loksahdella paikoilleen.. Se tuntuu niin hyvälle! On jotain mitä odottaa ja suunnitella. Onhan tää kesä aika rankkaakin sillä lailla että oon kaasona ystävälleni ja siihenhän sisältyy omat stressit ja tekemiset.. Tekemistä tänä kesänä siis olis.. Ystäville olis ihana antaa lisää aikaa, mutta pitää miettii kaikki rahallisestikki. No, eilen kumminki oltii Tampereella, oltii yötä.. Tavattii Malawi- tiimin tyttöporukalla ja tehtii ruokaa, käytii Pyynikillä kävelee ja juteltii kaikkia juttuja.. Muistoja Malawista, myös videonpätkiä.. Kamalia sellasia.. Kuvia ja päiväkirjamerkintöjä. Oli niin huippua huomata kuinka tuo matka vaikuttikaan tyttöjen elämään ja elää vielä heissä näin puolentoista vuoden jälkeen. Itsessäni tuo matka on niin elävänä mielessä että ihanku siitä olis vasta kuukaus. (Hiuksetkin on sen näköset.. Lettipää- Tinni.. Kiitos Hannan!) Muistan vielä ensimmäisen kerran kun kohtasin aidon paikallisen huoltoasema- vessan.. Se oli jopa kamalampi kun kylässä ollut REIKÄVESSA joka oli vaan kaivettu maahan.. Huoltoaseman vessa oli kanssa reikä maassa.. Mutta haju oli paha ja se ei vetäny.. Kylässä ei ollu veto- ongelmia ku tarpeet vaan jäi sinne killumaan muiden sekaan. :) Suursateilla melkein tulvi koska, niin, reikähän on vaan tietyn pituinen ja levyinen joten se täyttyi vedestä koska katostahan ei vessassa ollut.. No oli sentään seinät.. Maissilehdistä tehdyt. Parempi sekin kun paikallisten tapa käydä tarpeillaan.. (Hameen alla ei tainnut olla alushousuja.. Jalat vaan levittivät ja seisaaltaan siihen tekivät mitä tekivät.. Noin ainakin huomasin kerran yhden naisen tekevän.. En tiedä kuinka yleinen tapa tuo oli..). Mutta joo.. Muistoissa on vessakäynnit kyllä. :D Tosin on sitten muutkin.. Se kuinka ensimmäisenä iltana itikka puri mua ja tytöt siinä rukoili etten sais malariaa.. Haha. Aluks pidettii varamme ettei varmasti yöllä iho koskettanu moskiittoverkkoo ettei itikat pistäis sen läpi. Sitten pistettii OFFia koko keholle ja pukeuduttii pitkii vaaleisii vaatteisii.. No, loppuajasta ei aina jaksanu mennä verkon alle ja ei sitä OFFiakaan tullu käytettyy.. :D Itikat puri ja malaria ei tullu. :D Aluks myös desinfioitii käsiä joka ruoalle mennessä hirveesti.. Sekin sitten loppui ja vesi ja saippua riittivät hoitamaan homman kotiin. :D Ensimmäisen kerran ku mä saarnasin kirkossa, mut esiteltii BROTHER TINNIksi, tulkkini sitten korjas mun olevan SISTER.. Ei ne ollu nähny mua joten en ottanu luokkauksena, mutta kyllä se nosti rimaa hieman. No, onneks yks mies halus antaa elämänsä Jeesukselle ku sanoin et sellanen mahollisuus on.. Huh, se siitä. Lake Malawilla ollessamme kolmen päivän lomalla otin Inkalle Tansanialaisista esiintyjistä kuvia ja loput päivät he sitten piiritteli mua luulleen mun olevan kiinnostunu enemmänki.. Toinen yks ilta kosketti mua olkapäälle ja sano sillee käheesti et "see you later".. Se oli kamalaa. Mutta onneks ei sitten nähty.. Päätin et parempi jos vaan hengaan Johnin kanssa, ei tuu sillo paikalliset juttelee liikoja.. :D Onnistuin suht hyvin. Mutta oli joo monia tollasii ihmekokemuksii ja muistoja.. Ja silti haluaisin Afrikkaa takas.. Olenko outo?? En.. Olen vaan sydäntä särkevästi rakastunut pieniin orpoihin joilla ei ole kotia tai vanhempia.. Ei ruokaa, ei vaatteita.. Ei mitään. Niiden takia haluan mennä takaisin ja osoittaa sen rakkauden mitä itse olen saanut.. Sen mikä kuuluu kaikille.. Rakkaus Jumalan, se on ihmeellinen.

hei, annetaan gianteille kyytii!

Hey, it's time. Uskon että jokaisen elämässä on hetkiä, asioita ja jopa ihmisiä, jotka tuntuvat jättiläisiltä, eikä pelkästään vain kokonsa takia. Jokainen on varmasti kohdannut vaikean tilanteen, asian joka pelottaa, jutun johon lankeaa tai ihmisen joka pitää otteessaan.. Se on vähän niinkuin Goljat joka oli filistelainen kaksintaistelija. Hän sai koko Israelin sotajoukon kauhun valtaan asettamalla heille kaksintaisteluhaasten. Goljatilla oli mukanaan kaikki mahdollinen, vaskikypärä, suomuspanssari, rintahaarniska, vaskivarukset, vaskikeihäs, peitsi.. Ja jopa kilvenkantaja kävi hänen edellään. Goljat mahtoi olla hyvinkin pelottava. Kaikista mahtavinta musta on kumminkin lukea tuo tarina loppuun missä Goljat on antanut haasteen Israelille. Daavid, paimenpoika, saapuu paikalle mukanaan isänsä lähettämät eväät veljille.. Kun Daavid kuulee Goljatin puhuvan, kansa peljästyy ja Daavid kysyy: "Mikä tuo ympärileikkaamaton filistealainen on häpäisemään elävän Jumalan taistelurivejä?... Palvelijasi käy tuota miestä vastaan." Mikä usko! On hyvin ihailtavaa kuinka Daavid ensinnäkin 'loukkaantuu' siitä kuinka tuo mies pilkkaa Jumalaa ja sitten kuinka hän osoittaa olevansa valmis taisteluun. Paimenpoika, kaunis ja verevä näöltään.. Mitä hän muka voisi tehdä?? Niin, se onkin kysymys johon itse Kuningas Saulkin kompastui.. Kyse ei ole siitä mitä DAAVID olisi voinut tehdä, vaan kyse oli siitä mitä Jumala voisi tehdä käyttäen siihen Daavidia. Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle. Daavid valitsi purosta viisi sileää kiveä ja laittoi ne paimenlaukkuunsa. Otti mukaan lingon ja kivet ja uskonsa Jumalaan.. Sanoi Goljatille: "Sinä tulet minua vastaan miekan ja keihään voimin, mutta minä tulen sinua vastaan Herran sebaotin nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt." Kun molemmat juoksivat toisiaan vastaan, otti Daavid laukustaan kiven ja linkosi sen kohti Goljatia.. Miten kävi?? Niin, kivi upposi syvälle Goljatin otsaan ja hän kuoli.. Daavid sai voiton Herran nimessä. Jättiläiset joita me kohtaamme eivät ehkä ole Goljatin muodossa esiintyviä, vaan ne voivat olla hyvinkin asioita. Jotkut asiat vaan muodostuvat meille jättiläisiksi joita on vaikea voittaa. Daavid antoi meille upean esimerkin siitä miten kohdata nuo jättiläiset.. Herran nimessä, ei omassa eikä ihmisvoimassa. On ihana tietää että hei, kyse ei ole minusta.. Kyse on siitä mitä Herra voi tehdä minun kauttani ja minussa! Mun ei tarvitse olla vahva, mä saan olla heikko! Mä saan olla heikko ja saan tietää että mulla on maailman vahvin Isä! Isä joka puolustaa, ajaa heikkojen oikeuksia.. Isä joka ei jätä pulaan. Joskus meillä on vaikeita tilanteita elämässä ja tuntuu että noniin, miksi näin pääsi käymään.. Miksi Jumala?? Tiiätkö mitä, mä oon huomannu kasvavani usein just sillon kun on ollu vaikeeta.. Jos elämä olis vaan helppoo, niin kuinka paljon me annettais arvoa Jumalalle. Mutta kun me joudutaan kohtaamaan haastavat ja vaikeat tilanteet, me opitaan menemään Jumalan luo, koska vain Hän voi meidät siitä hetkestä ja niistä asioista pelastaa. Silloin meidän suhteemme tulee myös olemaan läheisempi Jumalaan ja opitaan tajuamaan kuinka Jumala pitää meistä huolen! Itse olen saanut kokea Jumalan huolenpidon just niissä vaikeissa hetkissä ja sitä kautta olen huomannut kuinka rakas ja tärkeä olen Hänelle. Ei oo mitään asioita joita Hän ei vois parantaa. Eikä ole asioita joita ei voisi voittaa.. Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle! Mitä meidän kumminkin on hyvä muistaa on just Daavidin suhde Jumalan kanssa. Hänellä oli vahva usko.. Mekin voimme saada sen! Meidän ei tarvitse kulkea häntä koipien välissä, vaan voimme olla rohkeita ja ylpeitä Jumalan tyttäriä ja poikia. Tutustutaan Jumalaan ja uskotaan Häneen kaikesta sielustamme ja sydämestamme! Annetaan Hänen olla elämämme Herra! Vietetään aikaa Hänen kanssaan ja uskomme tulee varmasti vahvistumaan. Eli siis, tutustutaan Jumalaan ja sitten ei muuta kun taisteilemaan vihollisia ja vaikeita asioita vastaan.. Jumala on aina rinnallamme. :)

Sormus vasemmassa nimettömässäni.

Noin puoli vuotta sitten elämässäni tapahtui jotain todella kaunista, ihanaa, hyvää. En ole siitä aikaisemmin kirjottanut tai edes kenellekään puhunut.. Nyt on aika. Puoli vuotta sitten sydämessäni oli epätoivoa ja pelkoa asioista jotka olivat tapahtuneet vuosiavuosia aikaisemmin. Itse en edes tiedostanut niitä pelkoja, mutta ne heijastuivat vahvasti elämässäni. Nuo pelot olivat tulleet asioista ja tilanteista joissa olin joskus aikaisemmin kokenut tulleeni hyljätyksi, yksinäiseksi, arvottomaksi.. Ne olivat tilanteita jotka olin tallentanut sydämeeni ja siten ne pääsivät vaikuttamaan myös myöhemminkin. En ollut osannut niitä silloin ajatella, enkä myöhemminkään.. Kunnes jotain tapahtui. Se oli hyvin tavallinen päivä muiden joukossa, mitään ihmeellistä ei ollut odotettavissa. Mutta heti aamulla sitten eräs nainen tuli rukoilemaan puolestani.. Hän sanoi että hei Tinni, jos haluat niin voidaan jutella lisääkin.. Sanoi sen jopa myöhemmin päivälläkin, mutta ajattelin että no en kyllä mitään sielunhoito- juttuu ala nyt tekemään. Nainen siis sattui olemaan sielunhoitaja. Kumminkin sinä iltana suihkussa ollessani tunsin sisälläni levottomuutta.. Tiesin että se rauhoittuisi vain jos menisin juttelemaan tämän naisen kanssa. Lopulta keräsin rohkeuteni ja koputin hänen ovelleen.. Aluksi rukoilimme, sitten aloin kertomaan asioita elämästäni.. En kumminkaan itse pystynyt näkemään mitään punaista lankaa puheessani. Jossain vaiheessa tämä nainen sitten sanoi että hei, mitä jos annettais Jumalan toimia parantajana.. Pyydetään Jumalaa osoittamaan mitä täytyy tulla osoitetuksi. Me käytettiin siihen varmaan kaksi tuntia.. Mä vaan makasin sängyllä ja suurimman osan ajasta itkin koska eteeni nousi sellaisia asioita joita en edes ollut muistanut ja jotka sattuivat paljon.. Mutta joissa nyt pystyin näkemään itsensä Jumalan. En ollutkaa yksin, hyljätty, arvoton.. Jumala oli koko ajan kanssani, auttamassa etten horjuisi.. Hän oli koko ajan vierelläni, kertoen kuinka ylpeä minusta oli.. Kuinka Hän arvosti minua. Pala palalta nuo vanhat pelot saivat murtua Jumalan hellän käsittelyn seurauksena.. Mun ei tarvinut puhua, sain vain olla ja tuntea käden kädessäni joka piti kiinni hellästi. Saatoin kuulla enkelien kuiskaavan minulle asioita jotka koskettivat suoraan sydäntäni.. Eräs sanoi lohduttavat sanat: Sä voit tehdä sen. Olin silloin hyvin epävarma voisinko tai pystyisinkö tekemään erään asian.. Lopulta tunsin kuinka Jumala otti minusta kiinni, kysyi että tahdotko sä antaa mulle koko elämäsi.. Ja mä sanoin että tahdon. Jumala sanoi että minäkin tahdon. Sitten Hän pujotti sormuksen vasempaan nimettömääni, sinihohtoisen sormuksen.. Kauneimman kun mitä koskaan olen nähnyt. Vaikka en sitä pysty näkemään fyysisillä silmilläni, voi välillä havaita sen saman hohdon.. Kauniin, kirkkaan, suloisen.. Rakkauden hohdon sormessani. Olen Jumalan oma. Tahdon olla Hänen koko loppuelämäni. Tahdon olla valmis mihin vaan.. Tiedän että Hän on kanssani jokaisessa hetkessäni, jokaisessa paikassa missä olen.. Hän ymmärtää minua paremmin kun minä itse ymmärrän itseäni.. Hän rakastaa minua ja on valmis aina auttamaan ylös jos kompastun. Hän on mahtava, voimallinen ja ihana. Hän rakastaa minua niin paljon. Ja minä rakastan Häntä. Tiedän että tämä tarina saattaa kuullostaa pähkähullulta, mutta tiedän että se ei ollut vaan unta.. Tiedän että Jumala oikeasti on kanssani joka hetki. Ei se tarkoita sitä etten voisi mennä joskus naimisiin jonkun maan päältä löytyvän ihmisen kanssa, ei tietenkään. Mutta se oli tavallaan kun omistautuminen, elämän antaminen Hänelle. Hän on se joka tietää kaikki ajatukseni, kaikki askeleeni.. Hän on matkallani mukana aina, ei koskaan jätä. :)